Tämä on suunnattu kaikille teille, jotka täällä peuhaavat lasten asioista itsekkäästi. "mä oon äiti ja mä sanon saako äitipuoli sanoa mitään mihinkään".
Olen 29-vuotias nainen pohjosesta. Olen eroperheestä. Isäni ja äitini erosivat kun olin 10-vuotta ja minulla on kolme sisarrusta. Koko lapsuuteni ajalta en muista yhtään hetkeä, että isä ja äiti olisivat pahaa sanaa sanoneet toisistaan vaikka näin jälkikäteen kuultuna ero oli hyvin katkera. Minulla ei ollut mitään käsitystä näistä ongelmista. On hyvin epäkypsää haukkua lapselle toista puolisoa.
Meillä asui äidin kihlattu hänen kahden lapsensa kanssa. Myös isä meni uusiin naimisiin. Yhtään sisarpuolta meillä ei ole. Isä ja hänen uusi vaimonsa kävivät meilä kylässä äidin tykönä. Kaikki synttärit ja joulut ym. kissanristiäiset. Se oi ihan normaalia.
Isäpuolta ja äitipuolta toteltiin ja he kasvattivat meitä kuin omiaan. Kumpikaan vanhemmistani ei sanonut etteikö tarvitsisi totella toisen vanhemman puolisoa. Jos valitimme että se sanoi niin ja niin, vanhempani sanoivat että voi voi, mitä sinä teit että se niin sanoi? Ei tarvinut kokea ahdistusta siitä että jompi kumpi vanhemmista ei tykkäisi toisesta uudesta puolisosta. Kaikkia vanhempia piti kunnioittaa, oli sitten biologinen tai ei, he näkivät eteemme vaivaa joten siitä piti olla kiitollinen. Myöhemmin isäni erosi tästä vaimosta. Isä on nyt kuollut mutta yhteyttä tähän äitipuoleen pidän yhä ja on se hänestäkin mukava kuulla aina että mitä meille kuuluu. Suuren osan lapsuudestamme hän on kuitenkin meitä kasvattanut.
Tyhjä sanoa etteikö uusikoilla olisi valtaa lapsen kanssa. Jos itsellä on vaikea uusi puoliso hyväksyä niin kannattee olla asiasta hiljaa. Se paljastaa vaan oman kypsymättömyyden kun väittää sellaisia. Etävanhempien perheessä eletään normaalia arkea ja uusikot ottavat ison vastuun kun lupautuvat huolehtimaan lapsesta.
Nyt olen itse kahden lapsen äiti. Olen eronnut ja uusiin naimisiin mennyt. Odotan puolisolleni lasta. Lapseni käyvät isällään milloin haluavat, en estele sitä. Olen opastanut lapsiani että isin puolisoa kuunnellaan ja totellaan samalla lailla kuin isiä ja äitiä. Minun miestäni he myös kunniottavat ja tottelevat. Kaikki kuuluvat perheeseen ja ovat tärkeitä lapsilleni. Kyse ei ole kuitenkaan meistä aikuisista ja meidän tahdosta vaan lapset ovat pääasia ja heidän onnelliset muistot ovat korvaamattomia ja niin särkyviä. Lapsi muistaa pienenkin toran toista vanhempaa kohtaan ikuisesti.
Itselläni on lapsuusajan kaveri. Hänellä vanhemmat erosivat noin vuoden minun vanhempien jälkeen. Heidän ero oli tosi ruma. Äiti lähti talosta ja lapset jäivät isälleen. Isän uusi puoliso muutti sisälle seuraavalla viikolla. Nyt liki kolmikymppisenä ystäväni on pallotellut vanhempiensa välillä liki koko elämänsä. Kahdet rippijuhlat, kahdet ylioppilasjuhlat, kahdet valmistujaiset. Hän monesti itkee sitä katkeruuden määrää mitä hänen perheessään on. Se on rankkaa elää pallotelle nvanhempien sotkujen välillä ja yrittäen miellyttää molempia ja kaikkia ja miettiä mistä uskaltaa puhua kenenki kuulllen. Voin sanoa että ikuiset traumat hän on saanut.
Muistakaa kyse lapsista, ei omista katkeruuksista ja vihoista.
Olen 29-vuotias nainen pohjosesta. Olen eroperheestä. Isäni ja äitini erosivat kun olin 10-vuotta ja minulla on kolme sisarrusta. Koko lapsuuteni ajalta en muista yhtään hetkeä, että isä ja äiti olisivat pahaa sanaa sanoneet toisistaan vaikka näin jälkikäteen kuultuna ero oli hyvin katkera. Minulla ei ollut mitään käsitystä näistä ongelmista. On hyvin epäkypsää haukkua lapselle toista puolisoa.
Meillä asui äidin kihlattu hänen kahden lapsensa kanssa. Myös isä meni uusiin naimisiin. Yhtään sisarpuolta meillä ei ole. Isä ja hänen uusi vaimonsa kävivät meilä kylässä äidin tykönä. Kaikki synttärit ja joulut ym. kissanristiäiset. Se oi ihan normaalia.
Isäpuolta ja äitipuolta toteltiin ja he kasvattivat meitä kuin omiaan. Kumpikaan vanhemmistani ei sanonut etteikö tarvitsisi totella toisen vanhemman puolisoa. Jos valitimme että se sanoi niin ja niin, vanhempani sanoivat että voi voi, mitä sinä teit että se niin sanoi? Ei tarvinut kokea ahdistusta siitä että jompi kumpi vanhemmista ei tykkäisi toisesta uudesta puolisosta. Kaikkia vanhempia piti kunnioittaa, oli sitten biologinen tai ei, he näkivät eteemme vaivaa joten siitä piti olla kiitollinen. Myöhemmin isäni erosi tästä vaimosta. Isä on nyt kuollut mutta yhteyttä tähän äitipuoleen pidän yhä ja on se hänestäkin mukava kuulla aina että mitä meille kuuluu. Suuren osan lapsuudestamme hän on kuitenkin meitä kasvattanut.
Tyhjä sanoa etteikö uusikoilla olisi valtaa lapsen kanssa. Jos itsellä on vaikea uusi puoliso hyväksyä niin kannattee olla asiasta hiljaa. Se paljastaa vaan oman kypsymättömyyden kun väittää sellaisia. Etävanhempien perheessä eletään normaalia arkea ja uusikot ottavat ison vastuun kun lupautuvat huolehtimaan lapsesta.
Nyt olen itse kahden lapsen äiti. Olen eronnut ja uusiin naimisiin mennyt. Odotan puolisolleni lasta. Lapseni käyvät isällään milloin haluavat, en estele sitä. Olen opastanut lapsiani että isin puolisoa kuunnellaan ja totellaan samalla lailla kuin isiä ja äitiä. Minun miestäni he myös kunniottavat ja tottelevat. Kaikki kuuluvat perheeseen ja ovat tärkeitä lapsilleni. Kyse ei ole kuitenkaan meistä aikuisista ja meidän tahdosta vaan lapset ovat pääasia ja heidän onnelliset muistot ovat korvaamattomia ja niin särkyviä. Lapsi muistaa pienenkin toran toista vanhempaa kohtaan ikuisesti.
Itselläni on lapsuusajan kaveri. Hänellä vanhemmat erosivat noin vuoden minun vanhempien jälkeen. Heidän ero oli tosi ruma. Äiti lähti talosta ja lapset jäivät isälleen. Isän uusi puoliso muutti sisälle seuraavalla viikolla. Nyt liki kolmikymppisenä ystäväni on pallotellut vanhempiensa välillä liki koko elämänsä. Kahdet rippijuhlat, kahdet ylioppilasjuhlat, kahdet valmistujaiset. Hän monesti itkee sitä katkeruuden määrää mitä hänen perheessään on. Se on rankkaa elää pallotelle nvanhempien sotkujen välillä ja yrittäen miellyttää molempia ja kaikkia ja miettiä mistä uskaltaa puhua kenenki kuulllen. Voin sanoa että ikuiset traumat hän on saanut.
Muistakaa kyse lapsista, ei omista katkeruuksista ja vihoista.
Vastaukset 10
Vanhimmat
pahat äiti- / isäpuolet? Mitä jos tämä ns. ulkopuolinen henkilö opettaa lapselle pahoja tapoja tms? Komentaa ilman syytä jne. Silloinkinko biologisen äidin kuuluu vain katsoa vierestä ja sanoa, että on okn jos äitipuoli kasvattaa myös. Asiat eivät ole todellakaan niin yksinkertaisia kuin sinä kuvittelet oman kokemuksesi kautta.
Ovat minunkin vanhempani eronneet kun olin aivan pieni. Kävin joka toinen vkl isälläni yökylässä, muttei hänen uusi naisystävänsä koskaan ollut siellä alkuaikoina varsinkaan, kun minä siellä olin. Se oli minun ja isäni yhteistä aikaa, jota meillä ei siis usein ollut. Miksi siihen pitäisi ängetä joku, joka tuolloin oli minulle melkeinpä täysin tuntematon? En kokenut sitä mitenkään tarpeellisena..
No sitten voisi kysyä, että miten äidin luona? Saako äidillä olla miestä kotona koska se on äidin ja lasten yhteistä aikaa.. Oletko varma etteikö tuo yhteistä aikaa ole sinun äitisi mielipide? mistä sait lapsena sellaisen ajatuksen päähän? :) On ne äidinkin pulisot tuntemattomia aluksi.
Tiedän että on "pahoja" äitipuolia ja isäpuolia olemassa. Ei minunkaan äitipuoleni ollut mitenkään paras mahdollinen mutta hän oli isäni puoliso ja se on vain lasten hyväksyttävä. Äitipuoleni kasvatusperiaatteet poikkesivat täysin minun äitini periaatteista mutta äiti totesi että silloin kun ollaan iskän luona niin mennään sen talon säännöillä. Niinhän se on. Jokainen äiti ja isä kasvattaa niin kuin on itse kotoaan mallin oppinut. Jokainen voi kyllä itse sitten aikuisena oppia vanhempiensa virheistä eikä altistaa omia lapsia samoille asioille.
Meille ei äitipuoli jalallaan astu, ei myöskään syntymäpäiville. Isä saa tulla yksin. Olen ilmoittanut etten äitipuolta suostu tässä elämässä tapaamaan kertaakaan. Ei siksi että haluaisin miehen takaisin. Vaan siksi että hän ei ole eikä kuulu olla osa elämääni. En puhu hänestä pahaa mutta hän on minulle vain ja ainoastaan nimi. Isä on tervetullut juhliin koska on lapseni isä. Lapsen asiat neuvottelen lapsen isän kanssa, myös äitipuoleen liittyvät asiat joskin niitä harvemmin on. Koulun juhliin on kaksi vaihtoehtoa...joko minä ja isä tai isä ja äitipuoli. Kaikki kolme eivät samoihin juhliin mahdu. Tämä edelleen siksi ettei äitipuoli kuulu elämääni, lapsen isän kanssa on pakko olla tekemisissä lapsen vuoksi. Äitipuolen ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. Puhun isän kanssa vain ja ainoastaan lapseen liittyvistä asioista.
Sehän on sinun päätös. Kaikki mitä teet, vaikuttavat sinun lapsiisi. Se pitää aina muistaa. Meillä isän ja äidin puolisot kuuluvat perheeseen. Minä en voi valita minkälaisen puolison exäni valitsee. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa että exäni on minun lasteni isä, joten toimeen on tultava lasten edun vuoksi.
Ei se sitä tarkoita että pitäisi ystäviä olla. Minulla on hyvin neutraali suhde exäni uuteen vaimoon. Hän on tervetullut meille lasten juhlien vuoksi, hän saa komentaa ja kasvattaa, koska hän jakaa osan kasvatusvastuusta lasten isän kanssa. Minusta se on vain hyvä ettei lasten isän tarvitse yksin hoitaa kaikkea vaan hänellä on tuki ja turva myös uudelta puolisolta.
Tiedän ettei lapset aina ole helppoja ja joka paikkaan ei aina kerkeä niin on hyvä että on yhdet silmäparit lisää. Se että joku "ulkopuolinen" jaksaa huolehtia minun lapsistani on ihan kunnioitettavaa.
"Minä en voi valita minkälaisen puolison exäni valitsee. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa että exäni on minun lasteni isä, joten toimeen on tultava lasten edun vuoksi."
Tuo on eri asia. Minunkin mielestä on hyvä tulla toimeen lapsen isän kanssa, mutta äitipuoli ei elämääni kuulu eikä minulla tarvitse olla minkäänlaista suhdetta, ei edes hyvää päivää -suhdetta, häneen. Hän on osa lapsen isän elämää, ei minun.
Kyllä hän on osa lapsen isän elämää, mutta ennen kaikkea myös osa lapsen elämää...Lapset oppii esimerkistä, jos lasten äiti ei osaa edes peruskäytöstapoja, niin miten lapset sitten osaisiat.
Olen kyllä samaa mieltä tuosta asiasta. Uusi puoliso voi olla hyvinkin tärkeä lapsille mutta eivät sitä uskalla äidille sanoa koska vaistoavat/tietävät äidin ajatusmaailman uudesta puolisosta. Ne on niitä perus käytöstapoja joita vanhempien pitäisi lapsille opettaa.
Jos entisestä parisuhteesta on päässyt irti, niin miksi pitää erillään exän nykyinen kaikesta??? Itse olen tosi tyytyväinen, että exälläni on uusi vaimo ja lapset pitävät häntä hyvänä äitipuolena, kuten minäkin ja voin olla turvallisin mielin kun lapset ovat heidän luonaan.
Ja tästäkin voidaan kiistellä loputtomiin.. Ap:lla on oma mielipide, eikä se todellakaan ole väärä. Minulla on omani, eikä sekään ole väärä. Minä en edes viitsi alentua spekuloimaan toisten kasvatustaitoja sen perusteella, antavatko he exänsä uusien naisystävien kasvattaa lapsiaan vaiko eivät. Typerää mielestäni sellainen, anteeksi vain.
Tässä sekoitetaan asioita keskenään. Hyvä jos äitipuoli on luotettava jne. Mutta vaikka kuinka luotettava jne niin en häntä halua tavata, en nyt enkä koskaan tässä elämässä kuten taisinkin mainita. Jos jonkun mielestä se on huonoa käytöstä niin mielestäni huonompaa käytöstä ja mallia näytti isukki häipyessään ja rikkoessaan avioliittolupauksen. Olen tosiaan päässyt tuosta yli. Mieluiten eläisin kuin sitä miestä ei olisi koskaan elämässäni ollutkaan mutta lapsen vuoksi olen hänelle ystävällinen ja häntä kohtaan asiallinen ja sallin hänen astua ovestani sisään. Mutta en salli hänen uuden naisensa astua ovestani. Mies on edelleen elämässäni vain ja ainoastaan lapsen takia, naisella ei ole elämääni sijaa. Minä olen siis päässyt avioeron yli enkä miestä enää "tunne". Hän on minulle vieras, kuin emme koskaan olisi naimisissa ollutkaan. Suhde on ystävällisen pidättyväinen, asiallinen ja asiapitoinen. En ole hänen ystävänsä enkä hänen uuden vaimonsa ystävä. Mies on minulle vain ja ainoastaan lapseni isä (ja siinäkin on liikaa), hänen vaimonsa ei ole sitäkään. Jos joskus olen erehtynyt pyytämään mieheltä apua (aivan viimeisessä hädässä jos ei ketään muuta ole saatavilla) niin sen olen oppinut, että apua ei sieltä puolelta tule. Ja niin kaiku vastaa kuin sinne huutaa...tuo kylmyys minua kohtaan riittää minulle...en siis ole ystävä, en sukulainen, en edes tuttava...olen vain ja ainoastaan lapsen äiti, en äitipuolen ystävä enkä sukulainen...mitä hän siis olisi meidän perheelle??