kysely

1. 27
2. Naimisissa oleva, kahden - pian kolmen - lapsen äiti:)
3. Olen aina kokenut olevani enemmän tai vähemmän yksinäinen. Kasvoin mummun hoivissa 5-vuotiaasta saakka ja lapsuus oli hyvin hiljainen kun se kului lähinnä mummun kanssa kahdestaan. Mummu on ihana, mutta haluan paljooooon lisää ihmisiä ympärilleni ja elämääni ja mikäs sen mukavampaa kun tehdä niitä itse. Kuitenkin, veri on vettä sakeampaa... ystävätkin tulevat ja menevät, mutta omat lapset ovat omia läpi koko elämän:)
Varmaan myös biologia sanelee asiaa, vauvakuume on ihan todellinen tila jossa järkipuheet eivät auta. Olisihan mullakin ollut vielä mahdollista kehitellä uraa, koulutusta ja kaikkea sen sellaista hienompaa kuosiin mutta itselle tuli se tunne että se kaikki on toisarvoista äitiyden rinnalla. Materiaa, joka ei ole kovin pysyvää ja sellaisenaan voi odottaa minua muutaman vuoden kun taas äitiyden haasteet on parasta hoitaa tässä ja nyt vielä kun ikä on kohtuullinen ja voimavarat hyvät. Vakaa aikomus kun on saada se oma suurperhe aikaiseksi niin siihen peliin ei lähdetä enää kolmevitosena:)

1. 22v

2. Kihloissa ollut pari vuotta (menossa naimisiin kun varat ja aika vaan riittävät kunnon juhlien järkkäämiseen ilman velan ottoa:)) ja töissä käyn kuten mieskin...

3. Olen kasvanut pienempien sisarusteni keskellä (meitä 7, itse siis vanhin...) ja näin ollen tottunut siihen, että aina on joku hoivattava ja vastuuta, ja mulle on ollut aina päivän selvää, että haluan ainakin yhden lapsen, en todellakaan mitään seitsemää, mutta 1-3 on aina tuntunut sellaselta sopivalta luvulta itselle.

Nyt kun eläämäni on vihdoin löytynyt se täydellinen ja rakastettava mies tuohon rinnalle, jolla samat ajatukset perheen perustamisen kanssa ja elämäntilanne tuntuu ihanteelliselta (koskaanhan aika ei siis ole täydellinen) lapsen hankintaan, niin mikä jottei. Mulle on myös aina ollut selvät sävelet sen suhteen, että alle kolmekymppisenä lapset, jos niitä on tullakseen, saadaan. Mielummin jo ennen 25 v jos mahdollista... Nyt sitten vaan toivotaan, että ensimmäinen saataisiin alulle :))

1. 19.
2. Määräaikaisessa työsuhteessa, toistaiseksi avoliitossa.
3. Olen aina tiennyt perustavani nuorena perheen. Lapset ovat minulle tärkeintä maailmassa. Sydämeni särkyy joka kerta, kun näen tai ajattelen lasta ja tajuan, etten tule sellaista kuitenkaan itse vielä pitkään aikaan ainakaan saamaan.

1. 26

2. Avoliitossa, kummallakin vakituinen työ, omakotitalo, iso piha ja koira

3. Sisäinen kello on jo tikittänyt muutaman vuoden, mutta olemme miehemme kanssa haluneet vakaan perustan, perustamaan perheen. olen neljän lapsen kummitäti ja neljän lapsen täti vielä lisäksi. Sukuni on tosi iso ja aina ollut lapsia ympärrillä. Toivottavasti serkut saa pian uuden kaverin =)

1. 23v
2. Itse olen vakitöissä, miehellä reilu vuosi jäljellä opintoja. Yhteistä elämää takana reilu vuosi, avoliitossa vajaa vuosi. Muutimme melkein heti yhteen ja ennen yhteen muuttoa mieheni käytännössä asui luonani siitä päivästä lähtien kun aloimme seurustella :)
3. Olen jo muutaman vuoden "potenut vauvakuumetta" ja olen aina toivonut saavani perheen nuorena. Haluaisin olla nuori äiti vielä silloinkin, kun lapseni ovat teini-ikäisiä. Lisäksi olen saanut elämääni unelmieni miehen, jonka kanssa tämän perheen haluan perustaa. Näiden haaveiden ja toiveiden lisäksi minulla on todettu endometrioosi, joka tiettävästi lisää lapsettomuusriskiä. Noin puolet ns. endottarista tarvitsevat lapsen saamiseksi lapsettomuushoitoja ja näistäkin hoidoista iso osa jää onnistumatta. Lisäksi endometrioosi lisääntyy iän myötä, eli mitä vanhemmaksi raskautumisen yrittämisen jättää sitä suuremmaksi lapsettomuuden todennäköisyys kasvaa. Tämän endonkin takia toivon että pääsemme mieheni kanssa pian yrittämään sitä omaa vauvaa. Miehellä on vähän ailahtelevainen tuo mieli vielä vauvojen suhteen, joten lopullista päätöstä ei ole vielä tehty.

1. 24
2. Avoliitossa, yhteistä eloa takana kuusi vuotta. Molemmat määräaikaisessa työsuhteessa, mutta töitä ihan mukavasti tarjolla. Kolmiossa luhtitalossa asutaan, tilaa on siis ihan tarpeeksi.
3. Minulla on aina ollut todella kova kaipuu saada lapsia ja olla äiti, jo pienestä tytöstä asti. Vuosi sitten vauvakuume todella iski päälle, kun elämäntilanne alkoi olla sopiva. Syksyllä päätettiin, että keväällä aletaan yrittämään kun minäkin valmistun ja helmikuussa jätin pillerit pois. Plussaa vielä odotetaan, mutta onneksi kierto on säännöllinen. Lapset ovat ihania, vaikka työtä teettävätkin. Olen ollut erittäin ylpeä ja ihastunut moneen lapseen, jonka kanssa olen töitä tehnyt (siitä huolimatta, että moni heistä on rankasti oireilevia erityislapsia) ja joskus on ottanut koville kun kaipuu saada omia on niin kova. Onneksi mieskin vihdoin kypsyi asiaan ja uskon hänestä tulevan hyvä isä. :)

1. kohta 23
2. Kihloissa, parin kuukauden päästä häät. 9kk pojan äiti , Toinen haaveissa ja tekeillä :)
3. Minä tunnen että elämä on elämistä varten ja lapset ovat minulle elämä. Halu huolehtia ja kasvattaa. Haluan lapsia nyt nuorena sekä vielä "vanhoilla" päivillä Jos Luoja suo!!!

1. 30v
2. avioliitossa, määräaikaisessa työssä, mutta alallani on hyvä työtilanne. Mies opiskelee (alan vaihtaja). Vuokralla asutaan.
3. En ole koskaan haaveillut lapsista, olen aina ajatellut, että ehkä sitten joskus. Miehelläni on ollut samat aatteet. Nyt on vaan yhtäkkiä tullut sellainen elämäntilanne, että tuntuu, että tämä elämä on jo nähty ja monesti kotona oleskellessa ollaan mietitty, että olis aika ihanaa jos tässä nyt olis lapsi ja mitä kaikkea kivaa sen kanssa voisikaan tehdä. Esim. nyt vappuna viimeksi mietittiin, että kuinka kivaa olisi viettää lasten vappu. Pikku hiljaa vaan on varmistunut sellainen olo, että lapsia halutaan. Tietenkin kaikki valvominen ja muuttuva elämäntilanne pelottaa, mutta toisaalta uudet vastuut kiehtovat. Olemme myös jo kolmekymppisiä, joten nyt on ryhdyttävä toimeen jos joskus haluamme lapsen saada. Mitään varsinaista vauvakuumetta en ole kokenut. Muutaman kuukauden ajan ollaan nyt yritetty, mutta ei vielä hampaat irvessä.

1.) 31
2.) Naimisissa, yhteiseloa reilut 16-vuotta. Kahden äiti. Molemmilla vakityöt, ok-talo maalla.
3.) Meille lapset oli - ja on edelleen - luonnollinen jatkumo elämässä, itsestäänselvyys, että seuraavaksi jollakin tavalla meille tulee perheeseen lapsia. Kaikki tarpeellinen järjestettiin, koettiin ja hankittiin ennen lapsia. Sitten lapsilla oli tilaa tulla meille ja meillä oli mahdollisuus olla parhaimmat vanhemmat meidän lapsille. Aluksi olin varma, että kaksi lasta saa riittää, mutta nyt tilauksessa on kolmas tai jopa enemmän. Tuntuu, että meidän perheessä on vielä tilaa... Itse äitiys on ollut aina kiinteä osa minua; pienestä pitäen olin aina äiti kaikissa leikeissä, teininä huolehdin äitimäiseen tyyliini ystävistäni ja sama jatkuu nyt oikeasti äitinä.