otteita uutislehdistä

mie vua

Pyöräilijä kävi terveyskeskuksessa mutta hän selvisi lähes vammoitta.

Terveyskeskuksessa pahoinpitelyn uhrille jouduttiin laittamaan avohaavan vuoksi tikit takaraivoon. Potkien ja nyrkein hakaten saatettiin uhrin naama muodottomaan kuntoon.

Sairaalassa miehellä todettiin olevan selässä vain ruhjevamma. Tarkempi röntgen tutkimus saattaa kuitenkin lisätä vammojen määrää.

Maksansiirtoja on tehty ihmisille vuodesta 1963 lähtien mutta vain muutamat potilaista ovat elossa.

Meilahden lääkärit ovat saaneet tarpeekseen ns. terveysmatkoista. Jokaiselta terveysmatkalta nimittäin tuodaan aina lastillinen potilaita ambulanssilla sairaalaan.

Syksyisen vatsakivun lähteenä karviainen on aivan ehdoton.

Alkuvirren jälkeen suoritti ruumiinavauksen rovasti virtanen johdantonaan 1. moos. 32:10.

Hynnisen äänen käyttö oli erityisen selkeä vielä kuoleman jälkeenkin.

Rauhallinen ihminen läpi elämänsä; hiiltyi vasta krematoriossa.

Jemenin imaami kuollut taas.

Kesälomalaiset eläkeläiset. Tänään klo. 14.00 suoritetaan risteilyalus ms päijänteelle jyväskylän rannassa kallistuskoe. Tarvitsemme n. 40 avustajaa kokeen suoritukseen.

Oikotie hautaan: vaarille mopo!

Työ on mielenkiintoista ja elävää on hautausurakoitsijan mielipide.

Hautaustoimen työntekijöille tarkoitettu räjäyttäjäkurssi järjestetään jyväskylän kaupunginseurakunnan kurssikeskuksessa.

Onnettomuus tapahtui tehtaan laboratorio ja tutkimuslaitoksessa jossa kuolleet työntekijät olivat valmistamassa sähköpaukkuilmaisimia.

Äiti kysyi lapselta millaista hautausmaalla oli.
- Siellä oli ihan rauhallista. Kaikki nukkuivat ihan hiljaa. Vain yksi oli noussut haravoimaan.

Venäläiset rajasotilaat valittivat 2 vuotta kiinalaisten rajasotilaiden törkeää käytöstä. Joka päivä osastollinen kiinalaisia marssi juhlallisesti jäässä olevan joen keskivaiheille, kääntyivät ympäri ja paljastivat takapuolensa osoittaakseen halveksuntaansa venäläisille. Nämä vastasivat rakentamalla rannalle suuria Mao Tse Tungin kuvia joiden takaa he seurasivat näytöstä.

Tutkimuslaitos skandaalin huipentuma: kobolttikanuunaa korjattiin rautakangella.

Paraati ohimarsseineen aiheuttaa hankaluuksia ja jopa sulun autoliikenteelle kaduilla. Olkoon lohtuna että ne on omat jotka marssii.

Panssarimies susanna nieminen ohjaa ensimmäisenä naisena taistelupanssarivaunua valtakunnan itsenäisyyspäivän paraatissa sunnuntaina Jyväskylässä. Kansalaiset saavat varautua liikenneruuhkiin ja erityisjärjestelyihin koko viikonlopun ajan.

Miksi suomalaiset joukot tunnustetaan rauhanturvajoukoiksi ulkomailla mutta suomessa ne eivät sitä ole?

Näin alhainen vankimäärä oli viimeksi talvisodan aikaan jolloin ansioituneet murhamiehet, pahoinpitelijät ja tappelijat olivat koulutuksensa mukaisessa isänmaallisessa työssä.

Meidän maamme ovat niin läheisiä naapureita että luulisi varpailleen nousten näkevänsä mitä rajan takana tapahtuu.

Turku ottanee koiviston lapsuuden kodin kiertoajeluun.

Eduskunta päättää tasavallan suurimmista asioista. Kuitenkin siellä on kymmenittäin kansanedustajia joita yksikään firma ei ottaisi edes johtokunnan jäseneksi.

Eduskunnan sivistysvaliokunta tekee tärkeän matkan ranskaan. Tutustumme siellä ranskalaiseen viivaan.

50:lle ensimmäiselle asiakkaallemme annamme ilmaiseksi parvekeharjan varrella.

Lähiseudun maanviljelijäin on syytä tarkkaavaisuuteen sillä latovaras on yhä vapaalla.

Otamme vastaan lumenpudotusta katolta.

Kaksi naista haluavat iltatyötä, mitä vain paitsi "sitä".

Ponnen huorilla maastojuoksut.

Hiilikauppa käy kädestä suuhun.

Auto naisen alle kemissä.

Linja-autoliitto huolissaan pikkuautojen kasvusta.

Ilman helikopterikuljetuksia olisi tilanne saattanut kehittyä varsin pahaksi sillä maitse oli paikalle mahdoton päästä koska loppumatka oli tehtävä vesitse.

Vesi kallistui helsingissä rajusti.

Autokannella on tilaa 125:lle henkilölle jotka kiinnitetään kanteen amerikkalaisilla pikakiinnittimillä.

Höyrylaiva kallistui tiistaina kahdella markalla.

Pihlajamäessä sijaitsevan risteyksen turvallisuutta on päätetty parantaa sulkemalla se kokonaan ensivuonna.

Liikennelaitoksella on erilaisia virkoja: ajomestari ja yliajomestari.

Lentokentät on suunniteltu niin että niissä osaa liikkua vaikka olisi alkuasukas kunhan seuraa lattian viivoja.

Mies ampui morsiamensa ja itsensä parkanossa. Poliisi pitää todennäköisenä että mies ampui ensin morsiamensa ja sitten itsensä.

Kaksi miestä karkasi hämeenlinnan naisvankilasta.

0

619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        201
        1571
      2. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        58
        981
      3. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        140
        954
      4. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        85
        902
      5. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        61
        866
      6. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        265
        754
      7. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        10
        750
      8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        339
        694
      9. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        74
        686
      10. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        58
        684
      Aihe