matkaoppaat

tässä hyvä ja totuudenmukainen juttu Alanyasta


SATAKUNNAN KANSA
Päivitetty 25.2. 01:52, julkaistu 23.2. 15:09.Terveisiä nuoren lihan mereltä
Marja-Kristiina VainelaLähetä palautetta toimittajalle.

Olen viime aikoina katsellut puoliksi innoissani, puoliksi huvittuneena Matkaoppaat-nimistä televisiosarjaa.
Innoissani olen ollut siksi, että ohjelman alussa näytetyt kauniit turkkilaiset maisemat ruokkivat aina näin kevään lähestyessä nousevaa matkakuumettani.

Huvitus puolestaan nousee maanmiestemme ja skandinaavinaapuriemme toilailuista turkkilaisessa rantalomakohteessa. Kun kuorolaulusta ja viinanjuonnista innostuneen kansan etelän auringon alla vaaleanpunaiseksi muuttuneet edustajat toteuttavat itseään Kippis-nimisessä karaokebaarissa, on kontrasti ympäröivään todellisuuteen melkoinen: kaikukoon minareetista rukouskutsu kaikessa rauhassa, suomalaisbaarin ämyrissä pauhaa kuitenkin Rentun ruusu.

On suorastaan liikuttavaa, että ulkomaille päästyäänkin moni meikäläinen haluaa edelleen elää samalla tavalla kuin rakkaassa kotimaassa. Hakeudutaan maanmiesten seuraan, tilataan ruokalistalta lihapullia ja petytään, kun kahvi maistuu erilaiselta kuin omassa aamiaispöydässä.

Osa matkalaisista ei silti tyydy pelkästään oman väen seuraan. Näkemissäni ohjelmasarjan jaksoissa ei tämä puoli reissaamisesta käynyt esille, ja saattaa olla, että ilmiö on turkinmatkalaisten keskuudessa jo lopahtanut.

1980–90 -luvuilla usein Turkissa matkustellut tuttavani pani nimittäin merkille selvän tendenssin: aina lomakohteeseen matkatessa kone oli puolityhjä, mutta palatessa täysi. Koneen täyttivät paluumatkalla suomalaisnaisten tuoreet turkkilaiset poikaystävät ja aviomiehet. Liittoja oli solmittu jopa vain parin päivän tuntemisen perusteella, ja usein oli niin, että pariskunnalla ei ollut muuta yhteistä kieltä kuin kansainvälinen rakkauden kieli. Sulhaset olivat tavallisesti huomattavasti nuorempia kuin suomalaiset morsiamensa.

Tällaista ilmiötä on vaikea kommentoida mitenkään, vaikka – jos aivan rehellinen olen – kyllä ilmiön tuolloinen laajuus aikalailla hämmensikin. Haluan uskoa, että valtaosa näistä liitoista solmittiin puhtain perustein ja aidosta rakkaudesta.

– Terveisiä nuoren lihan mereltä, raapustan ironisesti postikorttiin, ja tyydyn vain maisemien ihailuun.

http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Kolumnit/1194637327702/artikkeli/terveisia nuoren lihan merelta.html
5370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

juuri tämä on oikea kuva, melkein hävetti katsoa suomalaisten touhua

Äänestä

Melkoista liioittelua!

Vaikka kuinka lomamatkallaan ihastuisi, ei turkkilaisen poikaystävän tuominen Suomeen paluumatkalla ihan noin vain onnistu. Turkki kun ei kuulu EU:hun ja Suomeen pääsyyn tarvitaan viisumi, eikä sitä parissa päivässä saa. Kaikenlaista höpönlöpönlöpöä sitä kerrotaankin. Matkaoppaat-ohjelma kieltämättä saattoi Kippis-baareineen antaa Turkissa vierailevista suomalaisista melkoisen junttikuvan, mutta käy siellä monenlaisia ihmisiä.

Vaikka olen Alanyassa käynytkin, ei ole tieni kulkenut sen enempää Kippis- kuin Heikin baariinkaan. Karaokea en harrasta enkä ikimaailmassa halua kuulla suomalaisia iskelmiä lomamatkallani. (Olipa kerran Jordanian-matkalla parikymppisenä vuosia sitten hymyssä pitelemistä, kun eräs ystävällinen ravintolanpitäjä alkoi soittaa meille nuorile tytöille baarissaan C-kasetilta Lea Lavenia, kun kuuli meidän olevan Suomesta!) Mieluiten kuuntelen paikallista musiikkia ja radiokanavaa missä milloin olenkin, tai Turkissa mielellään minareetin kutsuja, ja aina maistelen mielelläni lomapaikan ruoka-antimia. Turkkilaiseen kahviinkin olen ihastunut. - Alanya on ihana lepolomakohde, mutta vielä kiehtovampi paikka on Istanbul. Jos on mahdollisuus, käykää sielläkin seikkailemassa!

Äänestä
  • Rukouskutsut on ihanaa kuunneltavaa, ikävä Turkkiin. Niitten aikanahan EI kuulu mitään suomalaista humppaa koska radiot täytyy sulkea kutsun ajaksi, näin oli vielä vuonna 08.. :)

    Äänestä

Alkuperäisen viestin kirjoittajan 'ystävä' lienee ollut sen verran kännissä, että on nähnyt kaiken kahtena palulennolla!

Nämä 'todentuntuiset' jutut kun eivät pidä paikkaansa. Työskentelen maahanmuuton parissa eikä KOSKAAN ole maahamme tullut Turkin paluulennolla sen paremmin poikaystäviä kuin aviomiehiäkään. Osoittaa täydellistä tietämättömyyttä ja kaiken maailman postaskan uskomista väittää edes moista. Kehotan 'totuudenpuhujia' tutustumaan Finlexissä ulkomaalaislakiin. Kutsujärjestelmä jo mainittiinkin, mutta moni kutsu ei mene läpi edes. Edes aviomies ei aina saa oleskelulupaa Suomeen.

Maahanmuuttoviraston sivuilta migri.fi voi myös löytää sitä OIKEAA tieto. Mutta eihän se taida kiinnostaa, kivempi kirjoittaa ja provota puppujutuilla. Toisten lomaromansseihin en ota kantaa, on heidän oma asiansa.

Äänestä
  • Kiitos päivännauruista tuosta kännijutusta :DD Tai sitten kyseinen henkilö lenti turkkilaisella koneella missä oli turkkilaisia matkustajia, nojaa, miten vaan, tyhmää.

    Kiva lukea kerrankin asiantunteva kommentti :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


totuudentorvat kirjoitti:

tässä hyvä ja totuudenmukainen juttu Alanyasta


SATAKUNNAN KANSA
Päivitetty 25.2. 01:52, julkaistu 23.2. 15:09.Terveisiä nuoren lihan mereltä
Marja-Kristiina VainelaLähetä palautetta toimittajalle.

Olen viime aikoina katsellut puoliksi innoissani, puoliksi huvittuneena Matkaoppaat-nimistä televisiosarjaa.
Innoissani olen ollut siksi, että ohjelman alussa näytetyt kauniit turkkilaiset maisemat ruokkivat aina näin kevään lähestyessä nousevaa matkakuumettani.

Huvitus puolestaan nousee maanmiestemme ja skandinaavinaapuriemme toilailuista turkkilaisessa rantalomakohteessa. Kun kuorolaulusta ja viinanjuonnista innostuneen kansan etelän auringon alla vaaleanpunaiseksi muuttuneet edustajat toteuttavat itseään Kippis-nimisessä karaokebaarissa, on kontrasti ympäröivään todellisuuteen melkoinen: kaikukoon minareetista rukouskutsu kaikessa rauhassa, suomalaisbaarin ämyrissä pauhaa kuitenkin Rentun ruusu.

On suorastaan liikuttavaa, että ulkomaille päästyäänkin moni meikäläinen haluaa edelleen elää samalla tavalla kuin rakkaassa kotimaassa. Hakeudutaan maanmiesten seuraan, tilataan ruokalistalta lihapullia ja petytään, kun kahvi maistuu erilaiselta kuin omassa aamiaispöydässä.

Osa matkalaisista ei silti tyydy pelkästään oman väen seuraan. Näkemissäni ohjelmasarjan jaksoissa ei tämä puoli reissaamisesta käynyt esille, ja saattaa olla, että ilmiö on turkinmatkalaisten keskuudessa jo lopahtanut.

1980–90 -luvuilla usein Turkissa matkustellut tuttavani pani nimittäin merkille selvän tendenssin: aina lomakohteeseen matkatessa kone oli puolityhjä, mutta palatessa täysi. Koneen täyttivät paluumatkalla suomalaisnaisten tuoreet turkkilaiset poikaystävät ja aviomiehet. Liittoja oli solmittu jopa vain parin päivän tuntemisen perusteella, ja usein oli niin, että pariskunnalla ei ollut muuta yhteistä kieltä kuin kansainvälinen rakkauden kieli. Sulhaset olivat tavallisesti huomattavasti nuorempia kuin suomalaiset morsiamensa.

Tällaista ilmiötä on vaikea kommentoida mitenkään, vaikka – jos aivan rehellinen olen – kyllä ilmiön tuolloinen laajuus aikalailla hämmensikin. Haluan uskoa, että valtaosa näistä liitoista solmittiin puhtain perustein ja aidosta rakkaudesta.

– Terveisiä nuoren lihan mereltä, raapustan ironisesti postikorttiin, ja tyydyn vain maisemien ihailuun.

http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite/Kolumnit/1194637327702/artikkeli/terveisia nuoren lihan merelta.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu