Eräässä invalidien keskustelupalstalla juttelimme siitä kuinka auttaa vammaista henkilöä seksuaalisissa tarpeissa.Moni kertoi kuinka heillä oli vaikeuksia hieromasauvan, keinovaginan tms.kanssa. Keskusteltiin kuinka he nyt asian hoitavat ja tuli monenlaista vastausta. Toki suurin osa halusi sitä oikeaa, mutta niin vammaisella kuin meillä "terveilläkään" ei ole mahdollisuutta sitä aina saada. Sitten asia kehkeytyi siihen, että olisi vapaaehtoisia auttajia, lähinnä laitteiden avulla. Kukaan ei tuossa vaatinut vapaaehtoista "elollisen antajaa". Minusta se oli kaunista. Mutta sitten tuo palsta on ollut suljettuna ja minusta juttu jäi kesken. Itse olisin valmis auttamaan, mitä mieltä olette- jatketaanko juttua täällä.
seksi ja vammaisuus
39
9794
Vastaukset
- milana27
on nyt sen, joka toimisi ilmeisesti sitten auttajan osassa, jos nyt kuviteltaisiin näin.
Ammattini mukaisissa työpaikoissa tuollainen tilanne voisi aivan hyvin tullakin esiin. Mikäli virka-aikana sen työpisteen virkatehtäviin kuuluisi avustaminen esim. sauvojen yms. käytössä, tekisin sen toki. Jos en sellaiseen pystyisi, en hakeutuisi tuollaiseen työpaikkaan. Elolliseksi avustajaksi en ryhtyisi, eikä sitä minkäänlainen työpaikka voisi vaatiakaan.
Mutta tämä ei nyt oikeastaan olekaan pointtini. Ennemmin näkisin yhteiskuntamme arvomaailman sellaisena, että kaikilla olisi oikeus ja mahdollisuus syvempiin ihmissuhteisiin, parisuhteisiin ja siinä syntyvään seksuaalisuuteen. Ja jos joku haluaisi sitten pelkästään irtosuhteita tai maksullista seksiä, hän tekisi sen vapaasta tahdostaan, eikä esim. siitä syystä, ettei sovellu pinnallisille parisuhdemarkkinoillemme.
Kovin paljon puhutaan vammaisten yhteydessä juuri näistä auttajista ja ostetusta seksistä. Koko lähtökohta on kummallinen. Miksei vammaisia voida nähdä parisuhteen osana, sekä tunteisiin ja toisen tuntemiseen liittyvän seksuaalisuuden osana? Eikö enemmän tulisi olla huolissaan meidän vammattomien nurinkurisesta suhtautumisesta vammaisia ja seksiä kohtaan?
Jokaisella on oikeus kunnioittaa tunteitaan sekä omaa kehoaan niin, ettei olisi pakotettu aina siihen toiseen vaihtoehtoon. Jokaisella on oikeus tavoitella elämässään parasta.- blondi
Mielestäni jokaisella on oikeus masturboida. Jos esimerkiksi vamman takia tämä ei onnistu kuten terveillä, tulee olla apuvälineitä (ja mahdollisesti teknisiä avustajia). Tästä asiasta puhuminen ei ole mielestäni ketään loukkaavaa, paremmminkin rakentavaa tosiasioiden hyväksymistä.
Mielestäni on itsestäänselvyys, että jokaisella (mm. vammaisella) on oikeus ja mahdollisuus onnelliseen parisuhteesen ja seksiin sekä oikeus tavoitella elämässään parasta. Nyky-yhteiskunnan arvomaailma sallii sen vammaisellekin.
Jos haluaa olla sinkku tai ei vain ole löytänyt "Sitä Oikeaa", ei tulisi ahdistaa moralisoimalla vaihtoehtoisisista ratkaisuista ja yliromantisoimalla parisuhteen onnelaa. Mitä paremmin esim. apuvälineiden avulla tai ilman tuntee itsensä ja oman kehonsa ja mitä enemmän on konkreettisia vaihtoehtoja valita, sitä vähemmän ahdistuu ja pettyy. - terapeutti
blondi kirjoitti:
Mielestäni jokaisella on oikeus masturboida. Jos esimerkiksi vamman takia tämä ei onnistu kuten terveillä, tulee olla apuvälineitä (ja mahdollisesti teknisiä avustajia). Tästä asiasta puhuminen ei ole mielestäni ketään loukkaavaa, paremmminkin rakentavaa tosiasioiden hyväksymistä.
Mielestäni on itsestäänselvyys, että jokaisella (mm. vammaisella) on oikeus ja mahdollisuus onnelliseen parisuhteesen ja seksiin sekä oikeus tavoitella elämässään parasta. Nyky-yhteiskunnan arvomaailma sallii sen vammaisellekin.
Jos haluaa olla sinkku tai ei vain ole löytänyt "Sitä Oikeaa", ei tulisi ahdistaa moralisoimalla vaihtoehtoisisista ratkaisuista ja yliromantisoimalla parisuhteen onnelaa. Mitä paremmin esim. apuvälineiden avulla tai ilman tuntee itsensä ja oman kehonsa ja mitä enemmän on konkreettisia vaihtoehtoja valita, sitä vähemmän ahdistuu ja pettyy.On totta tuo.Monenlaista apuneuvoa ja keksintöä on "terveille" olemassa.Maksullista ja maksutonta jonka hankkiminen on helpompaa kuin vammaisen.Toisaalta ymmärrän hyvin vastustuksen,sillä varmaan apuvälineitä vastusteltiin myös "terveiden" markkinoilla aikanaan. Mutta tällainen keskustelu asteella oleva asia saa näin suuren vastustuksen johtuu ehkä siitä, että tänne kirjoittavat hekin joille tämä ei ole omasta "vammaisuudesta" tuttu eivätkä ole esim. hoitohenkilökuntaa. Tai he ovat vain vastaan sitä kaikkea apua ja neuvoa jota annetaan muille kuin heille itselle.
- Anonyymi
blondi kirjoitti:
Mielestäni jokaisella on oikeus masturboida. Jos esimerkiksi vamman takia tämä ei onnistu kuten terveillä, tulee olla apuvälineitä (ja mahdollisesti teknisiä avustajia). Tästä asiasta puhuminen ei ole mielestäni ketään loukkaavaa, paremmminkin rakentavaa tosiasioiden hyväksymistä.
Mielestäni on itsestäänselvyys, että jokaisella (mm. vammaisella) on oikeus ja mahdollisuus onnelliseen parisuhteesen ja seksiin sekä oikeus tavoitella elämässään parasta. Nyky-yhteiskunnan arvomaailma sallii sen vammaisellekin.
Jos haluaa olla sinkku tai ei vain ole löytänyt "Sitä Oikeaa", ei tulisi ahdistaa moralisoimalla vaihtoehtoisisista ratkaisuista ja yliromantisoimalla parisuhteen onnelaa. Mitä paremmin esim. apuvälineiden avulla tai ilman tuntee itsensä ja oman kehonsa ja mitä enemmän on konkreettisia vaihtoehtoja valita, sitä vähemmän ahdistuu ja pettyy.Kommentti ekaan lauseeseen. Kyllä meillä vammaisilla on oikeus vaikka mihin kun emme vaan edelytä keltää muilta mitään. Tämähän on yleinen kommentti.
- mies
Näin miehenä ajattelen, että meillä on vaikeampaa saavuttaa tyydytys itseltä kuin naisilla. Tietenkin tämä on kuvittelua, mutta ajatellaan käsien toimivuutta niin nainen voi käyttää tyynyä jms. Miehillä se ei onnistu, tietenkin likaisuus on toinen asia. Joten kyllä apua tarvittaisiin monella tavalla.
- koa
...jos ei oma riitä.
- Pyörätuolissa istuva nainen
Mua ärsyttää se että ns. vammaisseksissä (mitä se sitten lieneekään...) puhutaan vain maksullisesta seksistä... Oikein ruokitaan ihmisten mieliä, että ei sua tyttö/poika polo voi kukaan rakastaa, ja jos tyydytystä aiot saavuttaa niin pistä euroja pöytään... Mulla ottais ylpeys kiinni, vaikka kuinka puutteessa joskus olisin, ja minusta ei ketään pysty velvoittamaan tämmöseen duuniin, ellei varta vasten ole itse hakeutunut seksialalle... mutta jos joku tykkää käyttää maksullisia ja kokee saavansa hakemansa ni mun puolesta Go for it!
- auttaja
Ei suinkaan voida vaatia vammaisia käyttämään ostopalveluita. Vaan kyse oli toisin, ellei ole omaa ihastusta tai omaa rakasta niin miten sitten. Miten luoda kontakteja jotta saa oman rakkaan. Koska kapakkoihin on vaikeaa esim. pyörätuolilla mennä, tanssi ei onnistu, eikä kaikki toimi muutenkaan samoin kuin "terveillä". Mitä sanoo netti- tai kirjeystävä kun saa tietää, että olenkin pöyrätuolissa. Siitä oli kyse, ei ketään osoitteleminen tai piikittäminen.
- J.J
auttaja kirjoitti:

Senverran kokemuksia noista "netti- tai kirjeystävistä",kylläkin vain netti eli meiliystäviksi ilmestyneistä naisista että tiedän heidän katoavan tasantarkkaan kuin "tuhka tuuleen" juuri silloin kun saavat vain tietää olevani liikuntarajoitteinen.En sitten tiedä mikä siinä ajatuksessa on niin vastenmielistä että vastapuolella ei olekkaan aivan "standardimitat" ja ehdot täyttävä yksilö,jos yleensä tarkoituksena on muutama meili vaihtaa kun ei ole koskaan ollut tarkoituskaan miksikään "pumppujussiksi" tuppautua.
M-34 - Pyörätuolissa istuva nainen
auttaja kirjoitti:
Ei suinkaan voida vaatia vammaisia käyttämään ostopalveluita. Vaan kyse oli toisin, ellei ole omaa ihastusta tai omaa rakasta niin miten sitten. Miten luoda kontakteja jotta saa oman rakkaan. Koska kapakkoihin on vaikeaa esim. pyörätuolilla mennä, tanssi ei onnistu, eikä kaikki toimi muutenkaan samoin kuin "terveillä". Mitä sanoo netti- tai kirjeystävä kun saa tietää, että olenkin pöyrätuolissa. Siitä oli kyse, ei ketään osoitteleminen tai piikittäminen.
En mä kyllä missään vaiheessa luullutkaan, että olisit tehnyt pakolliseksi tällaisen systeemin käyttää... sehän ois täysin absurdi ajatuskin... Ja kyllä niitä kapakoita on pilvin pimein johon pyörätuolilla pääsee ei ole ainakaan mulle tuottanut ongelmia ja tuskin se tanssistakaan on kiinni... Ja se ongelma tulee olemaan ihmiskunnan yksilöille aikojen loppuun asti, että aina tulee olemaan ihmiselämän aikana jaksoja, jolloin omaa rakasta ei ole... se on elämää ja siihen ei kuitenkaan kuole, kuten esim. nälkään... vaikka läheisyys tärkeää onkin, sitäkin on vain niin monenlaista
- toinen.pt.nainen
Aivan samaa mieltä. Ei aina heräteltäis näitä vääriä mielikuvia liikuntaesteisistä säälittävinä runkkareina. Sitäpaitsi, tämä kuuluu liikuntaesteiset palstalle ja se toimii.
- eräs mies
Asia on varmasti juuri noin, kuten sanoit: kaikilla -sekä vammaisilla että terveillä- ei ole mahdollisuutta sitä "oikeaa" seksiä saada, vaikka miten paljon haluaisi. Joissakin tapauksissa esteet voivat olla ns. fyysisiä, tai sitten ei vain yksinkertaisesti ole syystä tai toisesta löytynyt sitä kumppania, jonka kanssa harrastaa seksiä (toivon mukaan se ei ole kenellekään se ainoa syy)
Mutta minä en oikein ymmärtänyt tuota sinun kauneus-pointtiasi. Oli sitten vammainen tai terve, kenelläkään ei liene oíkeutta "vaatia vapaaehtoista elollisen antajaa"? :) Olettaen siis, ettei sitä muuuten saa. Maksulliset on tietysti asia erikseen.
Missasinko mä nyt jotakin?- auttaja
Piti todella hetki miettiä, mutta se ettei siinä tullut vaatimusta vapaaehtoisesta antajaksi vaan auttajaksi. Se oli minusta kaunista, fiksua.
Et missannut-vaan minä kirjoitin asian huonosti, mutta ymmärsit ihan oikein.
En muista tarkkaan, mutta siinä taisi olla juttua maksullisesta palvelusta lähinnä sillai, että sen pitäisi tapahtua vammaisen luona sillä johonkin tiettyyn paikkaan pääseminen voi olla hankalaa tms. - kempura
auttaja kirjoitti:
Piti todella hetki miettiä, mutta se ettei siinä tullut vaatimusta vapaaehtoisesta antajaksi vaan auttajaksi. Se oli minusta kaunista, fiksua.
Et missannut-vaan minä kirjoitin asian huonosti, mutta ymmärsit ihan oikein.
En muista tarkkaan, mutta siinä taisi olla juttua maksullisesta palvelusta lähinnä sillai, että sen pitäisi tapahtua vammaisen luona sillä johonkin tiettyyn paikkaan pääseminen voi olla hankalaa tms.Vittuaks täälä höpötät kuinka kaikkia pitäs auttaa... MEE JA TEE SE
- auttaja
kempura kirjoitti:
Vittuaks täälä höpötät kuinka kaikkia pitäs auttaa... MEE JA TEE SE
Anteeksi, ei ollut tarkoitus suututtaa.
- kempura
auttaja kirjoitti:
Anteeksi, ei ollut tarkoitus suututtaa.
Tai ehkä...mutta minusta tämän asian painoarvo on ihan poskelaan.
Eikö olisi paljon antoisempaa keskustella siitä kuinka ihmiset ylipäätään voisi kohdata toisiaan luonnollisesti ja sitten naida koneilla tai ilman.
Minusta sinun keskustelun avaajan pitäsi hiukantarkemmin määritellä se kuinka moiset auttajat toimisi, ja kun se on tehty (määrittely) niin ketkä sitä käyttäs.
Nyt keskustelu liikkuu sillä tasolla että syntyy mielikuva seksin ehdottomasta jokapäiväisyydestä.
Voisitko tarkentaa seuraavia kohtia.
1. tekisivätko auttajat kaiken vapaaehtoisesti ilman korvausta.
2. mistä mahdollinen avuntarvitsija voisi palvelun tilata.
3. miksi moisesta hyväntekeväisyydestä kiinnustunut henkilö ei tee palveluksia luonnollisesti. (kaveri pohjalta)
4. kaiken kaikkiaan mikä on se pointti että tälläistä tarvitaan.
5.onko siis mielikuvasi auttajasta sen kaltainen että autettava ja auttaja ei tunne toisiaan sen paremmin kuin ihmiset yleensä tuntee esim. terveyskeskusvirkailijan, tai jos tutustuu niin miten se poikkeaisi ystävysten välisestä seksin harrastamisesta.
Minusta on jotenkin ällöttävä ajatus se että orgasmin saaminen on niin suuri välttämättömyys että, sitä varten on kesittävä vaikka kone jotta voi "kokea elävänsä"
En oikeen saa esitettyä kysymystä joka määrittäisi hämärimmän osan tästä jutusta. Luonnollisuus kuitenkin on kaukana tästä ajatuksesta. - auttaja
kempura kirjoitti:
Tai ehkä...mutta minusta tämän asian painoarvo on ihan poskelaan.
Eikö olisi paljon antoisempaa keskustella siitä kuinka ihmiset ylipäätään voisi kohdata toisiaan luonnollisesti ja sitten naida koneilla tai ilman.
Minusta sinun keskustelun avaajan pitäsi hiukantarkemmin määritellä se kuinka moiset auttajat toimisi, ja kun se on tehty (määrittely) niin ketkä sitä käyttäs.
Nyt keskustelu liikkuu sillä tasolla että syntyy mielikuva seksin ehdottomasta jokapäiväisyydestä.
Voisitko tarkentaa seuraavia kohtia.
1. tekisivätko auttajat kaiken vapaaehtoisesti ilman korvausta.
2. mistä mahdollinen avuntarvitsija voisi palvelun tilata.
3. miksi moisesta hyväntekeväisyydestä kiinnustunut henkilö ei tee palveluksia luonnollisesti. (kaveri pohjalta)
4. kaiken kaikkiaan mikä on se pointti että tälläistä tarvitaan.
5.onko siis mielikuvasi auttajasta sen kaltainen että autettava ja auttaja ei tunne toisiaan sen paremmin kuin ihmiset yleensä tuntee esim. terveyskeskusvirkailijan, tai jos tutustuu niin miten se poikkeaisi ystävysten välisestä seksin harrastamisesta.
Minusta on jotenkin ällöttävä ajatus se että orgasmin saaminen on niin suuri välttämättömyys että, sitä varten on kesittävä vaikka kone jotta voi "kokea elävänsä"
En oikeen saa esitettyä kysymystä joka määrittäisi hämärimmän osan tästä jutusta. Luonnollisuus kuitenkin on kaukana tästä ajatuksesta.Olet oikeassa, sinulla on paljon hyviä esityksiä ja ajatuksia, muttei hermoja. Sillä juuri noihin kysymyksiin haettiin vastausta. Ei minulla ole vastausta, siihenhän yritin keskustelua avata. Jos minulla olisi niin auttaisin.
- kempura
auttaja kirjoitti:
Olet oikeassa, sinulla on paljon hyviä esityksiä ja ajatuksia, muttei hermoja. Sillä juuri noihin kysymyksiin haettiin vastausta. Ei minulla ole vastausta, siihenhän yritin keskustelua avata. Jos minulla olisi niin auttaisin.
Kenelläpä olisi yleispäteviä toimintamalleja tilanteeseen jotka ovat yksilöllisempiä kuin yksilö. eikös se vanha kunnon matematiikkakin opettanut, että on vai yksi tapa yhdistää kaksi niin että vastus on taas yksi.
No se siitä, minulla vain on hiukan tarve puolustaa niitä näkökantoja jotka eivät ole trendejen mukaisia.
Minä ajattelen että jos todella on niin että suhtautuminen vammaisuuteen ja erilaisuuteen on lisääntynyt avoimempaan suuntaan, niin seksin puute ongelma poistuu niin kuin itsestään.
Mutta samaan hengenvetoon joudun myöntämään seuravan tosiasian. (halusimpa tai en)
Niin nyky-ajan mukaan määriteltynä ihminen, menestyvä ihminen,menestyvä sisältää nykyään jossakin määrin käsitteet ; (mukava, varakas, sopushtainen) ja on rajattu entistä tarkemmin. ns. Terveetkin kokevat olevansa vääränlaisia.
Miksi ei käydä keskutelua siitä kuinka valitsin animukseni / animani. Kuinka prinsessat ja prinssit piirtyivät mieliimme.
On siis hienoa että ihmiset puhuvat avoimmin näistä asioista.
Mutta tuo pappi ja piispa sisälsi ajatuksen.
RAKASTAKAA TOISIANNE NIINKUIN ITSEÄNNE KUNHAN MINUN EI TARVI SITÄ TEHDÄ.(eli yleisen hölynpölyn pääpiirteet)
Jeesusta diggaan sillä hän taisi toimia niin kuin saarnasi. :)))
Nii ja vielä se kiusallisin tunnustus.... minullako ei ole hermoja... hmmm... ehkä ei sitten. autsh ;))) - Prinsessa
Mä jäin miettimään vaan tätä: Jos jollakulla on oikeus johonkin, tarkoittaa se sitä, että jollakulla toisella on velvollisuus johonkin. Kun puhutaan vammaisten oikeudesta parisuhteeseen, kenen velvollisuus on se antaa? Ketään ei tietenkään voi pakottaa mihinkään.
Millä muut ihmiset saadaan näkemään myös vammaisten ihmisten kauneus? Onko jollain hyviä vinkkejä? - kempura
Prinsessa kirjoitti:
Mä jäin miettimään vaan tätä: Jos jollakulla on oikeus johonkin, tarkoittaa se sitä, että jollakulla toisella on velvollisuus johonkin. Kun puhutaan vammaisten oikeudesta parisuhteeseen, kenen velvollisuus on se antaa? Ketään ei tietenkään voi pakottaa mihinkään.
Millä muut ihmiset saadaan näkemään myös vammaisten ihmisten kauneus? Onko jollain hyviä vinkkejä?... tarkota. parisuhteessa oikeudet ja velvollisuudet sisältyvät sanaan myötäelämisen taito /tahto.
Ei siis mitenkään vastapareina, tämä tuosta.
vammaisten kauneus voi näkyä paremmin henkisenä ominaisuutena, jos sitä ylipäätään on ja onhan sitä.
Terveissäkin naisissa se joka on sisäisesti oikeamielinen ja avoin on kauniimpi kuin kaunis.
Korostakaamme siis ihmisen olemuksen kauneutta. Kylmät kuvat pitää vaihtaa niihin joisa on persoonallista särmää. - Stone
Prinsessa kirjoitti:
Mä jäin miettimään vaan tätä: Jos jollakulla on oikeus johonkin, tarkoittaa se sitä, että jollakulla toisella on velvollisuus johonkin. Kun puhutaan vammaisten oikeudesta parisuhteeseen, kenen velvollisuus on se antaa? Ketään ei tietenkään voi pakottaa mihinkään.
Millä muut ihmiset saadaan näkemään myös vammaisten ihmisten kauneus? Onko jollain hyviä vinkkejä?No niin, Prinsessa, sinäpä sen sanoit, millä saataisiin näkemään vammaisten ihmisten kauneus? Ja mä kun olen täällä nimenomaan sanonut, että mielestäni pyörätuolia käyttävät naiset ovat kauniita...=)
- lyhyt
johan on keskustelu täällä. Mikäs sun motiivi on päästä "auttamaan" ?
- liikun itse
Mua hiukan ihmetyttää tää aihe. Onko meillä vammaisilla oikeesti vaikeampaa seksin saaminen kuin ns terveillä. Omalla kohdallani en ole huomannut olennaista eroa ajassa ennen vammautumistani ja sen jälkeen. Rohkenen väittää, että kysymys on kuitenkin päänupista ja omasta suhtautumisesta, ei niinkään vastakkaisen sukupuolen suhtautumisesta. Kaikkia ei voi miellyttää, olet sitten terve tai et.
Eli siis, itsetunto kuntoon ja rohkeasti kohti uusia seikkailuja. Ei me mitään ammattiauttajia tarvita. Sitäpaitsi eiköhän ns maksullisia palveluita käytä pääasiassa ihan terveet, vaihtelunhaluiset perheenisät.- auttaja
Hyvä, tuota mieltä tarvitaan
- Juulia
Ainakin me naiset kyllä seksiä saadaan jos halutaan,ja ihan ilmaiseksi vaikkei terveitä oltaiskaan.Ei ollut pulaa siitä sinkkuaikoinakaan vaikka silloin piti vielä baareista etsiä...
- vammais seksiä
Juulia kirjoitti:
Ainakin me naiset kyllä seksiä saadaan jos halutaan,ja ihan ilmaiseksi vaikkei terveitä oltaiskaan.Ei ollut pulaa siitä sinkkuaikoinakaan vaikka silloin piti vielä baareista etsiä...
vammaiset seksiä [email protected]
- SEKSI JOONAS
vammais seksiä kirjoitti:
vammaiset seksiä [email protected]
mä olen kiinostunut seksi hommista joten haluan ensin pussata ja halia sitten se seksi onko seksi niin paha asia vai hyvä asia mulla ei oo tällä hetkellä tyttö ystävä JOTEN MÄ HALUAN OMAN TYTTÖ YSTÄVÄN
- vanha1
Kyllähän se olisi ihan asiaa,seksihän on luonnollinen osa ihmisen normalia elämää.
Olen jonkun mielestä varmasti paha ja moraaliton ihminen mutta mielelläni olen auttanut ja autan vammaista miestä nauttimaan. Heillä on täysi oikeus seksiin ja sen tuomaan nautintoon.
- kesääääää
Ja kirjoittajamme puusilmä on taas palannut kehiin :D :D
voi hyvänen aika näitä kirjoitteluja :((
Ja tämä liittyy viestin aiheeseen???????????????????? - Ystävienkesken
Eräs ystäväni on nykyään vammainen tavalla joka estää itsetyydytyksen ja vaikeuttaa seksiseuran saamista olennaisesti. Olen pysynyt hänen ystävänään vaikka meille on elämässä käynyt vähän eri tavalla.
Joskus ystäväni valitti tästä seksikysymyksestä. Tilanne on aikamoinen umpikuja. Sovittiin että ihan kaikessa ystävyydessä voin häntä auttaa, ilman että seurusteltaisiin. Kipaisen yleensä kerran viikossa hoitamassa homman joka ei tietenkään ole täysin vailla mielenkiintoa minunkaan taholtani. Koska en ole hoitaja vaan ystävä, ei mikään ammattietiikka minua rajoita. Esim Tanskassa ja Englannissa on koulutettuja avustajia seksiin, suomeksi voisi olla seksuaaliavutaja oikea sana. Tässä asiassa Suomi voisi ottaa mallia ulkomailta. Itse valmistuin seksuaaliavustajaksi Tanskassa, jossa työskentelen noin puolet vuodesta.
Tanskassa koulutukseen vaaditaan terveydenhuollon pohjakoulutusta. Asiakkaiden luona avustaminen seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa esim. pariskuntien luona heidät avustetaan sänkyyn ja etsitään sopivat asennot sekä autetaan esim kondomien tai seksilelujen kanssa. Yleensä seksin ajaksi pari jätetään kahdestan. Itsetydytyksessä asiakasta autetaan esim lelujen kanssa. Apuvälineitä on hyvin vähän jotka sopivat kehitysvammaisille, joten luovuus on tärkeää. Itse esim liimasin fleshlightin käsineeseen kiinni, jolloin asiakas jolla ei ollut kädessä puristusvoima pystyi sitä käyttämään. Seksuaalisuus kuuluu kaikille!- Anonyymi
sinunavustaja (at) hotmail. com
Henkilökohtainen avustaja sinulle seksi asioissa.
Neuvonta, asentoihin siirto, välineiden hankinta jne.
Toimin kaakkois suomen alueella.
Tarvittaessa kauempanakin. - Anonyymi
hyi hemmetti!
- Anonyymi
kehitysvammaisilla on paljon avustajia jotka vaativat paljon palkkaa.
ei se ole tyhmä mikä pyytää, vaan se joka maksaa. - Anonyymi
Paljon sellaisia jotka puhuu oikeuksista, mutta vaikka vammainen olisi maailman viimeinen ihminen kumppaniksi ja olisi pakko saada seksiä, niin valinta olisi selibaatti. Se vaan on kylmä totuus.
- Anonyymi
Tuskin vammainen nyt haluaa kumppania säälistä, koska eihän se nyt muualta voi saadakaan. Esimerkkinä mulla on adhd diagnoosina mutten kaipaa miehestä hyväntekijää, joka ottaa valtaväestöstä poikkeavan naisen vain säälistä. Sitä ongelmaa ei ole koska oma ns. terve mies on arvostanut tehokasta, kriittistä, luovaa, rohkeaa ja herkkää luonnettani.
- Anonyymi
Mä olen 50v vuotisen elämän aikana tavannut yhden terveen naisen joka on suoraa sanonut haluavansa olla kanssani. Tälläsiä "kivoja" on kyllä ollut sitten enemmän, mutta ne on aina vaan kavereita, seksistä voivat puhua, mutta ei sanaakaan sekststä toimintana. Eihän kukaan ota ketää säälistä.
- Anonyymi
Miksi vammaisilla on pakkomielle ujuttaa sana ”vamma” myös terveiden ihmisten kuvaamiseen. He sanovat terveitä ihmisiä VAMMAttomiksi. Erikoista, lienee
ohjeistettu että niin kuuluu sanoa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103