Liian väsynyt äiti

Itse yritin jaksaa ja sinnitellä eteenpäin, kunnes neuvolassa repesin, kun terkkari kysyi, mitä äidille kuuluu. Jo se helpotti, että sain sanoa ammati-ihmiselle että olen aivan loppu. Nyt käyn keskustelemassa mtt:lla kerran viikossa, harkitsen mielialalääkkeen aloittamista, koska olen masentunutkin. Mutta jaksan jo paremmin, kun en enää ole yksin väsymyksen kanssa. Olen myös lakannut suorittamasta eli enää en stressaa jos astiat ovat pöydällä tai en jaksa imuroida. Kun olen rauhoittunut, myös lapseni käytös on muuttunut parempaan. Onko sinulla ketään, joka voisi auttaa lapsen hoidossa? Esim. lapsen isä...tai voisitko neuvolan kautta saada perhetyöntekijän kotiisi avuksi silloin tällöin?
Mutta sinun kyllä kannattaisi nyt ensin ottaa sinne neuvolaan yhteys ja kertoa rehellisesti mitä tunnet. Älä jää yksin, sillä se alkaa vain ahdistaa lisää. Ei ole heikkoutta sanoa että on väsynyt eikä jaksa nyt lapsen kanssa, se on rohkeutta ja vastuuta ja vielä kiität itseäsi, että tartuit härkää sarvista. Tsemppiä sinulle :)

Sama täällä, väsynyt yksinhuoltaja. Oikeastaan on olevinaan aika hyvin asiat, siis siinä mielessä että minulla on ystäviä, ihana lapsi, mukava vuokra-asunto kivassa paikassa, mutta olen jumiutunut kotiin.. Työtön jo pitkään, enkä saa oikeen mistään kiinni. Kunto on romahtanut kun vuosikaudet olen ollut kuin unessa, vastoinkäymisiä ollut ja vaikka nekin tavallaan kasvaattaa, on nekin veronsa vaatinut. Olen tavannut mukavan miehenkin, mutta huomaan että pelkään hirvittävästi suhteen kehittymistä. Rahahuolet painaa, kun ei ole tuloja ja kohta tulee taas opintolainan maksua. Yritän myydä kirppiksellä tavaraa ja tehdä käsitöitä että saan kokoon sen lainan maksun. Haaveita kyllä onneksi on ja niiden toteutumisen eteen koitan tehdä töitä sen mitä jaksan, mutta sekin on niin valtavirrasta poikkeavaa, että tuntuu aika yksinäiseltä.
Kärsin siitä, että perheessäni ei ole koskaan ollut tapana jutella asioista avoimesti ja kaikki lohduttava hellyyden osoitus on ikään kuin tabu. Ikäänkuin pitäisi vain hiljaa jaksaa, valittamatta. Välillä vaan tuntuu niin raskaalta että hermot menee pienemmästäkin. Ja arki välillä tuntuu vain suorittamiselta. Isä ei ole lapsen elämässä mukana omasta tahdostaan. Onneksi välillä sentään on parempia päiviä. Niin tulee sinullekin ! Paljon tsemppiä ja hae ihmeessä tukea ja apua.

isä on? Miksei hän osallistu lapsestaan huolehtimiseen?
Lapsen hoito ei ole ylivoimaisen raskasta, mutta vastuun kantaminen yksin voi viedä voimat.