Jo on aikoihin eletty. Ryanair ilmoitti tänään, että se korvaa tuhkapilven vuoksi matkakohteisiin jääneiden asiakkaidensa ylimääräisiä hotelliöitä. Myös SAS on ilmoittanut maksavansa asiakkaiden hotellilaskuja. Sen sijaan kansallinen ylpeytemme Finnair on vedonnut äärimmäisen poikkeukselliseen tilanteeseen ha kieltäytyy kaikista korvauksista matkustajilleen.
Periaatteessa itse olen sitä mieltä, että lentoyhtiöillä ei oikeudelnmukaisesti katsottuna ole korvausvelvollisuutta. Eivät he ole syypäitä Islannin tulivuorenpurkauksiin. Mutta EU-komission ja kuluttajavirastojen kanta on se, että korvattava on. Tästä siis Finnair kieltäytyy.
Finnair on pikkuhiljaa muuttumassa Euroopan surkeimmaksi lentoyhtiöksi. Sen lennot myöhästelevät ilman tuhkapilveäkin ja lentoja perutaan milloin mistäkin syystä. Lisäksi yhtiö on ilmoittanut harkitsevansa kaiken "maksuttoman" tarjoilun poistamisen lennoiltaan ja alkavansa perimään erillisiä maksuja ruumaan menevästä matkatavarasta ja lähtöselvityksestä lentoasemalla.
Kaikki edellä mainitut ovat asioita, jotka Ryanair on jo keksinyt. Finnairia ei enää nykyisin erota Ryanairista mikään muu kuin se, että Ryanairin lennot ovat aina 50-90% halvempia ja Ryanairin koneet lentävät aikataulujen mukaan. Lisäksi Ryanairin henkilökunta koneissa tietää olevansa siellä asiakkaita palvelemassa. Palvelu on aina ripeää, rentoa ja ystävällistä. Finnairin matkustamohenkilökunta luulee olevansa siellä "viranhaltioita", joiden tehtävänä on tehdä oma matkansa mahdolisimman mukavaksi.
Ryanair korvaa, Finnair EI
17
785
Vastaukset 17
- fhr
Samaa mieltä. Raikku ja airbaltic rules.
- traveller 10
Täysin samaa mieltä, mutta arvatenkin kohta joku finnairuskovainen avautuu.
- Ate Isti
traveller 10 kirjoitti:
Täysin samaa mieltä, mutta arvatenkin kohta joku finnairuskovainen avautuu.
Eikö tämä palsta ole avautumista varten, oli uskovainen tai ei.
- drtbhsn
traveller 10 kirjoitti:
Täysin samaa mieltä, mutta arvatenkin kohta joku finnairuskovainen avautuu.
No jos te saatte hokea mantraanne niin miksei he saisi?
- ei korvaa...
...vaan kehoittaa ottamaan yhteyttä matkavakuutusyhtiöön ylimääräisistä kuluista: "If you have incurred extra costs due to the disruption, we invite to contact your travel insurance for the compensation policy. " (asiakastiedote sähköpostilla 22.4.2010).
- ei korvaa
kuule edes lentolippuja! Se siitä ylistyksestä.
- korvaa
miten niin ei korvaa?kyllä minä olen rahani saanut,olisin myös voinut vaihtaa lennon uuteen. Ota asiakaspalveluun yhteyttä.
- pulu toimii
Myös Blue1 korvaa EU:n asetusten mukaisesti. Onko Finnair ainoa jänishousu, petturi ja b-luokan lentoyhtiö joka ei korvaa?
http://www.kaleva.fi/uutiset/blue-korvaa-majoitus-ja-ruokailukulut-tuhkamottiin-jaaneille/850844 Joo, epäilen, että Finnair on konkurssin partaalla ja kulujen korvaus olisi sille viimeinen ruoko, joka katkaisee kamelin selän.
Syksyinen lakko maksoi Finnairin mukaan 2-3 miljoona päivässä ja silloin ei edes maksettu lakkoilijoille palkkoja ja nyt ollaan silti samoissa luvuissa. Sen jälkeen on tullut uusia koneita eli kustannukset ovat vain kasvaneet.- vain minä
finnair eli valtio korvaa!suu vaahdossa huudetaan mutta kun kysytään että haluatko korvata naapurisi perseelleen menneen lomareissun niin voi olla että ajatukset muuttuu?!joskus kannattas myös miettiä että kasvaako raha puussa ja sitä vaan hajetaan kortilla seinästä?!
- BLUE1 rules
Blue 1 asenne asiakaspalveluun on myös ihan eri luokkaa. Eli korvataan kaikki ylimääräiset kulut toisin kuin Finnair joka yrittää vedättää asiakkaitaan. Tämä on hyvä huomoida seuraavaa matkaa varatessa. Suosi Suomalaista yksityistä eli lennä BLUE 1.
Lisäkustannusten korvaaminen
Lentoyhtiö Blue1 korvaa matkustajilleen islantilaisen tulivuoren purkauksen aiheuttamien lentoperuutusten lisäkustannukset Euroopan unionin asetuksen 261/2004 mukaisesti.
http://www.blue1.com/fi/fi/Matkustusinfo/hairio-lentoliikenteessa/
HIENOA- takinkääntö
ei kysymys korvaamisesta vaan kysymys siitä kuka kääntää kelkaansa nopeite. ensin kaikki ilmoittivat etteivät korvaa, nyt yksitellen käännetään kelkkaa ja ilmoitellaan korvauksista.
- vanha beduiini
takinkääntö kirjoitti:
ei kysymys korvaamisesta vaan kysymys siitä kuka kääntää kelkaansa nopeite. ensin kaikki ilmoittivat etteivät korvaa, nyt yksitellen käännetään kelkkaa ja ilmoitellaan korvauksista.
ei huolta, finnair kyllä korvaa... kunhan nyt ensin pyristelee ja kokeilee miten kansalaiset ovat herkkäuskoisia. lentoyhtiöt ovat paksunahkaisia paskiaisia, niitten kirjoissa asiakas on aina väärässä. vaatikaa korvauksia hotelliyöpymisistä, ruokailuista, matkatavaravahingoista jne... jos ei pyydä, ei saa.
- Pobre
vanha beduiini kirjoitti:
ei huolta, finnair kyllä korvaa... kunhan nyt ensin pyristelee ja kokeilee miten kansalaiset ovat herkkäuskoisia. lentoyhtiöt ovat paksunahkaisia paskiaisia, niitten kirjoissa asiakas on aina väärässä. vaatikaa korvauksia hotelliyöpymisistä, ruokailuista, matkatavaravahingoista jne... jos ei pyydä, ei saa.
Minä en tältä istumalta usko, että halpisyhtiöt maksavat ylimäräisiä ateria- ja hotellikuluja.
Saahan sitä luvata vaikka kuun taivaalta, mutta kyllä ne jonkin porsaanreiän löytävät. Jossakin lehdessä luki, että valtaosa lentoyhtiöistä ei suostu korvauksiin, mikä on ihan ymmärrettävää. Eiväthän lentoyhtiöt voi lentää kun lentokentät on suljettu, eikä kyseinen tilanne ollut mitenkään lentoyhtiöiden syy. Jotain tolkkua pitäisi kerjäämisessäkin olla. - pekitapio
Pobre kirjoitti:
Minä en tältä istumalta usko, että halpisyhtiöt maksavat ylimäräisiä ateria- ja hotellikuluja.
Saahan sitä luvata vaikka kuun taivaalta, mutta kyllä ne jonkin porsaanreiän löytävät. Jossakin lehdessä luki, että valtaosa lentoyhtiöistä ei suostu korvauksiin, mikä on ihan ymmärrettävää. Eiväthän lentoyhtiöt voi lentää kun lentokentät on suljettu, eikä kyseinen tilanne ollut mitenkään lentoyhtiöiden syy. Jotain tolkkua pitäisi kerjäämisessäkin olla.Ei muuten korvannut kuin murto-osan tuhkapiven vuoksi tehdystä omatoimisesta kotiinpaluusta. Paljon puhetta, vähän tekoja.
- iygliyg
pekitapio kirjoitti:
Ei muuten korvannut kuin murto-osan tuhkapiven vuoksi tehdystä omatoimisesta kotiinpaluusta. Paljon puhetta, vähän tekoja.
Jahas. Täälläkin avautumassa. Korvaavat sen mitä laki vaatii, eikä ylimääräisiä kuluja. Sama se on muillakin yhtiöillä. Johonkin se raja vain täytyy vetää mikä on se "kohtuullinen kustannus".
- pekkistapsa
iygliyg kirjoitti:
Jahas. Täälläkin avautumassa. Korvaavat sen mitä laki vaatii, eikä ylimääräisiä kuluja. Sama se on muillakin yhtiöillä. Johonkin se raja vain täytyy vetää mikä on se "kohtuullinen kustannus".
....Ehkä Kuluttajavirasto on oikea vetämään rajan. Let's see.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011663
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä421207Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23970Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170806Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13770Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja201703- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS35655Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39598