Ryanair

Tultiin eilen Ryanairin ensimmäisellä lennolla perjantaina 23.4 Hahnista Suomeen. Saatiin paikat 40 minuuttia ennen koneen lähtöä Tampereelle. Koneessa oli ainakin 30 tyhjää paikkaa.
Eli jos teillä on tuttuja Hahnissa, niin sanokaa, että sunnuntain lennolla on varmasti tilaa, vaikka kone on täysi. kaikki eivät tule paikalle-
2265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sunnuntain lennolle Frankfurt(Hahn)-Tampere näyttää tällä hetkellä muutenkin olevan vielä 10 paikkaa jäljellä samoin kuin myös tiistain lennolle. Eli oman lennon rebookingin voi tehdä ihan netissäkin. Maanantain lento on viimeistä paikkaa myöden loppuunmyyty, mutta kaikki lennon varanneet eivät tosiaan mahdollisesti saavu paikalle.

Äänestä

Tommiseen tilanteisiin ei ikinä pidä luottaa. Voi sopia pelkällä säkällä. Jos ei ole jumalattomasti aikaa ja asuu lähellä kentää. Keran ystävät houkutteli minut odottamaan yli 26 tuntia sanoivat että varmasti saan paikan. Ei ollu paikkan paikkaa. Käännyin takaisin kotiin ja seurravana ammuna soittivat että nyt on paikka. menetin 25 euroo junalippuihin turhasta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


luumi kirjoitti:

Tultiin eilen Ryanairin ensimmäisellä lennolla perjantaina 23.4 Hahnista Suomeen. Saatiin paikat 40 minuuttia ennen koneen lähtöä Tampereelle. Koneessa oli ainakin 30 tyhjää paikkaa.
Eli jos teillä on tuttuja Hahnissa, niin sanokaa, että sunnuntain lennolla on varmasti tilaa, vaikka kone on täysi. kaikki eivät tule paikalle-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu