sekarotuinen

Te, jotka tehtailette/etsitte sekarotuisia pentuja. Käykää katsomassa pelastakaa koirat ry:n sivuilla kotia etsiviä koiria. Lisäksi suomalaisissa koirakodeissa on lukuisia sekarotuisia koiria ilman kotia. Löydetty jostain ja omistajia ei lukuisista ilmoituksista huolimatta löydy. Lisäksi keltaisenpörssin lahjoitetaan palstalla on aina tarjolla sekarotuisia koiria "pito vaikeuksien takia". Onko syynä se, ettei ostaja tiennyt, millainen pennusta tulee isona.
Seropi, jossa on metsästyskoiraa haukkuukin kerrostalossa. Ehkä yhdistelmä olikin liian vaikea ostajalle? Vai oliko seropi "väylä" koiraharrastuksen pariin. Kiinnostus mätsäreiden ansiosta oikeita näyttelyjä kohtaan kasvaa ja ehkä silmissä siintää jokin valion arvo?

Miksi teetättää lisää pentuja kiertoon, koska yleensä noi aikuiset kotia etsivät ovat seropeja?!
196092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat
  • Siis jotain järkeä tuohon tuohuun ihmiset! Älkää hankkiko koiraa vain hetken mielijohteesta tai jos ette ole varmoja että pystytte huolehtimaan koirasta läpi sen koko elämän ja tarjota sille hyvän rakastavan kodin.Ärsyttää tuommoiset ihmiset jotka hankkii koiran ja sitten vähän ajan kuluttua huomaavatkin sen ei olevan niin kiva ja siitä on liikaa vaivaa ja sitten koira raukka myydään pois kun ei ole aikaa. Tai on allergiasia tai mitä muita yhtä tyhmiä syitä.Miettikää edes kaksi kertaa ennen kuin hankitte koiran tai ehkä enemmänkin. Apulassakin tällä hetkellä niin monta sekarotuista ja rotukoiraa mitkä annetaan pois vain ihmisten tyhmyyden takia , pahaa tekee lukea tuota palstaa.Hävetkää te jotka että koiristanne huolehdi.

    Äänestä

  • doggy kirjoitti:

    Siis jotain järkeä tuohon tuohuun ihmiset! Älkää hankkiko koiraa vain hetken mielijohteesta tai jos ette ole varmoja että pystytte huolehtimaan koirasta läpi sen koko elämän ja tarjota sille hyvän rakastavan kodin.Ärsyttää tuommoiset ihmiset jotka hankkii koiran ja sitten vähän ajan kuluttua huomaavatkin sen ei olevan niin kiva ja siitä on liikaa vaivaa ja sitten koira raukka myydään pois kun ei ole aikaa. Tai on allergiasia tai mitä muita yhtä tyhmiä syitä.Miettikää edes kaksi kertaa ennen kuin hankitte koiran tai ehkä enemmänkin. Apulassakin tällä hetkellä niin monta sekarotuista ja rotukoiraa mitkä annetaan pois vain ihmisten tyhmyyden takia , pahaa tekee lukea tuota palstaa.Hävetkää te jotka että koiristanne huolehdi.

    Samaa mieltä... Yleensä sekarotuisia on vielä enemmän myytävänä/annettavana koska yleensä ne ovat niin halpoja, että hankitaan hetken mielijohteesta. Kun ajattelee, että esim. cairn pentu maksaa n.900e, niin sitä ei ehkä hankitakkaan ihan hetken mielijohteesta.

    Mielestäni kasvattajat saisivat myös miettiä vähän, että kenelle myy sen kasvattinsa.

    Äänestä

  • rotukoira kirjoitti:

    Tästä lähtien pyydänkin sekarotuisesta pennusta esim 500 euroa, ja jos menee kaupaksi niin tiedän että ei hankittu mielijohteesta, tätäkö tarkoitat. Paljon maksava ostaja on OK !

    Äänestä

  • doggy kirjoitti:

    Siis jotain järkeä tuohon tuohuun ihmiset! Älkää hankkiko koiraa vain hetken mielijohteesta tai jos ette ole varmoja että pystytte huolehtimaan koirasta läpi sen koko elämän ja tarjota sille hyvän rakastavan kodin.Ärsyttää tuommoiset ihmiset jotka hankkii koiran ja sitten vähän ajan kuluttua huomaavatkin sen ei olevan niin kiva ja siitä on liikaa vaivaa ja sitten koira raukka myydään pois kun ei ole aikaa. Tai on allergiasia tai mitä muita yhtä tyhmiä syitä.Miettikää edes kaksi kertaa ennen kuin hankitte koiran tai ehkä enemmänkin. Apulassakin tällä hetkellä niin monta sekarotuista ja rotukoiraa mitkä annetaan pois vain ihmisten tyhmyyden takia , pahaa tekee lukea tuota palstaa.Hävetkää te jotka että koiristanne huolehdi.

    puhkeaisi astma, niin voisi nuo mielipiteet koirasta luopumisesta hieman muuttua. Olen joutunut sivusta seuraamaan kun ikänsä koiraa pitäneelle puhkesi yllättäen paha astma ja lääkäri kehotti luopumaan koirasta. Hänelle oli kova paikka luopua koirastaan, koira kyllä sopeutui hyvin uuteen kotiin. Astma voi olla pirullinen vaiva ja kun se on sen laatuista, että koira sitä pahentaa, niin vaihtoehdot on vähissä.
    Helppo haukkua toisia tyhmyydestä niin kauan kuin ei omalle kohdalle satu tällaista elämäntilannetta, miisä koiran pito on mahdotonta. Mutta kun ihmiset ylipäätään on sellaisia, että se oma napa on niin saatanan lähellä, mitään mikä ei itseä koske, ei ymmärretä, ei edes haluta ymmärtää.

    Äänestä

  • taluttaja kirjoitti:

    Sori vaan kuules...
    Mulla on astma ja keuhkolaajentuma. Paha sellainen, mutta olen päättänyt, että koiria minulla on vielä niin kauan kuin henki pihisee.
    Lääkärien kehotuksista huolimatta en parhaista ystävistäni luovu. Astmani tuli julki n. 5 vuotta sitten. Minulle ei koiranpito koskaan tule olemaan mahdotonta. Olen sen verran tarkkaan harkinnut ennen kuin koiria olen hankkinut, että ne on ja pysyy.
    Eikä 900e koirista viitsi kauheasti luopua... Varsinkaan kun niitä on enemmän kuin yksi tai kaksi.

    Sitäpaitsi itsehän juuri tuijotit omaan napaasi kun haukuit minua siitä, että toiselle voi tulla astma ja vaikka mitä. Kylläpäs on tuo taluttajakin niin omaan napaansa tuijottaja...

    tarvitse olla samanlaisia. Joillekkin se oma terveys on pääasia, lapsistakin on kyettävä huolehtimaan. Ei se niin kauhea asia ole jos koira joutuu kerran elämässään vaihtamaan kotia. Tietysti pitää luopujankin kantaa oma vastuunsa, ettei anna koiraansa ihan kenelle tahansa.

    "Sitäpaitsi itsehän juuri tuijotit omaan napaasi kun haukuit minua siitä, että toiselle voi tulla astma ja vaikka mitä. Kylläpäs on tuo taluttajakin niin omaan napaansa tuijottaja... "
    Päinvastoin, tuo taluttajahan ilmaisi ymmärtävänsä sitäkin ihmistä, joka kokee ainoana vaihtoehtona koirasta luopumisen, sinä et tunnu ymmärtävän muuta kuin sen, miten itse toimit.

    Äänestä

  • Myyjätär kirjoitti:

    Tästä lähtien pyydänkin sekarotuisesta pennusta esim 500 euroa, ja jos menee kaupaksi niin tiedän että ei hankittu mielijohteesta, tätäkö tarkoitat. Paljon maksava ostaja on OK !

    Pyydä seropistasi vaikka 1000e. Tiedät, ettei kukaan järkevä maksa seropista 500euroa.

    Äänestä

  • realisti kirjoitti:

    tarvitse olla samanlaisia. Joillekkin se oma terveys on pääasia, lapsistakin on kyettävä huolehtimaan. Ei se niin kauhea asia ole jos koira joutuu kerran elämässään vaihtamaan kotia. Tietysti pitää luopujankin kantaa oma vastuunsa, ettei anna koiraansa ihan kenelle tahansa.

    "Sitäpaitsi itsehän juuri tuijotit omaan napaasi kun haukuit minua siitä, että toiselle voi tulla astma ja vaikka mitä. Kylläpäs on tuo taluttajakin niin omaan napaansa tuijottaja... "
    Päinvastoin, tuo taluttajahan ilmaisi ymmärtävänsä sitäkin ihmistä, joka kokee ainoana vaihtoehtona koirasta luopumisen, sinä et tunnu ymmärtävän muuta kuin sen, miten itse toimit.

    Mä en todellakaan missään tilanteessa luopuisi parhaista ystävistäni.

    On noita koiria sen verran siunaantunut, että niitä on todella tyhmää ruveta myymään. Ja kun vanhin on 10 vuotias... Aika harvoille kelpaa enää niin vanhat koirat...

    Äänestä

  • rotukoira kirjoitti:

    Mä en todellakaan missään tilanteessa luopuisi parhaista ystävistäni.

    On noita koiria sen verran siunaantunut, että niitä on todella tyhmää ruveta myymään. Ja kun vanhin on 10 vuotias... Aika harvoille kelpaa enää niin vanhat koirat...

    luopuisi koiristasi, on sinun ratkaisusi, ei täällä kukaan kyseenalaista sitä. Joku muu luopuu koirastaan ja se on hänen ratkaisunsa, voisit sinäkin hyväksyä sen. Kyllä se koira on aina omistajalleen rakas, oli se sitten sekarotuinen tai ei, ei siitä luopuminen kenellekkään helppoa ole (tietysti poikkeuksiakin on). Täällä vaan tuntuu olevan ihmisiä, jotka eivät tällaista pakkoa ymmärrä kun sellaista ei ole omalle kohdalle osunut.

    Äänestä

  • rotukoira kirjoitti:

    Sori vaan kuules...
    Mulla on astma ja keuhkolaajentuma. Paha sellainen, mutta olen päättänyt, että koiria minulla on vielä niin kauan kuin henki pihisee.
    Lääkärien kehotuksista huolimatta en parhaista ystävistäni luovu. Astmani tuli julki n. 5 vuotta sitten. Minulle ei koiranpito koskaan tule olemaan mahdotonta. Olen sen verran tarkkaan harkinnut ennen kuin koiria olen hankkinut, että ne on ja pysyy.
    Eikä 900e koirista viitsi kauheasti luopua... Varsinkaan kun niitä on enemmän kuin yksi tai kaksi.

    Sitäpaitsi itsehän juuri tuijotit omaan napaasi kun haukuit minua siitä, että toiselle voi tulla astma ja vaikka mitä. Kylläpäs on tuo taluttajakin niin omaan napaansa tuijottaja...

    että teet tolla vaan itsellesi hallaa. Ei mua kiinnosta vaikka saisit kohtauksia joka päivä.

    Voiko sitten halvasta koirasta tai jopa ilmaisesta luopua helpommin?????? Taitaa raha ratkaista??? Vai hä??

    Äänestä

En ymmärrä miten ihmisiä voidaan luokitella tuolla tavalla sen mukaan, ottaako rotukoiran vai sekarotuisen. Molemmissa on puolensa ja molempien omistajissa/"pentutehtailijoissa" on samanlaisia vastuuntuntoisia tai vastuuttomia ihmisiä.
Meneppä katsomaan vaikka Apulan sivuja, enemmän siellä etsii uutta kotia aikuisia rotukoiria kuin sekarotuisia. Nuo Pelastakaa koirat ry:n sivuilla kotia etsivät koirat taitavat olla pääasiassa Virosta.
Sekarotuinen voi olla ihan hyvä vaihtoehto, jos vaan on vähänkään käytetty järkeä, mitä rotuja on sekoitettu. Tunnen monta sekarotuista koiraa, jotka kaikki ovat ihan hyviä koiria, ennenkaikkea terveitä. Itselläni oli edellinen koira rotukoira ja sitä joutui käyttämään vähintään kaksi kertaa vuodessa lääkärissä sairauksien takia kunnes puoli vuotta sitten se lääkärin suosituksesta lopetettiin 8-vuotiaana. Ja turha tulla sanomaan, että olemme itse aiheuttaneet sairaudet, koiramme on taatusti saanut oikeanlaista ravintoa ja hoitoa. Tätä koiraa ennen meillä oli sekarotuinen hyvä koira, joka eli terveen ja täyden elämän. Nyt kun jo kaipaamme uutta seuralaista ja lenkkikaveria, aiommekin ottaa taas sekarotuisen, kunhan sopiva löytyy.

Äänestä
  • Itselläni on puhtaita ja täysin terveitä koiria.

    Ja katsoppa noi apulan annetaan koirat, osa niistä puhtaista etsii sijoituskotia. Sijoittaminen ei ole sama asia, kuin koirasta noin vaan luopuminen.
    Ja esim. toi piratehan luopuu pienen asunnon ja 8 luokan takia. Mikä syy pieni asunto on? Ulkonahan se koiran liikunta hoidetaan. Sisällä ne yleensä makailee, vie tilaa n.neliön? Ja 8 luokka? Lukiolaisillakin on koiria. Ja tyttöhän oli koulussa kun sai koiran. Eli tiedossa oli, että yläastekin on käytävä...

    Äänestä

  • etkö kirjoitti:

    Itselläni on puhtaita ja täysin terveitä koiria.

    Ja katsoppa noi apulan annetaan koirat, osa niistä puhtaista etsii sijoituskotia. Sijoittaminen ei ole sama asia, kuin koirasta noin vaan luopuminen.
    Ja esim. toi piratehan luopuu pienen asunnon ja 8 luokan takia. Mikä syy pieni asunto on? Ulkonahan se koiran liikunta hoidetaan. Sisällä ne yleensä makailee, vie tilaa n.neliön? Ja 8 luokka? Lukiolaisillakin on koiria. Ja tyttöhän oli koulussa kun sai koiran. Eli tiedossa oli, että yläastekin on käytävä...

    ymmärrä. Tuohon piraten tapaukseen nyt en ota kantaa kun en tiedä onko ne todelliset syyt koirasta luopumiseen nuo ja vain nuo. Mutta aivan tarpeettomaan ryöpytykseen hän ilmoituksensa takia joutui, hän on ollut pieni tyttö koiraa otettaessa ja jos vanhemmat ei kanna vastuuta koirasta, ei se piraten syy ole.
    Mutta siihen alkuperäiseen aiheeseen, ei asiaan tarvitse vaikuttaa se, onko kyseessä rotukoira vai ei. Kyllä niitä vastaavia tapauksia löytyy ihan varmasti molemmista. 100 euroa jollekkin ihmiselle seropista on paljon suurempi uhraus kuin 600 euroa jollekkin toiselle rotukoirasta.
    Seropi voi olla ihan yhtä rakas omistajalleen kuin rotukoirakin ja taas vastuuton ihminen voi hankkia seropin tai rotukoiran.
    Siitä kaiketi olemme kuitenkin samaa mieltä, että vastuuntuntoa pitäisi löytyä sekä koirien hankkijoilta että kasvattajilta. Valitettavasti niitä vastuuntunnottomia ihmisiä löytyy ja sille me emme tässä voi mitään.

    Mutta sellainen, joka haluaa koiran hetken mielijohteesta/harkitsematta, ostaa helpommin 50e seropin, kuin 800e rotukoiran. Tällaiseen ajattelemattomaan hankintaan kyllästyy helpommin/nopeammin ja luopuminen on tuskatonta. On taivahan tosi asia, että seropeja lopetetaan ja niistä luovutaan helpommin. Seropille on vaikeampaa löytää aikuisena koti, kuin puhdasrotuiselle.

    Lisäksi, mikään taho ei valvo seropien tehtailua.

    Mutta näitä faktojahan seropien omistajien on vaikeaa myöntää.

    Se luouu koirastaan ajanpuutteen ja asunnon ahtauden puutteesta. Että siinäpäs tosi hyvät syyt luopua "rakkaastaan".

    Äänestä

  • joko kirjoitti:

    tämäkin kirjoittelu saadaan joskus loppumaan niin myönnetään nyt sen verran, että kyllä kait niitä seropeja helpommin hylätään.
    Enkä muuten ole seropin omistaja. Meillä oli amerikancockeri, joka jouduttiin lopettamaan viime syksynä pahan kasvaimen takia 8-vuotiaana.
    Nyt menetyksestä toipuneena alkaisi taas tehdä mieli uutta lenkkikaveria ja seropikin on kyllä ollut harkinnassa.

    Äänestä

  • riina kirjoitti:

    Se luouu koirastaan ajanpuutteen ja asunnon ahtauden puutteesta. Että siinäpäs tosi hyvät syyt luopua "rakkaastaan".

    totuutta tuon kirjoittelun perusteella. Totuushan voi olla vaikka se, että vanhemmilta on tullut käsky, että koirasta luovutaan. Tyttö itse voi todella rakastaa koiraansa ja kärsiä siitä luopumisesta ja sitten saa tuollaisen syyttelyjen ryöpyn täällä.

    Äänestä

En ymmärrä sellaisia ihmisiä jotka ottaa lemmikin ja luopuu siitä heti kun ei enää kiinnosta ja ja jaksa hoitaa, pitää ostaa siloin pehmolelu.
Itse menetin kolmen kuukauden sisällä kaksi koiraa.
Toinen menehtyi maksasairauteen ja toisela oli verisuonisyöpä. Pitää opetella udelleen elämään. ei kuulu tervehdystä kun kotiin tule, ei häntä heilu.
On vaikeaa lähteä edes sieni metsään kun eivät tänä kesänä mukana ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Annetaan kirjoitti:

Te, jotka tehtailette/etsitte sekarotuisia pentuja. Käykää katsomassa pelastakaa koirat ry:n sivuilla kotia etsiviä koiria. Lisäksi suomalaisissa koirakodeissa on lukuisia sekarotuisia koiria ilman kotia. Löydetty jostain ja omistajia ei lukuisista ilmoituksista huolimatta löydy. Lisäksi keltaisenpörssin lahjoitetaan palstalla on aina tarjolla sekarotuisia koiria "pito vaikeuksien takia". Onko syynä se, ettei ostaja tiennyt, millainen pennusta tulee isona.
Seropi, jossa on metsästyskoiraa haukkuukin kerrostalossa. Ehkä yhdistelmä olikin liian vaikea ostajalle? Vai oliko seropi "väylä" koiraharrastuksen pariin. Kiinnostus mätsäreiden ansiosta oikeita näyttelyjä kohtaan kasvaa ja ehkä silmissä siintää jokin valion arvo?

Miksi teetättää lisää pentuja kiertoon, koska yleensä noi aikuiset kotia etsivät ovat seropeja?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu