Hormonit

On jonkin aikaa mietityttänyt hormonien saanti ulkomailla (laillisesti) kun on tarkoitus lähteä vuodeksi ulkomaille opiskelemaan ja töihin. Eli onnistuuko sumessa saadulla reseptillä saamaan myös ulkomailta hormonit ja saako saman kelan korvauksen edes takautuvasti. Hormonihoitoa en vielä ole aloittanut, kun on muutenkin prosessi vasta alkamassa.
2348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jotain tietoa löytyy Kelan sivulta http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/141107155316HS
Ehkäpä kaivelemalla noita sivuja löytyy tietoa myös lääkekorvauksista. Riippuu tietenkin maasta, sillä joissakin esimerkiksi estrogeenit eivät ole reseptilääkkeitä. Varminta on mennä oleskelumaassa lääkärille ja näyttää hänelle suomalaiset reseptit niin saa vastaavat paikalliset reseptit.

Äänestä
  • Joissain maissa koko resepti on lunastettava yhdellä kertaa tai jää loput saamatta. Näin on esimerkiksi etelänaapurissamme. Kannattaa olla tarkkana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnistuuko saamaan kirjoitti:

On jonkin aikaa mietityttänyt hormonien saanti ulkomailla (laillisesti) kun on tarkoitus lähteä vuodeksi ulkomaille opiskelemaan ja töihin. Eli onnistuuko sumessa saadulla reseptillä saamaan myös ulkomailta hormonit ja saako saman kelan korvauksen edes takautuvasti. Hormonihoitoa en vielä ole aloittanut, kun on muutenkin prosessi vasta alkamassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu