Jotain tapahtumia

T

Niin.. Minulle on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut muutamia selittämättömiä asioita.. Kerron nyt vähän, ja kuulisin mielelläni kommentteja..

Elikkäs, kaikki alkoi yhtenä iltana, kun olin yksin kotona. Olin mietiskellyt erästä asiaa pitkän aikaa, ja tein päätöksen ko asian suhteen. Menin olohuoneeseen, ja tv meni itsestään päälle samalla hetkellä kun astuin huoneeseen. Tunsin myös, että huoneessa on joku, henki tms. Menin normaalisti illalla nukkumaan, mutta heräsin keskellä yötä tunteeseen, että huoneessani on joku. Makasin selkä ovelle päin, ja samalla hetkellä kun ajattelin: "Täällä on joku" se joku kosketti alaselkääni, ja tuntui kuin se olisi ollut jonkinlaista energiaa, joka virtasi selkääni, ja lähti nousemaan pitkin selkärankaani. Ruumiini rupesi itsestään nykimään, kun energia virtasi minuun. Olin todella peloissani, ja siinä vaiheessa kun energia oli lapaluideni korkeudella, ajattelin, että nyt tämä saa riittää, ja siinä samassa nykiminen, ja energian tunne katosi. Nousin, ja menin tupakalle, ja sain hyvin vahvan aavistuksen, että ystävälleni tulee tapahtumaan jotain pahaa. Sisälläni oli hyvin "musta fiilis", kun ajattelin ko henkilöä.. Meni pari päivää ja hän joutui sairaalaan... Tämän energia-virtausyön jälkeen minulle on tullut muutamia muitakin hyvin vahvoja aavistuksia siitä, mitä tulee tapahtumaan, ja olen myös nähnyt muutaman aivan selkeän vision, tai ns. välähdyksen tulevaisuudesta. Kaikki kuitenkin rauhoittui pariksi viikoksi, kunnes lähdin viettämään yksin viikonloppua mökillemme. Eräänä yönä, kun olin menossa nukkumaan, ovelta kuului kaksi kertaa kolmen koputuksen sarja. Suljin silmäni, ja sanoin mielessäni: "Tänne ei ole mitään asiaa" ja koputukset lakkasivat. Eilen iltapäivällä ollessani siellä, tuli taas tunne, että jotain tulee tapahtumaan, ja ollessani keittiössä jääkaapin töpseli lensi itsestään ulos pistorasiasta. Ja se siis lensi aivan kuin joku olisi nykäissyt sen irti, eikä vain pudonnut. Ja samantien tämän jälkeen radion äänenvoimakkuus alkoi vaihtelemaan itsestään.. Siinä vaiheessa päätin, että nyt minun on aika lähteä täältä.. Näiden kokemusten jälkeen ei ole tullut minkäänlaisia aavistuksia, eikä mitään muutakaan, ja olenkin miettinyt että mitähän henki tahtoi tällä kertaa minulle viestittää.. Mitä luulisitte? Olenko tulossa hulluksi? En ole missään vaiheessa kokenut, että henki olisi millään tavalla paha, vaan päin vastoin. Uskon että se tahtoo auttaa minua jossain asiassa.. Olen myös pari vuotta sitten pelannut spiritsmiä, ja se toimi pelottavankin hyvin.. Olen miettinyt, että avasinko silloin jonkin portin henkimaailmaan, ja siksi minulle nyt tulee näitä kokemuksia.. En oikeastaan pelkää ollenkaan, vaan suhtaudun mielenkiinnolla asioihin, ja tavallaan henkimaailman kokeminen on minusta rauhoittavaa, koska minulle se on todiste jumalan olemassaolosta, ja koen että olen näiden kokemusten kautta tullut läheisemmäksi Hänen kanssaan, ja rukoilen joka ilta, ja kiitän kaikesta hyvästä mitä olen saanut, ja olen paljon onnellisempi ja rauhallisempi kuin aikaisemmin.. Onko muilla edes jollain tavalla saman suuntaisia kokemuksia??

5

763

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jasmas

      Avaruuden asukit eli humanoidit voivat olla myös ei näkyviä. Jos sulla on sellainen kaveri kylässä?
      Tässä jokin aikaa sitten oli kirjoitus pikkupojasta jolla oli "kuuukko" kaverina siis humis. Tämä poika oli kuvaillut tätä "kuuukkoa" vanhemmilleen ja tuo kuvaus tasmää humiksiin(harmaisiin).

    • Merineuvo

      Se spiritismi on todellakin saattanut avata jonkin kanavan, jota kautta sinuun yritetään vaikuttaa. Henki yrittää saada sinut kommunikoimaan kanssaan ja yrittää saada sinut luottamaan ja saada vaikutusvaltaa. Jos lähdet siihen kieputukseen, seurauksena on vain murhetta ja onnettomuutta.

      Henkimaailma on todellinen, mutta sen kanssa ei pidä pelehtiä. Ilman ihmistä henget eivät voi mitään. Nuo kummittelutkin voivat olla siitä peräisin, että spiritismissä avasit jonkin kanavan, jota kautta käyttävät sinun energiaasi niihin ilmiöihin. Jos ne olisivat jotenkin vapaita valitsemaan tekemisiään, nehän tekisivät jotain tolkullista. Nyt tekemiset ja vaikuttamiset ovat sillä tavalla valikoituneita ja outoja, että pakko päätellä, että hengillä ei ole ollut kykyä muuhun. Henget muuten suosivat sähkövehkeitä. Niiden häiritseminen on ilmeisesti niille helpompaa kuin jatkuva fyysinen vaikuttaminen.

      Uskovaisilla on paljon kertomuksia henkien häirinnästä varsinkin uskontaipaleidensa alkuvaiheista. Uskovainen pääsee eroon henkien häirinnästä Jeesuksen nimen avulla. Voit myös pyytää uskovaisia tuttaviasi paikan päälle rukoilemaan ja sanoudu irti hengistä, niin asiat korjaantuvat.

    • OSITutkimusseura

      Urbaanit huhut ja uskomukset tietävät kertoa, että spiritismiä pelatessa pitää hoitaa jonkinsortin aloitus- ja lopetusrituaalit nimenomaan tuon "pelikerran" sulkemiseksi.
      Nyt siis liikutaan ihan hypoteesien tasolla, eli jos asiaa ei hoidettu kunnolla loppuun, voi tietynlainen matkakumppani jäädä kaveriksi, oli se matkakumppani hyvä tai paha.
      Kuitenkin jokainen saa harrastaa ko. aktiviteettia miten haluaa ja vastuu siirtyy myös samalla pelaajille, mutta tietynlaiset ohjeet on tuostakin tehty ja laatijat toivovat todellakin ihmisten niitä noudattavan.

      • Urbanmonostereo

        Älä edes kokeile spiritismiä. Jo ensimmäinen kerta on pahasta. Jos pitää ollenkaan tutustua aiheeseen, siitä on julkaista aineistoa (enemmänkin kuin) kylliksi. Jokainen kokeilu perustuu liioiteltuun itseluottamukseen omasta hallintakyvystä. Älä aloita mitään, mitä et voi lopettaa!


      • edes kokeile
        Urbanmonostereo kirjoitti:

        Älä edes kokeile spiritismiä. Jo ensimmäinen kerta on pahasta. Jos pitää ollenkaan tutustua aiheeseen, siitä on julkaista aineistoa (enemmänkin kuin) kylliksi. Jokainen kokeilu perustuu liioiteltuun itseluottamukseen omasta hallintakyvystä. Älä aloita mitään, mitä et voi lopettaa!

        Samat sanat. Spiritismistä ei kuulu eikä seuraa mitään hyvää. Kumma, että aina on joku, joka yrittää päästä terveestä elämästään eroon tätä kautta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      295
      4804
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      11
      1036
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1011
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe