Muisteluksia Imatranajoista vuodelta 1972.
Menimme junalla, kun Jamaha sippas Joensuuhun. Väkeä oli niin paljon että telttapaikkaa ei menannut löytyä koko kaupungista. Niitä telttoja oli kaikki nurmikkoalueetkin täynnä, jopa omakotitalojen pihoissakin. Lopulta paiskasimme asumuksen poliisilaitoksen tontille, jossa siinäkin oli muutamia naapureita jo majoittuneena. Oli ainakin turvallista olla, ei käyny yöllä kukaan kuikuilemassa sen kummemmin.
Kapakoihin oli jatkuvasti 30-50 metrin jonot, joten aikast selvinpäin meni se homma lukuunottamatta niitä paria votkapulloa jotka sattu olemaan mukana.
Sanoivat järjestäjät että kun Saarinen ajoi silloin kakspuolikkaitten lähössä, niin 52.000 ihmistä oli seuraamassa kisaa. Aika hyvin tommoselle paikkakunnalle.
Saarinenhan varmisti silloin MM:n.
Tietenkin Ago omalta osaltaan oli vaikuttamassa siihen yleisöpaljouteen ja voin kyllä sanoa, että MV-Agusta meni kyllä lujaa, ei siitä mihinkään pääse. Sitten se ääni lähdössä ja myöhemmin siinä etusuoralla, kun jätkä paino kahta ja puoltasattaa. Muut tulivat kaukana perässä. Hienoja aikoja.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mun Jamaha kesti perille saakka Pohjanmaalta.
Muuten on muistikuvani samanlainen. Pikanttina lisäisin, että kukaan ei ollut älynnyt tuoda niille 52 000 katsojalle ja kaljanryystäjille siirrettäviä vessoja. Liekö niitä silloin vielä keksittykään...
No kun ihminen ei tunnetusti ole umpinainen, niin imatralaisten kauhistuksen maanantaiaamuna ymmärtää. Meinaan siinä ei nykyiset koirankakoista valittajat tajua mittasuhteita, kun motoristit olivat käyttäneet jokaista omakotitonttia vessanaan ja portinpielustoja liripuinaan. Jup jup...Imatra oli maanantaiaamiuna kuin jalkaväkihyökkäyksen jäljiltä ja talonisännät keräilivät kakkoja pois vielä syyskuussakin.
Nythän motoristit ovat kaljuja/harmaapartaisia herroja, mutta silloin 1972 enimmäkseen 16 - 22 vuotiaita ja meno oli muutenkin kuin nuorisofestareilla ilman järjestysmiehiä.
ja nimenomaan vuodelta-72 jolloin pääsin ensimmäistä kertaa Imatralle viikonlopuksi. Meno oli tosiaan aikamoisen villiä. Maalaispoika ei ollut tottunut sellaisiin kaupunkilaishöpötyksiin kuin esimerkiksi puolikkaan kanan varastamiseen suoraan ulkogrillistä ja eikun karkuun myyjä perässä. Seuraavista vuosista muistaa parhaiten sen kun poliisit jahtasivat moottoripyöräilijöitä liian lyhkäisien takaroiskeläppien takia, samoin lähtivät heti perään jos pyörän äänet poikkesivat yhtään alkuperäisistä. Ja voin vakuuttaa etteivät ne äänet olleet mitään kovia nykyisiin verrattuna.
Minulla oli tyttökaverin sedän omenatarha majoituspaikkana.
Aidattu omakotitalotontti oli tosi rauhallinen paikka.
No aidan toisella puolella meno oli melko railakasta.
Ei ole enään Imatranajoja, mutta Imatra on hyvä kohde nykypäivänäkin ajella heinäkuun alussa, kun kylässä on big-band tapahtuma. Paikalliset on tehneet kaupungin keskustasta markkinapaikan, ilmaisesiintyjiä ja maksullista musisointia, terasseja jne. Paikka on erikoinen koskineen, porukkaakin on paljon liikkeellä.
http://www.ibbf.fi/