Mistä

kummasta johtuu että lapseni ei soita minulle vaikka siihen olisi mahdollisuus? Minulla on kuitenkin soittoaika
kerran viikossa mutta lapseni 11wee voisi soittaa minulle halutessaan kuitenkin itsekin! Meillä menee tosi hyvin ja aina kun kysyn miksi hän ei ole soittanut hän sanoo että ei kerkiä kun koulu ja kaverit vie aikaa!
Mutta onko tämä se totuus? Ja mikä ärsyttää mua on se että soittoajat pitää olla samana iltana toisen vanhemman kanssa! Elikkä kun exäni on soittanut sinne ja puhunut puoli tuntia niin heti peräjälkeen soitan minä.Tässäkään ei ole oikein mieltä jos oikein miettii asiaa!2 ja puolvuotta samaa menoa jo!
3119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ei ole mitään soittorajoituksia, itse asiassa on pitänyt vähän patistella lapsia soittamaan bioilleen, ja kyllä tuon ikäisellä on juuri ne kaverit ja harrastukset, jotka vievät paljon aikaa.
Usein sitten unohtuu, että soittaakin voisi.

Samoin biovanhemmat saavat soittaa koska vaan, aika harvoin käyttävät mahdollisuutta, mutta silloin tällöin kuitenkin.

Yleensä minulle mainitaan näistä ohimennen jälkeenpäin enkä pidä sitä pahana.

Äänestä
  • Puhelimessa puhuminen on kyllä melkoisen perverssi ajatus. Lapsen kanssa pitää elää, ja siihen verrattuna puhelinkeskustelut ovat vain kalpea häivähdys siitä, millainen vanhemman ja lapsen välisen on OIKEUTETTUA olla.

    Puhelinkeskustelu on keinotekoinen viritys, kuin lapsen ja vanhemman välisen suhteen SIMULOINTIA.

    Minä en hämmästele sitä, jos lapsi tai hänen vanhempansakaan eivät soittele joka kerta, kun vihdoinkin tarkkaan säännelty yhteydenpito on mahdollista. Ensiksikin, miten ihmeessä suhde voi toimia, jos puhelimessa puhutaan vain kerran viikossa? Puhelimessa pitäisi olla mahdollisuus puhua joka päivä, jos aikaa osapuolilla riittää. Suhde voi kasvaa vain vapaudessa.

    Jos yhteydenpito on noin rajoitettua, että soittamiseenkin on lupa vain kerran viikossa, alkaa lapsi varmasti väistellä yhteyden ottoa. Se sattuu liikaa. Liian suuret tunteet myllertävät. Lapsi suojaa itseään turvautumalla tiettyyn "välinpitämättömyyteen".

    Äänestä

  • Järjetöntä touhua kirjoitti:

    Puhelimessa puhuminen on kyllä melkoisen perverssi ajatus. Lapsen kanssa pitää elää, ja siihen verrattuna puhelinkeskustelut ovat vain kalpea häivähdys siitä, millainen vanhemman ja lapsen välisen on OIKEUTETTUA olla.

    Puhelinkeskustelu on keinotekoinen viritys, kuin lapsen ja vanhemman välisen suhteen SIMULOINTIA.

    Minä en hämmästele sitä, jos lapsi tai hänen vanhempansakaan eivät soittele joka kerta, kun vihdoinkin tarkkaan säännelty yhteydenpito on mahdollista. Ensiksikin, miten ihmeessä suhde voi toimia, jos puhelimessa puhutaan vain kerran viikossa? Puhelimessa pitäisi olla mahdollisuus puhua joka päivä, jos aikaa osapuolilla riittää. Suhde voi kasvaa vain vapaudessa.

    Jos yhteydenpito on noin rajoitettua, että soittamiseenkin on lupa vain kerran viikossa, alkaa lapsi varmasti väistellä yhteyden ottoa. Se sattuu liikaa. Liian suuret tunteet myllertävät. Lapsi suojaa itseään turvautumalla tiettyyn "välinpitämättömyyteen".

    Niin olen samaa mieltä! Tässä asiassa ovat nyt todellakin väärin tehneet sossu sekä sijari! alusta asti olisi pitänyt tai anakin 2 kk.n sijaisperheessä olon jälkeen sopia tiuhemmat soittoajat.Nyt kun aikaa on mennyt
    niin lapsi on vieroittunut vanhemmistaan soittoaikojen suhteen..Kuinka sydäntä särkevää lukea tälläistä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeissään-31 kirjoitti:

kummasta johtuu että lapseni ei soita minulle vaikka siihen olisi mahdollisuus? Minulla on kuitenkin soittoaika
kerran viikossa mutta lapseni 11wee voisi soittaa minulle halutessaan kuitenkin itsekin! Meillä menee tosi hyvin ja aina kun kysyn miksi hän ei ole soittanut hän sanoo että ei kerkiä kun koulu ja kaverit vie aikaa!
Mutta onko tämä se totuus? Ja mikä ärsyttää mua on se että soittoajat pitää olla samana iltana toisen vanhemman kanssa! Elikkä kun exäni on soittanut sinne ja puhunut puoli tuntia niin heti peräjälkeen soitan minä.Tässäkään ei ole oikein mieltä jos oikein miettii asiaa!2 ja puolvuotta samaa menoa jo!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu