Prblm

Olen 22-vuotias, hoikka ja poikamainen nuorimies. Luulen, että olen biseksuaali. Haluaisin itselleni kyllä tyttöystävän, ja pidän naisista, koska he ovat "mysteereitä" minulle - en tunne heitä, ja haluaisin tietää enemmän heistä. Poikien kanssa minun on helppo tulla juttuun, kunhan jutut pysyvät ns. aseksuaaleissa asioissa, mutta sitten on tämä ongelma..

Eli asun pienehköllä paikkakunnalla, jossa moisen tunteen näyttäminen saisi aikaan luultavasti turpasaunan "ystävien" katoamisen. Viimeksi baarissa ollessani näin uskomattoman hyvän näköisen, söpön pojan ja katseemme kohtasivat, siinä oli.. jotain.. Hänellä tuntuu olevan paljon naispuolisia ystäviä, muttei tyttöystävää, ja hän on aina nähdessäni yksin tai jonkun toisen pojan kanssa baareissa. Mutta en uskaltanut tehdä mitään; jäädyin, niinkuin aina. En uskalla ottaa kontaktia, koska pelkkään, ettei hän kuitenkaan ole sitä mitä luulen. Pelkään myös, että ne harvat ihmiset, joita olen pitänyt ystävinäni saisivat tietää, ja jättäisivät minut kaiken ulkopuolelle. No, tavallaan olen jo kaiken ulkopuolella ja syrjässä luonteeni takia.

Kuinka voin tutustua muihin, kun en tunne edes itseäni? Mitä ihmettä minä voin tehdä?
0216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


järvet kirjoitti:

Olen 22-vuotias, hoikka ja poikamainen nuorimies. Luulen, että olen biseksuaali. Haluaisin itselleni kyllä tyttöystävän, ja pidän naisista, koska he ovat "mysteereitä" minulle - en tunne heitä, ja haluaisin tietää enemmän heistä. Poikien kanssa minun on helppo tulla juttuun, kunhan jutut pysyvät ns. aseksuaaleissa asioissa, mutta sitten on tämä ongelma..

Eli asun pienehköllä paikkakunnalla, jossa moisen tunteen näyttäminen saisi aikaan luultavasti turpasaunan "ystävien" katoamisen. Viimeksi baarissa ollessani näin uskomattoman hyvän näköisen, söpön pojan ja katseemme kohtasivat, siinä oli.. jotain.. Hänellä tuntuu olevan paljon naispuolisia ystäviä, muttei tyttöystävää, ja hän on aina nähdessäni yksin tai jonkun toisen pojan kanssa baareissa. Mutta en uskaltanut tehdä mitään; jäädyin, niinkuin aina. En uskalla ottaa kontaktia, koska pelkkään, ettei hän kuitenkaan ole sitä mitä luulen. Pelkään myös, että ne harvat ihmiset, joita olen pitänyt ystävinäni saisivat tietää, ja jättäisivät minut kaiken ulkopuolelle. No, tavallaan olen jo kaiken ulkopuolella ja syrjässä luonteeni takia.

Kuinka voin tutustua muihin, kun en tunne edes itseäni? Mitä ihmettä minä voin tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu