Saunalahti ja kytkykauppa

Mr.Kuluttaja

Halusin jakaa kokemuksiani Saunalahden kytkypuhelimista.

Itselleni ja toiselle perheenjäsenellemme tilattiin n. vuosi sitten (alkuvuodesta 2009) Saunalahden liittymä kytkysopimuksella puhelimen kanssa. Puhelin oli nokian 6555 (molemmilla) ja kytky siis tuon 24kk.

Aluksi homma toimi ihan hyvin. Puhelin tuli ajallaan liittymän kanssa, hinnoittelu näytti järkevältä ja laskunkin sai valittua kätevästi verkkoon, jolloin säästytään koodien naputtelulta.

Ongelmia alkoi kuitenkin ilmetä jo parin viikon käytön jälkeen, ehkä aiemminkin - puhelin sammuili miten sattuu, välillä taskuun, välillä kesken puhelun ja välillä kesken kalenterimerkinnän tai viestin naputtelun. Mielenkiintoista on, että sama ongelma koski molempia puhelimia.

Jonkin aikaa käynnistelimme puhelinta uudetaan ja irroittelimme akkuja, mutta kun tämä ei auttanut, päädyimme viemään molemmat puhelimet huoltoon. Kuluttajan oikeuksiin kuuluvaa sijaislaitetta ei Saunalahti antanut toisen puhelimen korvikkeeksi. Lopulta, pitkän jonotuksen ja parin viikon odottelun jälkeen puhelimet tulivat huollosta. Minkäänlaista muutosta ongelmiin ei kuitenkaan tullut.

Koska viat jatkuivat edelleen, molempia puhelimia yritettiin viedä uudestaan huoltoon. Kuluttajan oikeuksiin kuuluvaa sijaislaitetta ei kuitenkaan annettu, joten puhelinta ei pystytty jättämään huoltoon vaan toimimatonta tuotetta jouduttiin yhä käyttämään. Samanaikaisesti ongelmat pahenivat koko ajan - puhelin ei pysynyt päällä enää puolta tuntia pidempään, eikä esim. kalenterimerkinnän kirjoittaminen onnistunut ilman 6-7 uudelleenkäynnistystä.

Ongelmat jatkuivat edelleen, toisen puhelimen läppä rikkoutui korvalle. Tämä tapahtui tavallisen puhelun aikana puhelinta tavanmukaisesti korvalla pitäen. Puhelin vietiin huoltoon, mutta takuuaikana valmistusvian vuoksi rikkoutunutta laitetta ei suostuttu korjaamaan. Tässä vaiheessa otettiin yhteyttä Saunalahden asiakaspalveluun - ei muutosta kummankaan puhelimen osalta.

Vekslailua jatkui ja asia eteni Saunalahden "asiakaspalvelussa" - ei muutosta. Tässä vaiheessa päädyin ottamaan yhteyttä suoraan Nokiaan. Ja kas kummaa, asia ratkesi!

Nokialta saneltiin Saunalahdelle käsky: puhelin tuli vaihtaan uuteen toisen malliseen, ominaisuuksiltaan vastaavaan puhelimeen. Parin päivän kuluttua puhelimeni pirahti (pysyen ihme kyllä päällä koko 2min puhelun ajan). Uhmakas äänensävy oli muuttunut nöyräksi kun Saunalahden asiakaspalvelupoika kertoi viestin: minua olisi odottamassa uusi puhelin, nokian 3710.

Tarina päättyi siis toisen puhelimen osalta onnellisesti, asiaankuuluvalla tavalla. Tämäkin tosin tapahtui vasta pitkän ja tyhjänpäiväisen tappelun jälkeen. On syytä myös huomauttaa, että mitään ei olisi tapahtunut ilman Nokian ylhäältä antamaa käskyä Saunalahdelle. Toisen puhelimen osalta hulabaloo jatkuu edelleen.

Kokemusteni perusteella en suosittele kenellekään puhelimen ostoa Saunalahdelta tai Elisalta, paremman takuun saat nahkatakkiin verhoutuneelta pimeän nurkan takana kiinalaisia puhelimia myyvältä kauppiaalta. Suosittelen vaikka Noklan tai Fellarin ostoa ennemmin kuin puhelimen ostoa Saunalahden/Elisan liikkeistä.
Sen sijaan olen ollut varsin tyytyväinen Saunalahden puhelinliittymiin, niistä ei ole toistaiseksi valittamista ollut.

4

633

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • töttöröö vaan

      Operaattori sitä puhelinta valmista...miksi moittia operaattoria kun puhelimen valmistajan on vika!

      • PaksuJorma

        Töttöröö sanoi:
        "Operaattori sitä puhelinta valmista...miksi moittia operaattoria kun puhelimen valmistajan on vika!"

        Lue, töttöröö, viesti kunnolla kun kommentoit.

        Valmistajahan oli toiminut tässä ihan oikein - valmistajan ansiosta joutui operaattori (joka tässä tapauksessa toimi myyjänä) vastoin tahtoaan antamaan herra Kuluttajalle uuden puhelimen.
        Saunalahden takuusta sen sijaan ei ilmeisesti kannata paljon odotella...

      • ei elämä!!
        PaksuJorma kirjoitti:

        Ootteko te ihmiset oikeesti tosissanne? Ei Saunalahdella tai kellään muullakaan operaattorilla ole mitään omia takuita. Jos ostat uuden Nokian puhelimen, takuu on AINA Nokian myöntämä ja myös Nokia on sanellut takuudehdot. Näiden takuuehtojen mukaisesti sitten operaattoreiden liikkeissä toimitaan. Tuo 6555 on aina ollut vikoja täynnä, Nokia vihdoin suostui tämän myöntämään ja on siitä asti pääosin vaihtanut aina laitteet toisiin malleihin. Saunalahdella ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Myös, jos olisit tuon ostanut DNA:lta niin olisi edennyt siellä ihan samalla tavalla. Jos esim. googletat tuon puhelinmallin niin sieltä löytyy sivukaupalla tietoa tuon kyseisen puhelinmallin ongelmista. Kannattaisko hiukan selvitellä asioita ennen kuin rupeet valittamaan asioista, jotka eivät edes ole syyttämäsi kohteen vikoja! Mistä näitä idiootteja sikiää..
        ja PaksuJorma, kannattaisko sunkin hiukan selvitellä asioita ennen kuin rupeat puhumaan aiheista joista et selkeästi mitään tiedä.

      • jabadabaduuu
        ei elämä!! kirjoitti:

        Etpä tunnu tietävän itsekään. On ihan sama, kuka tuotteelle on takuuun myöntänyt, jos siinä on jo ostohetkellä virhe. Myyjä (Saunalahti) vastaa virheestä, oli luurissa takuuta tai ei. Kannattaa siis ottaa lakikirja käteen ja lueskella kuluttajansuojalaista mitä siellä sanotaan myyjän virhevstuusta. Jos ja kun asia menee perille, niin sitten voi tulla tänne viisastelemaan. Mistä näitä idiootteja sikiää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      206
      2459
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1624
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      141
      1276
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      291
      1063
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      313
      1025
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      1012
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      22
      965
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      926
    9. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      19
      804
    10. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      773
    Aihe