poikaystävä

missä minun poikaystävä on
16760
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mistä minä sitä tiedän?

Äänestä

Sätissä on tasan kolme jotka huolisin poikaystäväkseni. Kaikki nämä ovat Vanhimmat-huoneessa ja jokainen on omalla hieman erilaisella tavallaan poikamaisen miehekäs, kujeilevan leikkisä ja päättäväisesti omien mielipiteidensä takana seisova uros.

Ottaisin heistä kenet vaan mutta ovat jokainen tahoillaan tietääkseni varattuja - nuo onnelliset live-naiset!

Se järjestys mihin heidät laitan, se kyllä vaihtelee lähes päivittäin. Kuka heistä "äänessä" sitten onkin niin häntä on sillä hetkellä vaikea vastustaa. Myönnän että he tulevat päiväunelmiini mutta saahan sitä haaveilla, eikös vaan saa!? Aika usein sattuu siten että pari heistä on yhtäaikaisesti sätissä saapuvilla. Miten säkenöivää juttua he saavatkaan aikaan! Jotenkin luonnollistakin, että tuollaiset älykkäät miehet vetävät toisiaan puoleensa - ajatellaan vaikka paria Verlaine ja Rimpaud. En ole mikään kolmenkimpan nainen mutta tunnustan senkin, että joskus etenkin yksi pari heistä pääsee kovin lähelle minua ajatuksissani...

Ai, keitäkö he ovat? Kerron sen myöhemmin. Ehkä jotkut naisista heidät jo näistä vihjeistäni tunnistavat. En tahtoisi näiden urhojen huomiosta toisten naisten kanssa kilvoitella mutta olen hyväksynyt sen, ettei näitä miehiä voi kahlita tai omia itselleen. Ottajia heillä on sätissä eikä se ole yhtikäs kummallista, luonnollista ja luontevaakin se on! :)

Äänestä
  • Nam soita! Niin saatat saada mut!

    Äänestä

*Rimbaud*

Äänestä

Tiedätteks?! Siellä on juuri nyt kolme mun ihku-urosta paikalla Vanhimmat-huoneessa!
Mutta, tää on kauheeta, yksi puuttuu!!! Eli tasan kolme onkin TASAN NELJÄ.

Äänestä

Oikeesti! Nyt jo kiinnostaa että ketä nää sankarit on?
Nikkei kehiin ja vähä sassiin!

Äänestä

Kuules :)
Heidän nikkinsä ovat:

C...
G...
M...
Q...

Laitoin aakkosjärjestyksessä kun en osaa laittaa heitä paremmuusjärjestykseen.
Sensuuriakin vähän laitoin :)

Äänestä

OMG!
Mä niin tiedän noi fantsut uroot. Chattisamppa, gonsta, mulkkis ja sitten se noista kaikista ihanimmin naisille puhuva quake. Ihan varmasti ne on noi.
Mä niin kuolen, aivan älyttömän upeita herrasmiehiä kaikki! Voi kun saisin heistä jonkun itselleni, mutta ovat niin suosittuja että en saa.

Äänestä
  • Tohon vielä IsiPapsukka ja lista olisi töydellinen

    Äänestä

  • SättiPirkko1 kirjoitti:

    Tohon vielä IsiPapsukka ja lista olisi töydellinen

    Q...
    J...
    I...
    L...

    TASAN NELJÄ! KAIKKI SAMASSA PAKETISSA!?!?!?!

    Äänestä

Anna olla ja tuu tänne!

Äänestä

Kuinkahan moni meidän sätti-poitsuja fanittaakaan?Joskus siellä huoneessa tulee sellanen vähä toivoton olo kun tajuaa ettei oo mitään mahkuja päästä juttelemaan kenenkään mainituista kanssa. Mut sitten joskus kun on siellä ihan aamusta kun esim mulkkis tulee aamukahville ja juttelee jotain mullekin kun ei oo niin sitä tungostakaan niin tulee kyllä ihan sellanen erityinen olo! Jotenkin vaan on kiva kuulla niitä Hervannan kuulumisia ja aikuisen miehen varmaa otetta maailman ja Suomen ja sätinkin asioista.

Äänestä

Pastori vois sinun kanssa harrastaa missä voitaisin tavata?

Äänestä

eihän sinulla ole tarvetta poikaystävälle, haet aviomiestä eikä sellaista voi löytää antautumatta f&f tilanteeseen, autojakin vertaillaan ja sitten raha ratkaisee kaiken, teet pari lasta ja huomaat olevasi iloinen yksinhuoltaja seuraavat 21 vuotta, sitten joudut tyytymään 39 vuotiaana keneen tahansa, valitat lopun ikääsi että miehet on renttuja, koska Renttuja me kaikki ollaan, niin naiset kuin miehetkin

Äänestä

En tiiä

Äänestä

Sika entinen ei koskaan enää palaa 🐷

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hani kirjoitti:

missä minun poikaystävä on

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu