Annina Holmberg:Kaiku

Sekavin mielin, jälleen keran, laskin kädestäni lukemistapahtuman päätteeksi jonniinmoisen perhehistorian. Kai?
Menneistä ajoista, vanhemmistaan ja isovanhemmista pikkurouva kirjoittaa omituisen tarkkailuasenteen kautta, katsellen ulkoa Tytärtä ja sukua historioineen. Ihan mielenkiintoisesti, elävästi kertoen. Onhan siinä vaarilla ollut sopeutumista, kun lahtelainen ruotsinkielinen rakkauren tähren vaihtaa identiteettinsä savolaiseksi suomenkieliseksi. Viimevuosisadan teatterihistoria valottuu sisältäpäin perheen tekemisten kautta. Lukijakin pysyy mukana, kunhan mieltää ketä olivat Esko, Juha, Hessu, Rose, Petteri ja muut etunimeltä mainitut. Holmbergien Turun aikakin saa mystistä hohtoa, vaikka me muut aikalaiset alamme jo unhottaa Seitsemän veljestä ja kumppanit. Politiikka ja alkoholismi käsitellään avoimesti, mutta mässäilemättä. Tyylikästä.

Nykyajasta ja lapsistaan kertoessaan Annina vaihtaa minämuotoon. Tyylikeino sekin. Enkä ole ihan vakuuttunut onko meidän lukijoiden syytä tietää kaikki hänen sektioistaan ja imetyksistään. Jotenkin tässä menee kulttuurihistoria ja Kaksplussa sekahedelmäkeitoksi. Tai oikeastaan Yksplus, siittäjä jää parin sivulauseen maininnaksi. Luottavaisesti hän kahlailee luomuäitien ja uraäitien mediasodan välimaastossa, itsenään.
Kirjoittamisen lahja tekijällä tuntuu olevan. Mihin sitä käyttääkään, jään odottaan lievällä uteliaisuudella.
PS
Kirjalle nimen antanut Ellen-tädin maalaus on todella niin vaikuttava kuin kirjoitettu on.