Heippa!
Onko mahdollista päästä mihinkään yliopistoon tutkijaksi tai jatko-opiskelijaksi, jos on liikuntavammainen ja ei pysty opettamaan? Valmistuin keväällä 2009 matemaatikoksi kiitettävin arvosanoin ja olen tämän jälkeen tehnyt omatoimista tutkimusta kommutatiivisen algebran ja algebrallisen geometrian parissa. Osaan myös ohjelmoida C:llä ja ihan vähän Matlabilla. Liikuntavammastani huolimatta kuntoni on hyvä, ja pystyn tekemään 19-tuntisia työpäiviä, mikä on kuulemma aika tärkeää tutkimustyössä.
http://jaakkospage.comyr.com/
Tutkjaksi
2
842
Vastaukset
- pääsee hulposti
pääse helposti. Ei tarvita kuin sopiva väitöskirjan aihe, ohjaajat ja mahdollisesti apuraha. Riippuu laitoksesta täytyykö opettaa, sinänsähän esim. pyörätuoli ei tietenkaan estä opettamista. Otra yhteyttä omaan laitokseesi josta valmistuit, tietävät sinun meriittisi ja ottavat osaksi jotakin tutkimusprojektia. Taloudellisesti ei palkitsevaa ja muutenkin hieman epävarmaa mutta luulisi huipputason matemaatikoille aiheita löytyvän. Toki itse pitää olla ajatusta ja aktiivisuutta valtanasti.
- matemaatikko_
Hei,
Liikuntavamma tai muuten rajoittunut opetuskyky ei ole este matematikkan
jatko-opiskelulle.
Aluksi suomalaista yliopistoista: Monissa suomalaisissa yliopistoissa jatko-opiskelijoilla
on opetustehtäviä, mutta ilman mitään erityistä syytäkin niistä on usein mahdollisuus
kieltäytyä (niitä kuitenkin tehdään, koska opetustöihin osallistuminen lisää yleensä
palkkaa ja opetuskokemuksella on merkitystä, jos haluaa opetustehtäviin
väittelyn jälkeen). Joissakin yliopistoissa tämä ei ole mahdollista, mutta
opetustehtäviä voi kompensoida muilla töillä (esim. kokeiden korjauksella) ja
kokemukseni mukaan asia on yleensä neuvoteltavissa sillä ohjaajat ja laitosten johtajat ovat
yleensä ymmärtäväisiä jatko-opiskelijoiden erilaisia vaikeuksia tai esteitä kohtaan.
Jotkin jatko-opintojen rahoituslähteet, kuten eräät apurahat, kieltävät kaikki
opetustehtävät.
Jos olet aikeissa lähteä ulkomaille jatko-opiskelemaan, on tärkeää tiedostaa että
monessa maassa lukukausimaksuja kompensoidaan opetustehtävien avulla.
Tähän on kuitenkin monia poikkeuksia, joten ulkomaillakaan opiskelu
ei ole mahdotonta.
Yleisesti ottaen, rajoittunut opetuskyky ei ole vakava ongelma jatko-opiskelu
ja post doc-vaiheessa, jossa opetustehtävillä on yleensä pieni osuus.
Myöhemmässä uran vaiheessa useat tehtävät (professuurit, lehtoraatit) yms.
sisältävät opetustehtäviä, ja opetustaidolla -ja kyvyllä on merkitystä
hakuprosessissa ja tenure-päätöksissä. Matemaatikoilla on kuitekin monia
uravaihtoehtoja, kuten työskentely tuotekehityksessä, joissakin maissa
100-prosenttisissa tutkimustehtävissä, tai verkko-opiskeluun liittyvissä
koulutustehtävissä, joissa rajoittunut opetuskyky ei ole ongelma.
Olen monissa konferensseissa tavannut pyöratuolia käyttäviä matemaatikkoja,
eri tavalla vammautuneita sekä matemaatikkoja joilla on eri asteisia näkörajoituksia.
Heidän fyysiset rajoituksensa eivät ole estäneet heitä menestymässä
tieteessä, joten haluaisin vilpittömästi rohkaista sinua ottamaan yhteyttä eri
yliopistojen tutkijoihin ja kysymään, löytyisikö heiltä sinua kiinnostavaa
väitöskirjan aihetta, ja miten rahoitusta voisi hakea. Linkistä
http://terrytao.wordpress.com/career-advice/
löytyy hyödyllistä tietoa miten aihe ja ohjaaja kannattaa valita.
Menestystä jatko-opintoihin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837101Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455404Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380