Noin niin kuin näppituntumalta oisko 35000.?
Rasisteja Vaasassa
apaut
16291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
.
tekee palttia rallaa 44 250
.
keskimäärin paljon rasistisempia kuin muualla Suomessa ollaan. Pohjanmaa on aina ollut Suomen taantumuksellinen, ahdasmielinen ja suvaitsematon öykkäröivä persläpi. Täällä on omatekoisia "taiteilijoita" ja kourallisesta jo edesmenneistä taiteilijoista tai joskus Vaasassa vaikuttaneista taiteentekijöistä ollaan sitten pohjalaisille niin tyypilliseen tapaan ylpeitä. Täällä ei ole ollut koskaan asukaslukuun nähden luovia lahjakkaita taiteilijoita yhtä paljon kuin maamme muissa kaupungeissa keskimäärin. Siksi jotkut Jalosetkin saavat täällä huomiota osakseen. Hävettää kertoa muualla olevansa vaasalainen.
Sinun kaltaiset "intellektuellit" voisi ottaa mamuja kotiinsa...eli adoptoisi tavallaan heidät ja elättäisivät ihan OMILLA rahoilla...kuinka onnistuisi?? löytyykö haluja :)
Olen samaa mieltä kaikki jotka mamuja haluaa ottaa vastaa majottakoon täysylläpidolla ja edempää ei tarvi ottaa vastaan. Vois olla että kiintiöt vähän pienenis.
Ja jos hävettää kertoa olevansa Vaasasta niin muuta ihmeessä muualle.
Aika hölmö pitää olla jos ei älyä lähteä pois sieltä missä ei viihdy tai tunne oloaan kotoisaksi.
Jos rasisteja on noin paljon niin varmasti tunne muutaman tai tiedät ketkä on?
Minun ystävä piiriin tai tuttava piiriin ei kuulu yhtäkään ja tunne aika paljon porukkaa Vaasasta.
Siksi ihmettelen tuota että 75% Vaasalaisista olis rasisteja??
Tälläinen väite olisi hyvä perustella.
Jos haluat käydä minkään asteista keskustelua maahanmuutosta/muuttajista, ja jos mielipiteesi (olkoon se vaikka mikä) ei mahdu hyysärin periaattesiin ja maailmankuvaan olet yksiselitteisesti rasisti :)
Mutta älä ole huolissasi, meitä "rasisteja" on paljon :))
Jestas sentään!! Minähän olen sitte rasisti!!
Ihan vapaalla jalalla eikä hävetä yhtää,,,,,
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010042611543724_uu.shtml
Tuossa linkissä on yksi esimerkki näiden työvoimapulan lievittäjien suorittamasta yksityisyritteliäisyydestä. Asia nyt on vain niin, että jos julkisesti ilmoittaa ettei halua tuollaista tuollaista porukkaa tänne lisää, niin silloin on virallisen määritelmän mukaan rasisti. Minäkö ??? koitappa kysellä siltä yst ävä pii riltä tai tut tava pii riltä hyväksyisikö ne tälläistä kulttuurin rikastuttamista. Voi ystävä- tai tuttavapiirin rasistisuus yllättää.
itse olen tuosta jonkun kymmenen kilometrin päästä etelään
ei siellä olla neerkeitä nähty koskaan eikä muitakaan huivipäitä.
En mä ainakaan oo mikään rasisti, enkä mä oikein kans ymmärrä
miksi niitä siälä vaasas niin palion on.
itse ei tunnista itsessään rasismia. Tuollainen henkilö ei pidä myöskään rasistina kaltaisiaan. Jos päättelee rasismin yleisyydestä jotakin tämän vaasa-foorumin kirjoitusten perusteella, niin ylivoimainen enemmistö vaasalaisista on rasisteja.
Ruutipää voi syyttää sinua pyromanismista kun poltat juhannuskokkoa :)
Ainoastaan mielikuvitus asettaa rajat kun fanaatikot alkaa hillumaan..(hyysärit).
Merkityksen?? eikö käänteistä rasismia ole se kun ei ole oikeutta omaan periaatteeseen tai mielipiteeseen ??
Maksa itse maahanmuuton kustannukset, jos kieli-ja lukutaidottomien ihmisten tuonti Suomeen on sinusta järkevää.
Väitän, että 90% suomalaisista vastustaa tätä nykyistä järjettömyyttä, josta aiheutuu veronmaksajille jukelittomat kustannukset. Kohta saadaan nostaa eläkeikä 70-vuoteen.
Onko Vaasassa tapettu mamuja? EI, onko polttopullot lennelleet? EI, Onko todellista KKK meininkiä EI !!
Ainoat jotka ovat rötöstelleet täällä tuon asian tiimoilta ovat mamut.
tällä hetkellä todellakin kaikki toiminta on ollut maltillista keskustelua ja sitäkään ei edes saisi tehdä! leimataan juntiksi ja rasistiksi! Mä en enää tiedä mikä tässä on vikana? Yhteiskunnalla ei muka ole varaa pitää lasten sairaalaa pystyssä, mutta kuitenki varaa lainata kreikalle jotain puoli miljardia tai syytää rahaa afganistanin sotaan jenkkien perseennuolentaan kymmeniä miljoonia. kotomaahan taas tuodaan tuhansittain muualta uusia elätettäviä, kun entisiäkään maahantulleita ei ole saatu kunnolla kotoutettua, ilman töitä, ghettoutuneita, pikkurikollisia, eivät osaa kieltä, rahaa tuntuu kuitenki yhteiskunnalta näille riittävän. Mielipiteet pitää sallia! niin kriittiset kuin syleilevätkin, ilman tällästä leimaamista rasistiksi, juntiksi, järkiargumenteilla.
Juuri tästä on kyse, se mikä kielletään,lähtee keulimaan
ja lopuksi käsistä.
Päättäjät istuu niin Vaasassa kuin valtakunnan tasolla
paska jäykkänä ja toivoo ettei nyt sattuis mitään.
Nyt tarttis välillä tehdäkkin jotain eikä vain toivoa.
Näin vaalien alla niitä suu vaahdossa sössöttäviä työpaikan
hakijoita kiertelee ostoskeskuksissa lässyttämässä mamu asioista sellaisia
mielikuvia joita ei ole olemassakaan, niitä tullaan varmasti näkemään
useita Vaasankin rewelis.