hotellissa käyneet. Kertokaa hotellista, kaksio (onko parveke, astioita), aamupala, puolihoito, minibaari (jääkaappi), ranta (baari, "romulaiva"), kaikkea hotelliin liittyvää ???
Santana Beach
Resort
4537
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Me olimme hotellissa viime talvena ja nyt on tehty uusi varaus jo ensivuodlee. Hotelli on loistava! Kaksioissa oli kaksi parveketta, toinen pääkadulle ja toinen altaalle päin. Astioita oli ne perus, en muista kun emme ruokaa huoneessa tehneet, mutta ainakin kuppeja ja lautasia oli. Meidän huone oli uudessa rakennuksessa uudemman altaan luona. Huoneessa on minibaari, jioka on edullinen, ja siellä on monipuolisesti juomai, gtäytetään joka päivä. Puolihoitoa ei meillä ollut, mutta söimme muutaman kerran hotellilla ja ruoka oli hyvää, altaalla on oma tandooruuni, joten naan leipää ja tandoor ruokiakin tarjolla. Aamupala oli vaatimaton: munakasta, paahtoleipää, mehua ja hedelmiä, mutta aiavn riittävä minun mielestä.
Ranta hotellin kohdalta on vajonnut romulaivan vuoksi, mutta sitä paranneltiin viime vuonna. Rantaan menee pieni polku ja rannassa on hotellin oma ravintola. Rantaa kun kävelee parisataa metriä oikeaan on siellä useita edullisia rantashackeja ja rantakin on uimakelpoinen ja hyvä. Romulaiva tosin rumentaa aluetta, mutta niinhän se tekee pitkältä matkalta, ei ainoastaan santanan kohdalta.
Hotelli on tähtiluokitukseensa nähden erittäin hyvä ja ilmeisen suosittu, monet palaavat meidän tavoin uudelleen. Henkilökunta on ystävällistä ja alue on puhdas ja siisti. Puutarhaa hoidetaan ja siivoojai on kymmeniä, kuten intiassa yleensäkin. Ja kuten sanoin, hotellin ravintolan ja rantaravintolan ruoka on hyvää.
Itse olen ollut kyseisessä hotellissa jo neljä kertaa ja jouluna menemme jälleen. Hotellista ei nyt tule mieleen yhtään miinusta. Santana on Goan kolmanneksi paras hotelli.
Itse emme ole olleet kaksiossa vaan olemme varanneet kaksi huonetta, matkassa siis ollut aina neljä henkeä. Mutta huonessa on parveke ja astioita, myös vedenkeitin löytyy. Omistajasta siivoojiin kaikki ovat hyvin ystävälliä. Hotellilla on töissä monta tuttua joiden kanssa olemme yhteydesse melkein viikottain. Voin suositella hotellia vilpittömästi kaikille!
Ranta on Santanan kohdalla äkkisyvä, mutta Rever Prinsessin toisella puolella on jo hyvä ranta. Itse menemme aina Ram's Shackiin joka on Santanasta pohjoiseen. Heti rantavahtien tornin jälkeen. Ramissa on hyvää ruokaa, ilmaiset aurinkotuolit, luotettava ja ystävällinen henkilökunta ja länsimaalinen vessa. Voin suositella Shackia kaikille.
"Romulaiva tosin rumentaa aluetta, mutta niinhän se tekee pitkältä matkalta, ei ainoastaan santanan kohdalta." Ei pidä paikkaansa. Laiva on vuonna 2001 myrskyssä tullut liian lähelle rantaa ja jäänyt siihen kiinni. Vuonna 2008 laivaa alettiin siirtää, mutta koska turistit ja paikalliset halusivat että laiva pidetään niin sitä kunnostettiin. Laiva on maamerkki eikä mielestäni yhtään ruma. Näkyyhän aika River Prinsessä; siinä on ruostetta ja reikiä. Mutta sitä kunnostetaan edelleen. Mielestäni se kuuluu rannalle!
http://indiagoa.webs.com/apps/photos/photo?photoid=68837116 Linkki on sivuilleni jossa on kuva River Prinsess laivasta, joka ei ole ruma. Sivuilla on myös muuta tietoa Goasta ja sen ihmeistä. Sivut ovat hiukan kesken.
Mekin olimme viimetalvena Santanassa ja tykkäsimme kovasti. Hotelli on tosi siisti ja ainoa miinus on se ranta.
Minusta River Princess pilaa rannan hotellin kohdalla tyystin. Ei ainoastaan ulkonäöllään, vaan myös sillä, että olemassaolollaan se aiheuttaa valtavasti eroosiota rantaan. Laskuvesi vie hiekan alas, mutta laiva aiheuttaa virtauksissa muutoksen, joten nousuvesi ei tuo enää hiekkaa takaisin.
Meitä tuo ei kauheasti kuitenkaan haitannut, lapsia on helpompi vahtia altaalla, kuin meressä. Muutamana pävänä ajoimme taksilla Mordem ja Ashwemin rannoille, joissa oli rauhallista. Merenkäynti on aika kovaa ja aallot suuria, nuo kaksi rantaa pitäisi olla niiltäkin osin rauhallisempia.
Hotellin omassa shacissa on erinomaista ruokaa ja myös allasravintolassa, niissä yleensä söimme päivän pikkupurtavat.
Aamulan laitoimme itse, kaksiossamme, koska sen minkä vaatimaton aamiainen maksoi, saimme kaiken kaupasta pajon halvemmalla.
Uutta matkaa täällä juuri suunnitellaan ja Santana on yksi vaihtoehto toiseenkin kertaan :)
P.s Etsikää hotellin taksipojista käsiinne Raj, aivan mahtava poitsu
Hotellissa on huonesitohotelli puoli sekä tavallinen hotelli puoli. Olenolluthotellin puolella. Siinä on parveke joka huoneessa. Huoneistojen pulella näytti olevan terassi.
Hotelliin hintaankuuluu aamiainen. Huoneissa on minikeittiö, jossa on jääkaappi ja muutama lasi. Keittomahdollisuutta ei ole. En tiedä miten on huoneistohotellin puolella. Voit varmaan saada lisätietoja Googlaamalla hotellin varustetasosta