Ollaan mietitty poikakaverini kanssa lähtöä Montenegroon kesällä heinäkuussa. Ei oikein vain meinaa löytyä tietoa kohteesta. Onko siellä nuorille tekemistä? Paljon kiinnostaisi esimerkiksi ranta-elämä ja elämykset:) Ja millainen lomakohde montenegro on? Onko lähtemisen arvoinen paikka?
Vastaukset 2
Kyllä se lähtemisen arvoinen on, vaikka onkin vähän kuin köyhempi Kroatia. Kiertelin Balkania pari viikkoa huhtikuussa, siitä enimmän ajan Montenegrossa (muuten Dubrovnik ja Mostar). Kevät oli sielläkin myöhässä ja kelit vasta lämpenemässä. Rantoja putsattiin, paikkoja vasta availtiin ja kunnostettiin. Eipä ollut turisteista ruuhkaa. Nuorille esim. Budva on oiva kohde, siellä on rantoja ja yöelämää. Muuten kaupunki oli varsin rumanoloinen ja vanhakaupunki todella pieni. Vietin Budvassa kolme vuorokautta, kävin mm. Cetinjessä ja Sveti Stefanin saarella, joka sekin oli vielä kunnostustöiden takia suljettuna. Budvasta pääsee myös järvialueelle, minä jätin sen välin kolean kelin takia. Kotorissa olin kolme vuorokautta, Perastissa kaksi ja Herceg Novissa yhden yön. Montenegrossahan pelataan euroilla, joten hintataso on heti selvillä. Ei mitään halpaa, mutta edullisestikin elää jos haluaa. Minun hostellimajoitukseni maksoi 12€/yö aamiaisella.
Ota yhteyttä, jos haluat lukea matkakertomukseni.
[email protected]
Taika- Stefan Jovetic
Kaiken kattava videoraportti Montenegrosta suomeksi:
http://www.youtube.com/watch?v=82VuubQRbdw
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4041691- 1451101
- 871055
- 661046
- 92950
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku139790- 94731
- 45691
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50669En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57644