Turussa poliisi joutui lähtemään pankkiryöstöön linja autolla kun rahaa ei ollut enää hälytysajoneuvon käyttöön.
Eräs syytetty mies tunnusti tuomarille olevansa sen verran pelihimon valtaama että tarjoutui lyömään vetoa siitä että saisi sakot.
Oikeus katsoi myymäläpäällikön syyllistyneen kiristykseen tämän vaadittua naiselta 200mk:n korvausta jotta poliisia ei sotkettaisi naisen kassiinsa sujauttamaan kissanruokapurkkiin.
Oikeudessa sekä syytetty että hänen avustajansa pyysivät päästä mielentilatutkimukseen.
Rikosilmoituksen poliisille teki pankki joka epäili asiakkaansa erehdyttäneen itseään viime kevään ja syksyn aikana.
Ravintolaan piilotetun viinan määrää tutkimaan lähetettyjä poliiseja ei ollut kuulunut takaisin vielä aamupäivällä.
Riihimäen kaupunki järjestää tänä vappuna oman vappujuhlan. Puhujat selviävät tämän viikon aikana.
Joukon neljäs mies joka ei ollut osallistunut varkauteen mutta joka joi varastetuilla rahoilla ostettua viinaa tuomittiin sakkoihin varastetun tavaran kätkemisestä.
Sysmän palokunta hälytettiin sammuttamaan aamuaurinkoa.
Pyromaani poltti vesilaitoksen.
Pohjois karjalassa toimii jo paikallisradio: poliisiradio kuuluu telkkarista.
Kaksi metsästäjää asettui vahtiin pinojen väliin kun surmansa saanut lähti kolistelemaan näätää liikkeelle.
Sentin pituinen turkiskuoriainen saa ihmiset vainoamaan jopa leppäkerttuja muka emoinaan.
Espanjan pääministeri poistui aamumessuilta tapansa mukaan, istahti autoonsa ja lensi komeassa kaaressa kirkon yli sen sisäpihalle.
Erityisen kohtalokkaiksi muodostuvat 13.5 ja 14.5 jolloin peräti 5 planeettaa on rivissä. Juuri näinä kyseisinä päivinä mitään kohtalokasta ei tule tapahtumaan.
Suomen lippu liehuu tuolla tyynesti ja rauhallisesti. Se odottaa jännittynein mielin toista kierrosta.
Erotuomarit antoivat pelin jatkua loppuun asti jolloin kotiyleisö teki vielä yhden maalin.
Pelin päätyttyä alkoi kiivas ralliajo kun kiukustuneet katselijat ajoivat autoillaan tuomaria ympäri haminan kaupunkia jonka asemakaava on vielä varsin suotuisa tällaista ympäriajoa silmälläpitäen.
Piispat haluavat naispappeja.
Sunnuntai työstä ongelma papeille.
Siunasivatpa toisiaan myös niilo ja jouko niin että molemmat kaatuivat.
Nuorten ilta rukoushuoneessa maailmanlopun merkeissä.
Seurataan kattolevyliikkeen viittoja, veisataan siionin virsiä.
Kesäteatteri esittää: "kohta sataa". Sateen sattuessa ei esitystä.
Raisa otti vastaan ballerinan ihanasti koukeromaisin orkideamaisesti rönsyilevin korkkiruuvikumarruksin.
Runsaan tunnin kestänyt tilaisuus meni onnellisesti ohi. Dingoa ei tällä kertaa heitetty millään kovalla ja vain viitisenkymmentä tyttöä kannettiin tajuttomina tungoksen keskeltä.
Popmuusikko rummutti poliisin silmäkulmaa.
Tuontimätiä epäillään kirjojen kulkutaudista.
Vieraiden maalivahdin ainoa arka kohta oli jalkojen väli mistä ville peltonen löysi kiekon mentävän reiän.
Häiriköintiin koulussa tarvitaan nykyistä tehokkaampia keinoja.
Niin tämä oli todellakin viikon lintu jänkäkurppa eikä mikään radiohäiriö.
Työn edistyessä kasvoi myös ammattitaito ikkunoiden rikkomisessa.
2 rattijuoppoa avasi käräjät saarijärvellä.
2 maanviljelijää ampui peuran autonvaloilla.
Vainaja pidätettiin mutta hän teki itsemurhan...
Kuolleet vauvat lensivät koneen matkustamossa. Finnair: Yritimme olla inhimillisiä.
Poliisi etsii kadonneita varpaita. Naiselta katosi 2 varvasta yön aikana. Koiraakin epäiltiin.
Kone arpoo tänään ylimääräisen 500:n miljoonan... (lottoarvonnassa)
Alumiinirunkoinen kelkka paloi aivan poroksi eli vain sarvet jäivät jäljelle.
Salama poltti talon poroksi.
Turkulaiset ovat tutustuneet malmön ja kööpenhaminan väliseen siltaan jolla nämä valtiot yhdistettiin toisiinsa.
Huittislainen 128 vuotias nuorimies ajoi poliisitutkaan 191 km:n tuntivauhdilla 80 km:n rajoitusalueella.
Veljekset hukkuivat jäihin n. tunnin välein.
Auto ojaan 2,35:n promillen humalassa.
Mies löydettiin kuolleena kontulasta. Poliisin mukaan mies otettiin kiinni asunnoltaan. Hän ei tehnyt vastarintaa.
Perheriidan raju huipennus: mies ampui vaimonsa kännykän haulikolla.
Hiihtolatua ei haluta hiekoittaa.
ICT talon nimeksi pitkän pohdinnan jälkeen ICT talo.
otteita uutislehdistä2
mie vua
0
627
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684