Nii..voitteko kertoo murrosiäistä.
Kerokaa äidit
Pikkuinen
51120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
murrosikä on se ikäkausi jolloin pikkuisesta kasvaa nuori ja lopulta aikuinen. hän murtautuu lapsesta aikuisuuteen.
tyttö alkaa kaareutua, rinnat kasvavat, lantio levenee, karvoitus lisääntyy ja pituuskasvu kiihtyy. kuukautiset alkavat 11-16 ikävuoden välillä, ensin kosteana valkoisena tuhnuna, sitten rusketavana ja lopulta verisenä.
pojalla karvoitus lisääntyy, pippeli kasvaa kuten partakin ja pituuskasvu kiihtyy. pojilla on myös äänenmurros joka sätkäyttelee mörinästä kimitykseen.
molemmilla mieliala vaihtelee onnesta masennukseen. kaikki mikä ennen oli kivaa muuttuu tylsäksi, typeräksi tai sitten ei. aikuisista tulee tyhmiä, ymmärtämättömiä idiootteja. vainoharhaisia kalkkiksia, jotka käyttävät aikaansa vainotakseen murkkua. Murkku tuntee olevansa iso, ja tietävänsä kaiken. paitsi huonoina päivinä jolloin häm luulee olevansa maailman tyhmin ja typerin. josta kukaan ei pidä, ei ainakaan se salainen rakkaus.
murrosikä on hankalaa ja vaihtelevaa aikaa. pelkkää ala ja ylämäkeä. mutta loppuu aikanaan.
Muuten hyvä kuvaus, mutta kuukautisten alkamisikä on monella jo 10 vuotta..
että kyllä se suurimmalla osalla on yli 10 vuotta
niin meilläkintytön vuoto alkoi 10v9kk mutta se on kuitenkin aikaista joten esitin sen uleisemmän
Kiitos! Kiitos, teille kaikille jotka vaivauduitte!