Varoitus!

Älä koskaan tule käväseen koneella, kun laitat maidon hellalle lämpenemään!
15254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Joo, en, en, en tule. Tiedän, kuinka siinä käy.
Kokemuksia on kovasti kattilassa lojuskelevasta maidosta ja sen käyttäytymisestä, jos vahingossa sen jättää valvomatta.
No niih, se on sielä päässä nyt sitten mahdollisesti hellan hinkkausta ja kattilan pohjaan tuijottamista ja miettimistä, että tulooko siitä vielä kalua, vai nakkaako menemään.

Surku juttu sulle :(

Äänestä
  • Riisipuuro onkin se vihoviimeisin mönjä, jos se palaa pohjaan.
    Ja toinen on suklaavanukas, jota aika-ajoin meen tekemään lapsenlapsilleni Valtavan kattilallisen. Tuntuu, että vaikka tekisin saavillisen, niin seuraavana aamuna sitä ei olisi enää jäljellä. Varsinkin jos päälle pläjäyttää kermavaahtoa.
    Tarttee töröttää koko ajan kattilaa sekoittamassa. Tylsää hommaa, mutta pakollista mikäli tahtoo herkutella riisipuurolla tai vanukkaalla.:)

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Riisipuuro onkin se vihoviimeisin mönjä, jos se palaa pohjaan.

    hellan ääreen pakottavia syötäviä ovat myös letut. Aikoinaan kun omia lapsia oli 3 ja saman verran naapurista, tuntui, että sai seistä ikuisuuden paistamassa ja kekoa ei syntynyt vaan aina napitti pöydästä odottavat silmät. No, minun lapset kävivät vuoroin vieraissa, meillä pelasi tällainen yhteistuumin juttu, aina tarjottiin muillekin jos oli paikalla.
    Jos laskisi kaikki yhteen, mitenkähän kauan sitä oikein on hellan ääressä tullut seistyä. On siitä ollut se hyöty että nyt jotain osaa, ei tarvitse paljon ohjeita lueskella ja lapsille laitan vieläkin mielelläni yhteisruokailuja.
    Viimeksi tuli tehtyä niitä mummonliha pullia (syöjien kommentti).

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Riisipuuro onkin se vihoviimeisin mönjä, jos se palaa pohjaan.
    Ja toinen on suklaavanukas, jota aika-ajoin meen tekemään lapsenlapsilleni Valtavan kattilallisen. Tuntuu, että vaikka tekisin saavillisen, niin seuraavana aamuna sitä ei olisi enää jäljellä. Varsinkin jos päälle pläjäyttää kermavaahtoa.
    Tarttee töröttää koko ajan kattilaa sekoittamassa. Tylsää hommaa, mutta pakollista mikäli tahtoo herkutella riisipuurolla tai vanukkaalla.:)

    ;))Ratkaisu löytyy....tee uuniriispuuroa ei pala pohjaan...valmistuu itsekseen;))) sanoo Friidu jolla ei myöskään sitä hitsin kärsivällisyyttä maitoruokien kanssa....nooh...mies minulla tuossa...;)) siis onneksi tekee....aikalailla pitää sitä hämmentää kattilan pohjaa...Viimeksi minkäs onnistuin samaan kiinni....joo..ylensä en...taisi olla joku kanapata....hieman palanneen käryä ja makua...;))) mies ei sanonut mitään...vaikka ilmeestä näin että, mieli olisi tehnyt....Yleensä kun en ruokia pohjaan paista...minäkään..sen verran tullut kokattua minunkin...

    tsau:Friidu

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Riisipuuro onkin se vihoviimeisin mönjä, jos se palaa pohjaan.
    Ja toinen on suklaavanukas, jota aika-ajoin meen tekemään lapsenlapsilleni Valtavan kattilallisen. Tuntuu, että vaikka tekisin saavillisen, niin seuraavana aamuna sitä ei olisi enää jäljellä. Varsinkin jos päälle pläjäyttää kermavaahtoa.
    Tarttee töröttää koko ajan kattilaa sekoittamassa. Tylsää hommaa, mutta pakollista mikäli tahtoo herkutella riisipuurolla tai vanukkaalla.:)

    Helppo tehdä riisipuuro pohjaan palamatta, eikä tarvitse koko aikaa vahtia: keitä puuro veteen, vettä vain sen verran että riisit kypsyy ja tulee sakea puuro, sitten lisäät kermaa ja kiehautat hetken ja maustat. Siinä se. Hyvää helposti.
    Itse rupesin tekemään tuolla ohjeella, kun kyllästyin vahtimiseen ja jatkuvaan sekoitteluun, kun Hyla-maito palaa vielä herkemmin pohjaan kuin tavallinen.

    Äänestä

  • Heikunkeikku kirjoitti:

    Riisipuuro onkin se vihoviimeisin mönjä, jos se palaa pohjaan.
    Ja toinen on suklaavanukas, jota aika-ajoin meen tekemään lapsenlapsilleni Valtavan kattilallisen. Tuntuu, että vaikka tekisin saavillisen, niin seuraavana aamuna sitä ei olisi enää jäljellä. Varsinkin jos päälle pläjäyttää kermavaahtoa.
    Tarttee töröttää koko ajan kattilaa sekoittamassa. Tylsää hommaa, mutta pakollista mikäli tahtoo herkutella riisipuurolla tai vanukkaalla.:)

    ette lämmittäisi maitoa ensin mikrossa, - niin mie teen eikä pala kriisipuurot koskaan pohjaan...tosin on muistettava ettei laita aluksi liikaa kuumennus aikaa, ja sitten että astia, jossa maito lämmitetään, on tarpeeksi suuri.

    Vesipohjainen kattila on myös hyvä, tai mikä kerroskattila se liekään nimeltään..

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    saa riisipuuron keitettyä ilman pelkoa pohjaanpalamisesta. Siinä ostos jota en ole ikinä katunut.

    Äänestä

pieni juttu.Mutta kun mulla on painekattila niin mullahan paloi kanteen!Joten onkohan tässä nyt se pelko että siitä meni kannentiiviste?

Äänestä
  • No onneksi oli sentään kansi päällä, muuten olisi palanut kattoon!! Olisit saanut vaimoltasi (?) kehuja.

    Uuniriisipuuro on hyvää mutta lapset sitä aina kuorii ja kai minä jonkinsortin hellapoliisi olen. Aamulla nytkin neuvotellaan mitä illalla syödään niin ei tarvitse nokka kippurassa sitten olla ruokapöydässä siitä kun tulee vain pahaa mieltä kaikille.

    Äänestä

  • UPDATE_9289596 kirjoitti:

    No onneksi oli sentään kansi päällä, muuten olisi palanut kattoon!! Olisit saanut vaimoltasi (?) kehuja.

    Uuniriisipuuro on hyvää mutta lapset sitä aina kuorii ja kai minä jonkinsortin hellapoliisi olen. Aamulla nytkin neuvotellaan mitä illalla syödään niin ei tarvitse nokka kippurassa sitten olla ruokapöydässä siitä kun tulee vain pahaa mieltä kaikille.

    tykkää siitä kuoresta, eikä nämä meijjänkään "lapset", joten kuorin puuron ennakkoon itse..hetken kun pitää puuron päällä katta, kuori on vetelä ja helposti poistettavissa. Meillä tykätään uunipuuroista, oli se ohraa tai riisiä, tai molempia. :)

    , kantta..pit olla..

    Äänestä

siivo ja haju on kyllä hirvittävä jos oikein kunnolla pääsee kiehumaan.

Mutta kyllä ne kuoripotutkin ehtii pohjaan polttaa jos pelaa netissä :((

Äänestä

maitoasi mikroaaltouunissa?

Äänestä

vappu on tulossa niin hellalle yksin jätety munkkirasva se vasta pahaa jälkeä saa aikaan. Monmi koti on palanut munkkien paiston takia. Jätä munkit rauhaan!!!

Äänestä

yhdistelmä sen tekee että maito kuohuu yli hirveällä paineella, mutta vesi ei? Ainaskin tuntuu siltä, vai onko se vain harhakuvitelmaa kun maidostahan tulee niin paljon enemmän sotkua.? Vedestä ei aina edes huomaakaan että kattila kuivunut kokonaan kiehumisen aikana.

Vähän samanlainen on ihmismielikin. Joskus kiehuminen aiheuttaa hirvittävän sotkun ja kärynhajun, toisinaan sitä ei edes huomaakaan .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Voi perkele kirjoitti:

Älä koskaan tule käväseen koneella, kun laitat maidon hellalle lämpenemään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu