Koiranpentuostoksilla kävin kerran yhdessä maalla sijaitsevassa ok-talossa, jossa näin minkälaisissa paskoissa ihmiset voivat todellakin elää. Heti pihalla sai varoa, että mihin astuu, kun koiranpaskaa oli jokapuolella.
Perheessä oli jotain 2 - 7 vuotiaita lapsia, jotka hipsuttelivat sukkahoususillaan pitkin lattioita, jotka olivat sananmukaisesti paskaa täynnä, ainakin sukkisten pohjat olivat niin ruskeat että. Siinä paskassa seisoessani sitten kuuntelin, kuinka emäntä kehui koiraharrastustaan ja osoitteli seinällä palkintonauhoja ja hyllyillä kiilteleviä pokaaleja. Joo, siivoukseen ei ilmeisesti ollut aikaa eikä rahaa, mutta olkkarissa kyllä komeili aivan mielettömän iso televisio, jollaisia siihen aikaan ei kyllä monessa taloudessa ollut. Yritin vinkkailla kaverilleni, jolle koiranpentua oltiin ostamass, että älä nyt missään nimessä osta tällasesta paikasta koiranpentua, mutta ostihan se - luuli kai tekevänsä jonkinlaisen eläintensuojelutekosen.
Perheessä oli jotain 2 - 7 vuotiaita lapsia, jotka hipsuttelivat sukkahoususillaan pitkin lattioita, jotka olivat sananmukaisesti paskaa täynnä, ainakin sukkisten pohjat olivat niin ruskeat että. Siinä paskassa seisoessani sitten kuuntelin, kuinka emäntä kehui koiraharrastustaan ja osoitteli seinällä palkintonauhoja ja hyllyillä kiilteleviä pokaaleja. Joo, siivoukseen ei ilmeisesti ollut aikaa eikä rahaa, mutta olkkarissa kyllä komeili aivan mielettömän iso televisio, jollaisia siihen aikaan ei kyllä monessa taloudessa ollut. Yritin vinkkailla kaverilleni, jolle koiranpentua oltiin ostamass, että älä nyt missään nimessä osta tällasesta paikasta koiranpentua, mutta ostihan se - luuli kai tekevänsä jonkinlaisen eläintensuojelutekosen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Onkohan muuten koiraihmiset (mikähän laji sekin oikein on?) noin ylipäätään jotenkin sotkuista väkeä?
Kerran vierailin erään tutun pikkukaksiossa, johon oli ängennyt itsensä avioeron jälkeen 2 lapsen ja 3 koiran kanssa. Mietin kyllä kaks kertaa (ja tein väärän valinnan), kun hän halusi tarjota kahvia, että suostunko.
Kyllä oli vaikeeta tunkea pullaa suuhun, joka oli täynnä koirankarvoja, samalla kun lapsi sananmukaisesti tallusteli pöydällä ja koirat tunkivat kuonojaan kohti pöydän "herkkuja".
kuului juttuun? Vai oliko sittenkin se että heillä oli se suuri telkkari ja sulla ei ja sehän sua ketutaakin sen verran että päätit avautua täällä että "voi, voi, olipa paskasta"
Avaudun täällä ihan milloin haluun ja millä jutuilla haluun ja sehän sinulaisiasi pikkuhitlereitä ketuttaakin, hah. P.S. Muuten ikinä en olisi niin hullu, että laittaisin rahojani televisioon, joka ei kunnolla ees mahdu olkkariin. Kirjoittelemisiin.
Sulle "suuri televisio" nimimerkille, kannattaisko muuten sinunkin vähän luututa kontallasi lattioita, saisit vähän voimistelua, jota ei näin tietsikan ääressä juuri saa.
Se on sen omistajan oman arvomaailman asia ja hän saa käyttää rahansa miten haluaa. Se ei kuulu täti-aurinkoiselle, pikkuhitlerelle tai minulle. Ja se on hyvä että sinäkin olet "tervejärkinen" ettet tuhlaa rahojasi joutaviin televisioihin, etelän matkoihin, meikkeihin, kampaajiin, merkki vaatteisiin ja muuhun joka on aina jonkun mielestä järjetöntä rahankäyttöä.
tsirp-tsirpille tiedoksi että kontallaan lattian luuttuaminen ei ole tehokasta ja sen jos tekee oikein niin ehtii pyyhkiä pölyt listoilta, ovista, kellojen ym. päältä mitä monet eivät tee ja aikaa jää vaikka tietsikalla olemiseen kun ei ole sitä televisiota mistä katsoa vaikka jotain salkkareita.
Ammattini takia joudun käymään vuosittain reilussa sadassa asunnossa ja osa on niistä todella törkeässä kunnossa mutta se on heidän asiansa sillä mikä minä olen loppujen lopuksi arvostelemaan toisen kotia, voide vickkiä vaan nenään ja asuntoon sisään, tehdä työt, pois äkkiä ja unohdus. siinä se.
On se ällöö vierailla kämpissä, jossa vessaakaan ei varmaan siivota kuin ehkä kerta kuussa, tyhjät vessapaprurullat heitellään lattioille jne. Se haju on jo sellanen, että mieluummin sitä pinnistelee ja käy vasta kotona veskissä.
Kaikki ihmiset eivät ajattele siisteyttä, eikä kaikilla ole aikaakaan. Koirat osaavat kakkia yhteen ja samaan paikkaan, lapsiperheissä on mahdotonta ajatellakaan, että koko ajan siistiä. Yksinäisen ihmisen taloudessa se on mahdollista.
Koiranpennut voi pitää eri huoneessa, ne kakkivat matoille. Kyllä hyväksyisin ystäväkseni ennemmin koiraihmisen kuin jonkun siivousintoilijan, joka on luonteeltaankin kalsea.
Kevätsiivous on kuitenkin tehtävä.
Nuoret varsinkin pitävät jotain ihme kulissia pystyssä. Oih, kävelemme niin uusissa, puhtaissa ja trendikkäissä vaatteissa että, mutta kun pääsee vilkaisemaan sitä tilaa, mitä jotkut valehdellen ns. kodiksensakin kutsuvat, niin selviää se totuus siitä mitä he todella ovat eli sikapossuja.
Olen laittanut merkille,että nuorten keskuudessa kenkien sisäkäyttö on yleistä ja hyväksyttävää,jonkinlainen asennemuutos tapahtunut 10 vuodessa,enää ei tarvitse kiiltää ,kun kaverit tulee kylään.Onko muilla samantapaisia havaintoja / kokemuksia?
Kengät riisutaan, mutta saa itse päättää, riisuuko. Kyllä eteisessä ja keittiössä voi kävellä kengillä kun on kuiva keli.
meidän huushollissa tulla ulkokengillä sisälle. Vain ja ainoastaan silloin kun on juhlat ja juhla-asu vaatii kenkien käytön (farkut eivät vaadi kenkiä seurakseen).
Hoh hoi. Onpa teitä natseja nähty. Yhden kaverin kämpillä astiat tiskataan heti käytön jälkeen olipa tilaisuus mikä hyvänsä (kyllä, juhlissakin), vaatteet pitää vaihtaa tultaessa ulkoa sisälle ja taas lähdettäessä ulos ja kun syödään leipää tai muuta murenevaa, hänellä on tiskirätti vieressä odottamassa - useamman kerran pyyhkäissyt vaikkei ole ollut muruakaan pöydällä. Onhan se siisteys nuorelta mieheltä ihan ihailtavaa, mutta rajansa kaikella. Epäkohteliasta kulkea vieraan perässä rätin kanssa, saati sitten kehottaa pesemään kädet ennen kuin koskee mihinkään siltä varalta että ne ovat rasvaiset.
Onneksi kenenkään ei tarvitse koskaan tulla meidän kämppäämme jos ei halua. Meillä on elukoita ja ne karvaavat ja levittelevät lelujaan ja ihan joka päivä ei - voi kauhistus! - ehdi pestä tiskejäkään!
Oli koira meilläkin, mutta ei ikinä karvat nousseet pullanleivontapöydälle, ihan sairasta läppää.
Tuttavani meni naapuriin vain sanoakseen, on teillä likaista -he tekivät remonttia sillä hetkellä.
Kyllä joku muu puristaa henkilön päätä.
Sitten he kävivät ahkerasti suihkussa opettaakseen henkilölle puhtauden merkitystä, vaikka näkivät hänen käyvän suihkussa. Heidän täytyi luulla, joku vahtaa kotona itse kutakin.
Pahinta on, jollei edes tajua olevansa kipeä.
Kyllä tuntuu kalikka kalahtavan.Kyllä niin siivottomia koteja olen minäkin nähnyt että ei niissä voi ilman kenkiä kävelläkkään.Kyllä siivottomia ihmisiä on kaikissa yhteiskuntaluokissa ,lääkäristä tuomariin.Sitä kyllä olen ihmetellyt kun nämä hyvinnsaitsevat eivät ota kotisiivoojaa kun on varaa vaan tykkäävät asua "sikoläätissä".Taitavat olla saitureitakin vielä.
Sanos muuta, mutta kyllä kotisiivous on aika hintavaa, pari kertaa ylläpitosiivous kuussa ja 300 eurolle saat heittää hyvästit ja siltikin jää sovittuja asioita tekemättä.
varmaan Helsingin hinnoista kerrot. Ei meillä Lahdessa ole kuin puolet tuosta.