Rumapimpsa ja lörppäiho

Aloittakaamme sillä, että alapääni on luvattoman ruma. Tietenkin tullaan siihen, että olen 16-vuotias ja varmasti kasvan ajan myötä hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, mutta haluan silti päästä yli pahimmasta kriisistä kysymällä teiltä, arvon naiset neuvoa tähän solmuun.

Eli, viimeaikoina ulkoiset sukuelimeni tuntuvat löystyneen. Ulompien ja sisempien häppäreiden välillä oleva iho on venynyt erittäin ohueksi ja rehellisesti sanottuna pelottaa nykyään koskea, jotten voimistaisi tätä ihon löystymistä... Ulommat häpyhuulet vaikuttuvat hmmm dehydroituneilta, eli meinaan kun venyttää niin palautuminen on hidasta ja iho jää ns. kupruille. Olen koittanut rasvata, mutta mitään tuntuvaa muutosta ei ole tapahtunut. Sisempien huulien kokoero on huima, mutta sen tiedän olevan normia ja koitan väkisin hyväksyä asian.

Tuntuu muutenkin kuin koko elin ikääntyisi satakertaisella vaudilla suhteessa muuhun itseeni ja olisi jo vaipumassa uneen koskaan kokematta edes lääkärin tai itseni ulkopuolista kosketusta (jota en salli tapahtuvan herran aikoihin tämän pillunolouden ansiosta). Tuntuu kuin olisin menettänyt kosketukseni ja housuissa kytisi vain kasa ihraa. Kauhukseni huomasin viime kesänä trampoliinitaitelua harrastaessani, että huulet lepattelivat ja virtsa karkaili (ei sösses, ihan itsesäälistä rupee naama vääntymään virneeseen). Kysymykset kuuluuvatkin 1) mitä voin tehdä tuolle kaikelle ylimääräiselle iholle 2) onko mitään mahdollisuutta "kiinteyttää" paikkojaan, niin että saisi paremman tuntuman tuohon elimeen 3) kuinka suurta arvostelua minun keskimäärin kannattaa pelätä mahdolliselta (etenkin vastakkaista sukupuolta edustavalta) petikaverilta?

Lisäksi tuo kumpare edessä peittää pimppaviivan, eli näytän Barbien Keniltä. Johtuneeko sitten siitä, että olen pulska? Voiko mahdollisesti laihtumalla päästä nyppylästä eroon?

Merci, arigatō, grazie, kiitos jo etukäteen jos joku vaivautuu auttamaan ystävää hädässä.
4301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hmmm, en osaa oikein auttaa, mutta aina voi yrittää jotain sanoa. Ainakin näin yhtäkkiä ajateltuna jonkinmoinen jumppa, joka kohdistuu erityisesti sisäreisiin ja alavatsaan (lantionpohjan lihakset), vois ehkä auttaa pitemmän päälle. En usko, että mitään suurta arvostelua saisit petikumppaniltas. Miehet nyt joutuu muutenkin näkeen kaiken näkösiä pimperoita. Sulla ei sentään paikat haise, niin kuin monella muulla ;)

Äänestä
  • arvosteleeko sun petikumppanisi sun värkkiäsi?? ja sä vaan annat sille...idiootti

    Äänestä

  • nytte joo kirjoitti:

    arvosteleeko sun petikumppanisi sun värkkiäsi?? ja sä vaan annat sille...idiootti

    juuri noin pitää ollakin, koska olet synnyttämätön nainen. Ei sinussa mitään vikaa ole, korkeintaan voisit liikkua tai voimistella vähän enenpi että vatsalihaksesi olisivat hieman tivakampia. Rytkyttävät jatkuvat hypyt eivät ole siihen hyvät, ei mikään yletön aerobikin tyyppinen, sillä se rytkyttää vain kohtua ja virtsarakkoa alaspäin nuorillakin naisilla. Tosi on, kuulin tämän eräältä kätilöltä.

    Äänestä

  • 19+14 kirjoitti:

    Arvoisa Rumapimpsa, ymmärrän tuskaasi täysin ja itsekin ikäisenäsi (ja toki vuosikaudet sen jälkeenkin) pohdin kovasti oman värkkini ulkonäköä... Mitään simsalabim-keinoja ei mun mielestä tuohon ulkonäkö"ongelmaan" ole, jollei sitten halua veistellä alapäätään. Olen itse jo yli kolmenkymmenen mutta en vieläkään ole pystynyt itseäni täysin hyväksymään. Toki elämänkumppanin löytyminen ja siten hyväksytyksi tulemisen tunteen saavuttaminen on auttanut asiaa. Nuorempana pohdiskelin jopa noita leikkelyhoitoja, mutta nykyään en näe siihen enää oikein tarvetta. Erinomainen silmienaukaisija asialle on kuitenkin jokin aika sitten YLen Teemalta tullut dokumentti (jonka suomenkielist nimeä en valitettavasti muista). Dokumentti kertoi juuri tästä, siis naisen värkin ulkomuodollisista asioista ja siitä kertovan valokuvakirjan(!) synnystä. Kirjasta löysin tuon linkin, ja näytti siinä sivulla joku videokin olevan:https://nickkarras.com/
    Suosittelen, että metsästät tän dokkarin käsiisi - uskon että tunnet itsesi normaalimmaksi sen jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

rumapimpsa kirjoitti:

Aloittakaamme sillä, että alapääni on luvattoman ruma. Tietenkin tullaan siihen, että olen 16-vuotias ja varmasti kasvan ajan myötä hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, mutta haluan silti päästä yli pahimmasta kriisistä kysymällä teiltä, arvon naiset neuvoa tähän solmuun.

Eli, viimeaikoina ulkoiset sukuelimeni tuntuvat löystyneen. Ulompien ja sisempien häppäreiden välillä oleva iho on venynyt erittäin ohueksi ja rehellisesti sanottuna pelottaa nykyään koskea, jotten voimistaisi tätä ihon löystymistä... Ulommat häpyhuulet vaikuttuvat hmmm dehydroituneilta, eli meinaan kun venyttää niin palautuminen on hidasta ja iho jää ns. kupruille. Olen koittanut rasvata, mutta mitään tuntuvaa muutosta ei ole tapahtunut. Sisempien huulien kokoero on huima, mutta sen tiedän olevan normia ja koitan väkisin hyväksyä asian.

Tuntuu muutenkin kuin koko elin ikääntyisi satakertaisella vaudilla suhteessa muuhun itseeni ja olisi jo vaipumassa uneen koskaan kokematta edes lääkärin tai itseni ulkopuolista kosketusta (jota en salli tapahtuvan herran aikoihin tämän pillunolouden ansiosta). Tuntuu kuin olisin menettänyt kosketukseni ja housuissa kytisi vain kasa ihraa. Kauhukseni huomasin viime kesänä trampoliinitaitelua harrastaessani, että huulet lepattelivat ja virtsa karkaili (ei sösses, ihan itsesäälistä rupee naama vääntymään virneeseen). Kysymykset kuuluuvatkin 1) mitä voin tehdä tuolle kaikelle ylimääräiselle iholle 2) onko mitään mahdollisuutta "kiinteyttää" paikkojaan, niin että saisi paremman tuntuman tuohon elimeen 3) kuinka suurta arvostelua minun keskimäärin kannattaa pelätä mahdolliselta (etenkin vastakkaista sukupuolta edustavalta) petikaverilta?

Lisäksi tuo kumpare edessä peittää pimppaviivan, eli näytän Barbien Keniltä. Johtuneeko sitten siitä, että olen pulska? Voiko mahdollisesti laihtumalla päästä nyppylästä eroon?

Merci, arigatō, grazie, kiitos jo etukäteen jos joku vaivautuu auttamaan ystävää hädässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu