Sopimus

Onko suullinen sopimus kuinka sitova? Laitoin noin kaksikuukautta sitten lehti-ilmoituksen jossa halusin ostaa trktorin,myyjiä löytyi pilvin pimein mutta sitten valitsin mielestäni edullisen ja käyttööni sopivan.Sovittiin hinta mutta pois saanti oli vaikea lumiesteiden takia jotenka haku ja papereidenteko siirrettiin kunhan lumet lähtee,mutta nyt kun asia on ajankohtainen niin myyjä perui kaupan sillä perustein että myöhemmin oli ilmaantunut muitakin ostajia,jotka voisivat ehkä maksaa enemmän mitä olimme sopineet,minulla oli mukana kun sovimme asian muitakin kuulemassa.
2192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suullinen sopimus on pätevä.

Kertomassasi tilanteessa on kuitenkin kyseenalaista, oliko teillä enää voimassa mitään sopimusta sillä hetkellä, kun kerroit myyjän "peruvan" kaupan. Tämä ongelma tulee esiin juuri siksi, että mitään sopimusehtoja ei ole kirjallisina olemassa (mistä tarkistaa asia).

Luonteva asvio tilanteestahan on se, että olitte sopineet traktorin kaupasta, mutta kauppa peruuntui, koska ette saaneet sitä toteutettua lumiesteiden vuoksi. Niinpä, kun nyt lumet ovat sulaneet, täytyisi kaupasta neuvotella uudelleen ja myyjä ei olekaan enää halukas samoin ehdoin myymään. Tähän hänellä on oikeus (kuten sinullakin osaltasi).

Vaikka suullinen sopimuksenne on pätevä (jos olette sopinet asiasta kertomallasi tavalla), olisi kuitenkin hieman epätavanomaista pitää sopimusta voimassa suullisen sopimuksen varassa noin pitkä aika. Näyttö asiassa tietenkin lopulta ratkaisee, jos asiasta joudutte riitaan. Olet kuitenkin ilmeisen heikoilla.

Äänestä

Suullinen sopimus on yhtä sitova kuin kirjallinenkin. Ongelma on se miten näytät toteen mitä on sovittu.

Vastapuoli voi kiistää koko sopimuksen olemassaolon jos riitautat asian tai vaikka väitää että puhuitte ostamisesta mutta varsinaista ostopäätöstä ei (hänen mielestään tehty) Jos sopimuksella ei ole todistajia niin sana vastaan sana tilanteessa homma kaatuu näytönpuutteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Masa kirjoitti:

Onko suullinen sopimus kuinka sitova? Laitoin noin kaksikuukautta sitten lehti-ilmoituksen jossa halusin ostaa trktorin,myyjiä löytyi pilvin pimein mutta sitten valitsin mielestäni edullisen ja käyttööni sopivan.Sovittiin hinta mutta pois saanti oli vaikea lumiesteiden takia jotenka haku ja papereidenteko siirrettiin kunhan lumet lähtee,mutta nyt kun asia on ajankohtainen niin myyjä perui kaupan sillä perustein että myöhemmin oli ilmaantunut muitakin ostajia,jotka voisivat ehkä maksaa enemmän mitä olimme sopineet,minulla oli mukana kun sovimme asian muitakin kuulemassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu