Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Vieras, osa 2

Jatkuu alla olevasta osa yhdestä:

Nainen tuntui hyväksyvän, näytti jopa nauttivan. Hänen lantionsa alkoi kohoilla, kun mies puristeli ja leipoi rintoja ja imi nännejä. Mies päätti kokeilla, kuinka käy ja alkoi liu’uttaa toista kättään vatsaa pitkin. Nainen ei vastustellut. Käsi päätyi pikkuhousujen kummulle. Yllättäen nainen raotti jalkojaan, käänsi ne erilleen. Mies sai nyt koko kukkulan ja jalkovälin kätensä alle, puristeltavaksi. Hän tunsi naisen elimen pehmeyden ja uran joka jatkui taakse asti. Veri pakkautui miehen päähän, saatuaan kosketuksen maailman kiihottavimpaan paikkaan. Rako oli liukas, nainen taittui eteenpäin ja kuiskasi miehen korvaan: "hunajaa voin tarjota, jos haluat".

Mies ei voinut enää vastustella. Hän hinautui sängyn jalkopäähän, tarttui naisen pikkuhousujen kaulukseen ja liu’utti ne varovasti pois, yrittäen samalla hämärässä nähdä himoitsemansa jalkovälin. Asettui hyvään asentoon, jossa voisi olla pitkään, kasvot naisen elimen kohdalla. Nainen veti peiton miehen päälle - jos isäntä heräisi, hän ei näkisi vierasta. Mies joutui pimeyteen, pettymyksekseen ei nyt nähnyt haluamaansa kohdetta. Yllättäen peiton reunan alta tuli käsi jossa oli jokin kova esine. Ja toinen yllätys: peiton alle syttyi valo. Käsi oli tuonut pienen taskulampun, sytytti sen ja antoi vieraan käteen. Kun tämä oli toipunut yllätyksestä, ymmärsi tarkoituksen ja kohdisti valon naisen jalkoväliin. Siinä se oli ja nainen aukaisi jalkojaan lisää - tarjosi vieraalleen hyvän näkyvyyden aarteeseensa. Ja kyllä mies katselikin. Ihaili lampun valossa, laittoi kämmenensä pakaroiden alle ja kohotti - tai oikeastaan nainen siinä kohotti lannettaan, kun tunsi miehen tarkoituksen. Kohotti hiukan lannettaan ja käänteli sitä esitellen paikkaa, jota tiesi miehen lampulla valaisevan ja katselevan. Naisen kädet työntyivät peiton alle ja siirtyivät reisille. Painoivat reisiä lisää erilleen, että vatsanpohja tuli entistä vapaammin nähtäväksi. Mies katseli kuumissaan ja ymmärsi, että nainen halusi esitellä pillunsa oikein kunnolla. Kohta naisen kädet hivuttautuivat venuskummulle. Sormet sivelivät karvoitusta sivulle, että ura tuli hyvin näkyville. Sitten sormet siirtyivät häpyhuulille, painelivat niiden pehmeää pulleutta hellästi, kuin esitellen niiden ominaisuuksia. Tämän esityksen jälkeen sormet raottivat hiukan huulia, punainen liha tuli näkyviin. Sormet pysyivät hetken tässä asennossa ja aukoivat sitten lisää. Lantio asettui sopivaan korkeuteen - viesti oli selvä: esittelen sinulle pilluni, saat katsella niin paljon kuin haluat, miten upea ja himoittava reikä minulla on. Sormet alkoivat varovasti venyttää tunnelia auki ja mies katseli parasta näyttelyä, mitä saattoi olla, työntäen nyt vuorostaan itse reisiä erilleen, minkä ne suostuivat taipumaan. Mies katseli pitkään ja nainen esitteli kaikilla tavoilla, mitä keksi: klitorista, sisempiä häpyhuulia, tunnelia niin sisälle asti kuin saattoi ja sitten osoitti, miten paljon liukastetta pillu kehitti.

Miehen kädet naisen reisillä reagoivat naisen esittelyyn, niin että kohta nainen ymmärsi mitä mies halusi. Miehen sormien puristuksesta tietyllä hetkellä nainen arvasi, että mies halusi nähdä tunneliin mahdollisimman syvälle. Niinpä nainen aukoi sitä sormillaan ja tunsi taskulampun valon lämmön tunkeutuvan sisälleen. Nainen jäi siihen tilanteeseen - piti aukkoa auki kun tiesi miehen katselevan lampun avulla sisälle.

Isäntä korahti pahasti. Nainen veti vaistomaisesti kätensä peiton päälle. Miehelle jäi katsottavaksi sulkeutunut pillu, kovin kaunis kyllä sekin. Hän ei kuitenkaan halunnut vielä koskea siihen, ettei tilanne menisi pilalle. Pian nainen oli kuitenkin taas varma, että aviomies oli pois pelistä. Vieras näki lampun valossa käsien taas tulevan. Nyt ne tiesivät, mitä vieras halusi. Ne venyttivät taas aukon auki, nyt vielä voimakkaammin ja asetellen lantiota niin, että aukko aukeni näkyviin mahdollisimman syvälle. Taas nainen tunsi valon lämmön sisällään ja tunsi miehen käden puristelusta, että nyt oli hyvä näkyvyys. Hän jäi siihen asentoon, että mies sai rauhassa katsella ja ihailla punaista tunnelia.

Vieras ei pystynyt enää pidättäytymään: hän painoi suunsa naisen auki venyttämää, punaista pillua vasten ja tunsi kostean ja kuuman kolon. Hän imi tunneliin kertynyttä hunajaa ja tunsi naisen värisevän. Alkoi suudella ja nuolla rakoa ja sen ympäristöä, reisiä ja pulleita häpyhuulia. Toisen kätensä hän vei naisen rinnalle ja toisella piti naisen aukkoa auki. Kohta kiima vei ja mies alkoi imeä pillua kuin ei olisi kuukauteen saanut syödäkseen eikä juodakseen. Herkutteli tuolla hedelmällä naisen nauttiessa herkimpien paikkojensa tuntoaistimuksista. Nainen tunsi, että mies halusi imeä hänen pillunsa hunajaa, nosti polvia hiukan koukkuun, että mies sai mahdollisimman hyvin nuoltua ja imettyä häntä, tarjoten näin vieraalleen parhaimmasta kulhosta parasta hunajaansa. Kumpikin tunsi, että sitä tulvi mahtavasti ja mies sai herkutella kyllikseen.

Jatkuu
24395
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Oikke hyvää proosaa. Ennenkin kirjoittanu?

Äänestä

mahtavaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vierailija... kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu