Avomieheni on asunut minun omistamassani asunnossa, minkäänlaista alivuokralaissopimusta ei koskaan ole laadittu, hän on vain maksanut tililleni sovitun summan asumiskustannuksista ja taloyhtiöön on ilmoitettu että toinen henkilö asunnossani myös oleilee.
Nyt olemme eroamassa hyvinkin riitaisasti, mies päätti itse lähteä muutama viikko takaperin ja on majaillut muualla. Hän on maksanut kuluvan kuukauden osansa kustannuksista, ilmoitin hänelle että hänen tulee siis muuttaa tavaransa ulos tämän kuun loppuun mennessä. Hän kieltäytyi sitä tekemästä, ja vetosi "oikeuksiinsa"- hänellä ei vielä ole pysyvää majapaikkaa, eikä aio tavaroitaan muuttaa ennen kuin sellaisen löytää. minun käsitykseni mukaan hänellä ei minkäänlaisia "oikeuksia" tässä vaiheessa oikeastaan ole, sillä asunto on minun ja hän itse päätti lähteä (josko sekään vaikuttaa mihinkään..). Ehdotin että maksaa sitten jonkunlaista korvausta siltä ajalta kun hänen huonekalunsa yms ovat säilytyksessä minun asunnossani, kieltäytyi sellaisestakin vaihtoehdosta. Viimeiseksi ilmoitin, että ellei hän tavaroitaan kuun loppuun mennessä asunnosta poista, teen sen itse. Tähän sain vastaukseksi kommentin omankädenoikeudesta, eli syyllistyisinkö jonkinlaiseen rikokseen, jos hänen tavaransa asunnosta poistan hänen vuokralaisuutensa päättyessä? Oman käsitykseni mukaan en, mutta tarkistelen nyt vain.
Ja ihan vain rikosoikeudelliselta kannalta toivon kommentteja, kiitos..:)
Omankädenoikeuttako?
30
6095
Vastaukset
- Heikki Hevonen
Näin se menee.
Kyse olisi omankädenoikeudesta, jos avomiehesi asuisi asunnossasi edelleen ja silloin nostaisit hänen tavaransa asunnosta pois. Kyse olisi ns. laittomasta häädöstä, joka rangaistaisiin oikeudessa omankädenoiketena.
Koska avomiehesi on tosiasiallisesti muuttanut ja maksanut vuokran kuun loppuun, niin hänen oikeutensa asuntoon päättyvät silloin.
Ulosottomiehethän nostavat tavarat vaikka hankeen, mutta heillä on siihen valtuutus oikeuden päätöksen perusteella. Sinun ei tarvitse kuitenkaan ilmaiseksi pitää asunnossa kenenkään omaisuutta, mutta ehkä ei kannata nostaa tavaroita, kuin korkeintaan rappukäytävään tai talon varastoon. Nostoajankohdasta pitää kuitenkin ilmoittaa tavaroiden omistajalle. Tavaroitten noston jälkeen on myös syytä vaihtaa lukot. - kokennu
virkavalta ja ulossottomies paikalle kyll mööpelit lähtee
- a b c
Euks pidä olla tuomioistuime häätöpäätös et ainoot omaiset eli viranomaiset jelppii häädös!
- lplaa
SUN täytyy irtisanoa ent avokkaasi,sen jälkeen voit toimia,eli kamat ulos!
- mä1132
mulla oli sama tilanne, minä asuin muijan kämpässä ilman mitään sopimuksia, soitin asianajajalle ja se kyllä sanoi että mulla todella hyvät oikeudet majailla kauankin kämpässä jopa 3kk jos haluan. no enpä silti ryhtynyt kiusaamaan toista.1
- heikkii
Jos nostat tavarat noin vain ulos olet niistä vastuussa. Tavarat voit käsittääkseni viedä lukittuun varastoon missä ne säilyvät kunnossa. Voit joutua korvaamaan jos omaisuudelle tapahtuu vahinkoa toimintasi takia.
- vierailija...
kiitos vastauksista.
heikkii: mietin vaan että olenko tosiaan hänen tavaroistaan vastuussa, kun kaikkien osapuolien tiedossa on ollut liki kuukauden vuokralaisuuden päättymisajankohta ja olen useaan otteeseen ilmoittanut poistavani tavarat asunnosta, ellei hän omatoimisesti sitä tee sitä ennen? Jos olisin normaalissa tilanteessa vuokranantaja ja vuokralainen sopimnuksen päättymisen jälkeen jättäisi tavaroita asuntoon, eikö se olisi hänen omalla vastuullaan kuitenkin? Varsinkin kun on etukäteen ilmoitettu asioiden laita... Hmm. - PJ
vierailija... kirjoitti:
kiitos vastauksista.
heikkii: mietin vaan että olenko tosiaan hänen tavaroistaan vastuussa, kun kaikkien osapuolien tiedossa on ollut liki kuukauden vuokralaisuuden päättymisajankohta ja olen useaan otteeseen ilmoittanut poistavani tavarat asunnosta, ellei hän omatoimisesti sitä tee sitä ennen? Jos olisin normaalissa tilanteessa vuokranantaja ja vuokralainen sopimnuksen päättymisen jälkeen jättäisi tavaroita asuntoon, eikö se olisi hänen omalla vastuullaan kuitenkin? Varsinkin kun on etukäteen ilmoitettu asioiden laita... Hmm.Kyllä nimim."Heikki" ja muutkin vastaavan käsityksen omaavat ovat oikeassa...!
Et todella saa tyhjentää noin vaan asuntoa ja jättää tavaroita heitteille....olet niistä vastuussa ja vuokralaisella on todellakin mahdollisuus nostaa sinua vastaan kanne mikäli hänen tavaransa tai omaisuutensa tässä yhteydessä katoaisi kun varastoit ne vaikkapa ulos tai porraskäytävään.
Sinun tulee virallisesti ottaen hoitaa kontti tms. lukittava ja myös lukittu varastotila pihalle jonne raahaat hänen tavaransa säilöön mikäli haluat asuntosi tyhjäksi.
Älä ryhdy käyttämään oman käden oikeutta, häviät varmasti jos toinen osapuoli tieträä oikeutensa ja haluaa olla hankala sinua kohtaan.Näin on... - Heikki Hevonen
Älä nyt naurata. Jos tavaroitten omistajalle ilmoitetaan ajankohta, milloin ne nostetaan ulos, niin tavaroitten omistaja on silloin vastuussa omaisuudestaan. Niin ne ulosottomiehen ulos nostamat tavaratkin jäävät pihalle sateeseen ja varkaiden armoille, jollei niiden omistaja niistä huolehdi. Eivät ulosottomiehet niistä vastaa.
- ....
en ihmettele että ukkos lähti ;D
- kohtuutontako
Nimen omaan. Jos on noin pahansuopa ihminen että jos toinen ei ole lyötänyt parissa viikossa uutta asuntoa niin kaikki tavarat pitää heittää pihalle samantien. Ja miten ne huonekalut voi olla mitenkään tiellä tai haitaksi elämiselle jos ne on yhteydessä käytössä ollut tähänkin asti. Kuulostaa kyllä mielenterveysongelmilta, jos minulta kysytään.
- ketusyatti
kohtuutontako kirjoitti:
Nimen omaan. Jos on noin pahansuopa ihminen että jos toinen ei ole lyötänyt parissa viikossa uutta asuntoa niin kaikki tavarat pitää heittää pihalle samantien. Ja miten ne huonekalut voi olla mitenkään tiellä tai haitaksi elämiselle jos ne on yhteydessä käytössä ollut tähänkin asti. Kuulostaa kyllä mielenterveysongelmilta, jos minulta kysytään.
Mikä ihmeen kiire on hankkiutua eroon toisen tavaroista. Mieti jos itse et löytäisi asuntoa pariin viikkoon ja toinen olisi sillä välin hukannut jo kaikki huonekalusikin. Taidat olla aika lapsi tai vähintään lapsen mielinen jos ero täytyy kostaa toisen tavaroiden vahingoittamisella.
- 12+5
En ole ammattilainen lakiasioissa, joten vähän omasta tuntumasta kommentoin.
Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen. Mutta tässä tapauksessa sillä ei ole väliä, jos vuokralainen on itse irtisanoutunut asunnosta. Hänellä on asumisaikaa asuntoon tämän kuun loppuun asti, koska on tämän kuun vuokran maksanutkin. Vuokralaisella on asuntoon kuukauden irtisanomisaika, vuokranantajan puolelta aika on pitempi ja sidonnainen myös asumisaikaan.
Jos irtisanoutuminen on tapahtunut esim. maaliskuun lopulla, on selvää, että vuokralaisen asumisoikeus loppuu huhtikuun viimeinen päivä/toukokuun ensimmäinen päivä, miten on sovittu. Koska jälkimmäinen on vappu, ehdottaisin, että ilmoitat viimeisen muuttopäivän olevan 3.5 (arkipäivä).
Mies on ilmeisesti suullisesti sinulle ilmoittanut, että muuttaa pois asunnosta. Toistan itseäni: Suullinen sopimus on yhtä pätevä kuin kirjallinen. Hän on itse lähtenyt asunnosta, joten sinulla ei ole vuokranantajana enää vastuuta siitä, onko miehellä tulevaisuudessa katto päänsä päällä. Asunnosta pois muuttaminen tarkoittaa, että myös omat tavarat on otettava sieltä mukaan.
Minä olen ollut melko samanlaisessa tilanteessa. Kun mies ei tullut tavaroitaan hakemaan (aikaa ja tilaisuuksia kyllä oli), veimme ne hänelle sinne missä hän sillä hetkellä majaili. Oven eteen rappukäytävään. Mitään sanktiota ei ole tullut. Tässä on kyse nimittäin myös vuokranantajan oikeudesta: Kenen vastuulla tavarat ovat, jos sinun kämppäsi palaa tms. ?
Sinun kannattaa ottaa yhteyttä paikkakuntasi oikeusaputoimistoon tai jopa poliisilta kysyä asiaa.
Kysymyksiä:
Onko mies palauttanut avaimen? Onko hän ilmoittanut sinulle, että hänen asumisaikansa päättyy tiettynä päivänä? - Jaa oikeaa tietoa!
"Avomieheni on asunut minun omistamassani asunnossa, minkäänlaista alivuokralaissopimusta ei koskaan ole laadittu, hän on vain maksanut tililleni sovitun summan asumiskustannuksista ja taloyhtiöön on ilmoitettu että toinen henkilö asunnossani myös oleilee. "
Milloinkas avoliitto on muuttunut vuokrasuhteeksi?Ette ole vuokrasuhteessa olleetkaan koskaan jotenka sinua EI sido mitkään sopimukset enää,avopuolisosi on maksanut vai osan kohtuullisista vuokrasta yhteisestä asumisesta mikä EI tee hänestä lain tarkoittamaa vuokralaista joten ole huoletta ja ota ja tee ulosottomiehelle vain pelkkä ilmoitus siitä että entisellä avopuolisolla on aikaa tavaroiden poisviemiseen kuun loppuun,muuten jos näin ei tapahdu niin tee tavaroilla miten haluat,ulosottomies neuvoo paremmin mutta mitään vuokrasuhdetta ei ole ollut olemassakaan! - VarmuudenVuoksi
Hei
Jutteleppas haastemiehen tai oikeusaputoimiton kanssa, ettei sinulle tule ongelmia jatkossa.- ukkokoko
TOSIASIA ON ON ETTÄ VARMASTI JOUDUT MAKSAMAAN JOS TOISEN OMAISUUDELLE AIHEUTAT VAHINKA OMALLA TOIMINNALLASI.
SITÄ EI ENNEKKOILMOITUS MUUTA (Etenkin kun sen voi vielä kiistää). EIKÄ SUOMESSA EDELLEENKÄÄN TARVITA KIRJALLISTA SOPIMUSTA ASUNNON VUOKRAAMISEEN; SUULLINEN SOPIMUS RIITTÄÄ JA JOS MAKSUT ON OLLEET SUHT. TASAISIA NIIN ON EX-PUOLISOSI HELPPO NÄYTTÄÄ TÄMÄ TOTEEN.
ULOSOTTOMIEHIÄ EI TAIDA NÄMÄ JUTUT PALJOA HEILUTTAA ENKÄ YMMÄRRÄ MITEN TÄMÄ HEILLE KUULUU.
MIKSI ET TILAA MUUTTOFIRMAA PAIKALLE, KYLLÄ NE OSAA Exää LASKUTTAA VARASTOINNISTA JA TYHJÄÄMISESTÄ? - Naapurikyttääjä
ukkokoko kirjoitti:
TOSIASIA ON ON ETTÄ VARMASTI JOUDUT MAKSAMAAN JOS TOISEN OMAISUUDELLE AIHEUTAT VAHINKA OMALLA TOIMINNALLASI.
SITÄ EI ENNEKKOILMOITUS MUUTA (Etenkin kun sen voi vielä kiistää). EIKÄ SUOMESSA EDELLEENKÄÄN TARVITA KIRJALLISTA SOPIMUSTA ASUNNON VUOKRAAMISEEN; SUULLINEN SOPIMUS RIITTÄÄ JA JOS MAKSUT ON OLLEET SUHT. TASAISIA NIIN ON EX-PUOLISOSI HELPPO NÄYTTÄÄ TÄMÄ TOTEEN.
ULOSOTTOMIEHIÄ EI TAIDA NÄMÄ JUTUT PALJOA HEILUTTAA ENKÄ YMMÄRRÄ MITEN TÄMÄ HEILLE KUULUU.
MIKSI ET TILAA MUUTTOFIRMAA PAIKALLE, KYLLÄ NE OSAA Exää LASKUTTAA VARASTOINNISTA JA TYHJÄÄMISESTÄ?Taidanpa ilmoittaa verottajalle että olet saanut pimeää vuokratuloa alivuokralaiseltasi.
- fggfgf
Olen ymmärtänyt että asia on juurikin niin kuin moni täällä sanonut, jos heität miehesi kamat pihalle, olet niistä vastuussa ja joudut itse korvaamaan joten en suosittele tätä vaihtoehtoa. Jos haluat päästä kamoista eroon, joudut viemään ne jonnekin varastoon tms. missä ne eivät mene pilalle.
- fdsfs
Kerron yhden esimerkin. Yksi tuttavani oli vuokrannut asuntonsa, no pariskunnalle tuli ero, ensin muutti nainen lastensa kanssa ulkomaille, perässä mies. Molemmat ottivat vain pienen määrän tavaraa mukaansa, kaikki huonekalut ja muut jäivät asuntoon.
Tuttavallani ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin naapurin kanssa kantaa painavia tavaroita varastoon, osan lähetti miehelle ulkomaille, maksoi tonnitolkulla postimaksuja omasta pussistaan. Jotkut tavarat myytiin.
Siis kaikki jäi tuttavan/vuokranantajan vastuulle, jos hän olisi laittanut kamat pihalle olisi saanut syytteen.
Joten näin hyvin oikeus toimii, ihminen voi vaan jättää kamansa toisten riesaksi etkä voi tehdä asialle mitään...
- Kostonhimoinenko?
Onko kyse avopuolisosta vai alivuokralaisesta? Se että puoliso on osallistunut asumiskustannuksiin ei tee hänestä alivuokralaista. Tässä taas esimerkki siitä, miten tällainen sitoutumaton yhdessä asuminen aiheuttaa päänvaivaa ja epätietoisuutta.
Miksi ne kaverin kamat pitäisi heittää nyt pihalle? Jos ne ovat kelvanneet kotiisi tähän asti, niin miksi ei jatkossakin. Vai käykö ukko koisimassa sohvallaan? Avaimen voit häneltä ottaa pois, mutta anna kamojen jäädä toistaiseksi.- SoDawn
Jos olisitte aviossa, kyseistä tilannetta ei edes syntyisi.
Avoliitossa te olette asuneet, käytännössä, ette missään vuokrasuhteessa.
Kyllä pitää voida kestää tekojensa seuraukset. Kun kerran olette asuneet avioliiton omaisesti yhdessä , ja tästä syystä olette olleet mm. yhteiskunnan tukien ( asumistuki, toimeentulotuki, opintoraha, kaikki, mihin yhteiset tulot vaikuttavat, tuollaiset suhteet katsotaan avioliiton kaltaisiksi.
Mikä lienee kohtuuaika, mitäpä itse luulet ? Jos pääkaupunkiseudulla joutuu perheellinen asunnottomaksi, saa asuntoa odotella eri paikoissa hyvinkin 2-3 kk, vaikka olis lapsiakin. Saati, että perheetön on tällaisessa tilanteessa täysin turvaton.
Olette jakaneet kodin ja elämän... nyt otapas se omatunto esille, ja mieti: jos toisen naama kyrsii, niin olet kuitenkin sitä riemulla katsellut aiemmin.
Mikään ei käy käden käänteessä, ja "vuokrasuhteessa" viittaisin samaan kuin edellisetkin: verottajaa varmaan kiinnostaa pitämäsi alivuokralainen, jos asia riitautuu. 27 % tuloista sitten vaan takautuvasti valtion kassaan... tai sit kestät sen ,että tavarat, joita olet ilolla käyttänyt tähän asti, saavat olla sen aikaa, että asunto tai varasto järjestyy.
Jos et ole tehnyt erillistä vuokrasopimusta avokkisi kanssa, hänellä on ainakin se 3 kk aikaa.Silloinkin sun tulee sanoa hänet irti, ja vuokralaisen oikeus häätötapauksessa on se 1 kk lyhytaikaisissa, max 6 kk pitkäaikaisissa vuokrasuhteissa, jos paperin olette tehneet.
Toisen omaisuuteen ryhtyminen on varkauteen verrattava rikos, josta maksimirangaistus on 2 vuotta vankeutta, ja tässä tapauksessa syyllistyisit sekä veropetokseen, että toisen tavaraan ryhtymiseen ja jos jotain viedään, olisit osasyyllinen varkauteen. Siitä tulis jo aika rapsut.
kyllä se ukkos varmaan kyrsii, mut kyllä sun nyt kannattaa punnita, onko todella noin radikaalit keinot tarpeellisia.
Hiljaa hyvä tulee. Jos yhdessä asuminen on päättynyt väkivaltaisuuden, päihteidenkäytön tms. syyn perusteella, saat apua ja tukea kuntasi sosiaalitoimesta. Hanki sitä, jos on lapsia tai muu ns. pakottava syy päästä nopeasti eroon miehestä. Uusi poikaystävä ei ole sellainen.
Jos mitään tällaista ei välillänne ole, kärsivällisyys on ainoa keino.
On sama kenen omistama se asunto on, jos olisit aviossa, joutuisit sen myymään ja rahat pantais puoliksi, jolloin sullakaan ei sitä kämppää olis, jos vuokra-asunnossa, voi toinen saada jäädä asumaan, vaikka eroaisittekin ,riippuen tilanteesta.
Ulosottomies ei kanna kenenkään tavaraa pyynnöstäsi pihalle, se on taivahan tosi.
- P.S. P.S
Olet aika kusipää, jos et tajua, ettei niitä asuntoja niin vain yksinäisellle miehelle heti löydy. On kaiken maailman jonoja ja ennakkovuoravaatimuksia. Eikö olisi itsellesikin mukavampaa erota sovussa. Kyllä miehesi varmaan, jos on suomalainen, myöhemmin ymmärtämyksestäsi maksaa. Olet nolo ihminen, jos kannat hänen tavaransa pihalle. Jos sen teet, niin olet tavallaan kironnut itse itsesi. Rohkaisua aikuismaiseen eroprosessiisi.
yst. terv. Kaiken kokenut tyttö Lahesta - Näin se menee
Jos mihinkään papereihin ei ole ilmoitettu että asunnossasi oleilee joku, niin silloin voit pistää tavarat ulos kämpästäsi ihan mihin haluat kunhan ilmoitat siitä kirjallisesti avokillesi. Sen jälkeen asia on avokkisi hoidossa.
Jos exäsi nimi komeilee ihan missä tahansa mikä asuntoa koskee, vaikka nimikyltissä tai sitten virallisissa vuokrasopparissa, niin silloin sinä et voi häntä häätää vaan hänellä on se kolmen kuukauden oikeus tehdä mitä haluaa, mutta samalla sinun tulee vaatia sitä että hän maksaa omalta tililtään puolet vuokrasta vaikka hän ei siinä asuisikaan fyysisesti. Asunto on siis vuokrattuna normaalisti vaikka kukaan ei siinä asuisikaan fyysisesti. Koska hänen tavaransa ovat olleet siellä säilytyksessä, niin hänen on pakko maksaa puolet vuokrasta. Voit ottaa kämpästäsi kuvat todisteeksi että tavarat ovat olleet siellä ja läimästä kuvaan vaikka päivän lehden mistä näkee ajan.
Mitään oikeuksia asuntoon oleilijalla ei ole, mutta vuokralaisella on. Sen sijaan toisen tavaroita ei saa tahallisesti tuhota, eli esimerkiksi heittää ulos sateeseen varkaiden armoille ellei ilmoitusta tavaroiden poistamisesta ole tehty kirjallisesti hyvissä ajoin.- ghjklöä
Kannattaa nyt heti ensimmäiseksi tarkastaa mitä lakikirjassa sanotaan, eikä uskoa täällä huutelevia mutu-miehiä. Lakihan on hyvin vahvasti vuokralaisen puolella ja monet sen kohdat voivat tuntua vuokranantajasta kohtuuttomilta, mutta laki on silti laki.
En ota vastuuta omien laintulkintojeni oikeellisuudesta, joten kannattaa ottaa yhteyttä poliisiin tai lakimieheen ja varmistaa miten tapauksessa tulisi toimia.
Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta sanoo seuraavaa:
"Vuokrasopimus ja sen muutos on tehtävä kirjallisesti. Jollei vuokrasopimusta ole tehty kirjallisesti, sen katsotaan olevan voimassa toistaiseksi."
Tämän kohdan perusteella vuokrasopimuksenne on toistaiseksi voimassa oleva, koska sopimus on suullinen.
"Alivuokrasopimuksen irtisanomisaika sekä muuttopäivä
Alivuokranantajan irtisanoessa alivuokrasopimuksen irtisanomisaika on kolme kuukautta, jos alivuokrasuhde on välittömästi ennen irtisanomista kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden, ja muussa tapauksessa yksi kuukausi (alivuokranantajan irtisanomisaika). Alivuokralaisen irtisanoessa alivuokrasopimuksen irtisanomisaika on 14 päivää (alivuokralaisen irtisanomisaika). Jos alivuokrasopimuksessa kuitenkin on sovittu vuokrasuhteen päättyvän tiettynä ajankohtana ilman irtisanomista, tätä on noudatettava.
Ehto, jolla alivuokranantajan irtisanomisaikaa lyhennetään tai alivuokralaisen irtisanomisaikaa pidennetään, on mitätön."
Alivuokralaisella on hyvin pitkälti samat oikeudet kuin vuokralaisellakin, mutta irtisanomisaika on lyhyempi. Jos olette asuneet yhdessä vähintään vuoden niin irtisanomisaika on kolme kuukautta.
Lain mukaan näyttäisi siltä, että ei kannata heittää tavaroita ulos, siitä voi seurata sinulle ongelmia. Kysy lakimieheltä neuvoa ja kannattaa lukea laki asuinhuoneiston vuokrauksesta ja ulosottokaari.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950481?search[type]=pika&search[pika]=asuinhuoneiston vuokrauksesta
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070705?search[type]=pika&search[pika]=ulosottokaari
- Santeri777
Juridisesti olette oikeutettu poistamaan teille kuulumattomat tavarat omistamastanne asunnosta ilman jälkiseuraumuksia.
Ilman voimassaolevaa sopimusta (alivuokralainen/vuokralainen) ex-miehellänne ei ole minkäänlaisia juridisia oikeuksia. - ppi¨
Sinun ja miehesi välillä ei ole alivuokrasuhdetta kaikesta jankkaamisesta huolimatta. Kun miehesi on kirjoilla asunnossa olette tasaveroisia vuokralaisia ja molemmat vastuussa vuokranmaksusta eikä kumpikaan voi heittää toista ulos. Tämä on juuri se sudenkuoppa joka avosuhteessa syntyy.
Yhdessä asuminen tarkoittaa nimenomaan yhdessä asumista. Se että toinen asukkaista ei yhteisessä asunnossa käytännössä asu ei muuta asiantilaa. Sinulla ei ole mitään oikeutta nostaa miehen tavaroita ulos eikä vaatia avaimia häneltä. Jos vaihdattaisit lukot saisi miehesi isännöitsijältä uuden avaimen koska hän on asunnossa kirjoilla. Kannattaa siis hoitaa ero loppuun sovussa ja varastoida niitä miehen kamppeita kunnes hän uuden asunnon löytää. Olet kuitenkin sikäli onnekkaassa asemassa että saat olla kämpässä yksin. Voisi nimittäin käydä niinkin että riitelisitte siitä kumpi nukkuu sohvalla jos samaan sänkyyn ette enää mahdu- vierailija........
..kaikista asiallisista vastauksista, tosin luulen että tämä asia nyt tässä vääntyi vähän kieroon matkan varrella- edelliseen kommenttiin suoraan vielä että tuskin minä olen tasavertainen "vuokralainen" avomieheni kanssa ihan kuitenkaan, kun asunnon ihan itse omistan...
lainopillisia neuvoja kysellessäni (ja näitä nimenomaan siis metsästin..), jätin muut näkökannat pimentoon, mutta kun täällä nyt on niin henkilökohtaiselle tasolle kommenteissa päästy, selvennettäköön nyt vielä muutama asia:
-miehen tavarat, joista joku ihmetteli miksen voisi niitä "ilolla" käyttää vielä hetkisen sen sijaan että tahdon ne ulos asunnosta, ovat pakattuna laatikoihin ja kasattu vuoreksi keskelle olohuonetta. liikkuminen asunnon läpi on melko hankalaa, siksi en niitä siinä kuukausikaupalla haluaisi säilytellä.
-"Olet aika kusipää, jos et tajua, ettei niitä asuntoja niin vain yksinäisellle miehelle heti löydy. On kaiken maailman jonoja ja ennakkovuoravaatimuksia"- nooh, miehelle itse tarjosin kaikessa sovussa mahdollisuutta asua luonani niin kauan kun hän löytää uuden paikan, kunhan osallistuu siihen asti asumiskustannuksiin. hänpä kieltäytyi mitään maksamasta ja ilmoitti itse oleilevansa mieluummin kavereiden yms nurkissa, luultavasti siksi että siellä saa rauhassa vetää pään täyteen joka ilta, enkä minä ole vahtimassa/valittamassa. kyllä, mieheni siis on alkoholisti, ei tosin koskaan väkivaltainen humalassakaan, mutta silti en halua humalaista joka ilta kämpässäni katsella ja sen hänkin tietää.
-viimeisenä sopuisana yrityksenä pyysin tässä viikolla häntä toimittamaan kuun loppuun mennessä edes avaimet takaisin, vaikka tavaroitaan ei hakisikaan (sitten ainakin tietäisin ettei ilmesty paikalle muuten vaan ongelmia luomaan humalssa tms..), hänpä kieltäytyi tästäkin järjestelystä ja sanoi että niin kauan kuin hänen tavaransa ovat asunnossa pitää hän avaimet ja kulkee miten haluaa. ilmoitti myös että jos kosken hänen tavaroihinsa sormellakaan, heittää hän minun tavarani parvekkeelta alas.
että sellaista, mutta otan huomenna yhteyttä ihan viranomaisiin ja selvitän miten tämä juttu oikeasti menee, täällä näyttäisi olevan muutamia eroavia mielipiteitä..:) kiitokset niistä kuitenkin.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2946666Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652049- 1801790
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151267- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691170Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71146RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j531037Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288972