Tällä palstalla näkyy olevan aika paljon kirjoituksia kiusaamisesta. Jos kaikkia teitä kiusataan, kuka on seuraava kouluampuja?
Minä meinasin olla vastaava ampuja armeijassa. Ihmisen henkinen rääkkääminen kun viedään tarpeeksi pitkälle, ihminen tekee mitä tahansa, että kiusaaminen loppuisi. Sellainen fiilis minullakin oli. Tein jo valmiiksi häijyn suunnitelman, mitä tapahtuu, jos kilahdan. Onneksi en koskaan lopullisesti kilahtanut.
Tahdon vain sanoa teille, että voimia kaikille! Olen esimerkki siitä, että kiusaamisesta voi selvitä. Tietysti siitä jää ikuiset arvet sieluun, mutta minä ainakin osaan jo antaa anteeksi kiusaajilleni. En enää pysty tuntemaan vihaa enkä katkeruutta, vaan ainoastaan rakkautta ja sääliä. Selviydyin siis voittajana, ja osasin kääntää traumaattiset kokemukset omaksi voitoksi.
Nyt haluan vain auttaa muita, ettei kenenkään tarvitsisi enää koskaan kokea vastaavaa.
Tsemppiä ja siunausta kaikille!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuntuiko susta että haluat kostaa kaikille vai pelkästään kiusaajille?
Intti on kyllä just täydellisen hyvä paikka näyttää miten pentuja vielä suurin osa ihmisistä on siinä vaiheessa. Mun tuvassa ekan illan juttujen taso oli "oon aina saanu pillua ekoilla treffeillä" jne... voi jestas.
Toisaalta musta yleinen asevelvollisuus on hyvä juttu, näyttää vaan että miten paskaa oikea sota olis.
Tosta kiusauksesta, intissä ainut tapa miten "ei tulla kiusatuksi" on vaan olla itse varma. Ei ole väliä oletko miten nörtti tahansa tai lihava, tyhmä, ruma jne... elä vaan anna itsestäs sellasta nyhverön kuvaa niin ei sulle kukaan kehtaa tulla vittuilee. Esim puhu hieman normaalia kovempaa ja selkeästi eläkä mumise, ja muutenkin kantsii vaan olla perus "rehti" eläkä valita asioista. Hoida vaan hommat eläkä epäröi asioiden hoidossa. Jos kärsii esim sosiaalisten tilanteiden jännittämisestä, kantsii käydä lääkkeet lääkäriltä ennen kun alotat sen intin.
Mulla kävi itselläni aika hassusti, en oikein ikinä täysin "sopeutunut porukkaan", mutta kerran kun yks ääliö auko mulle päätä, katoin sitä vaan vakavasti silmiin niin tyyppi vaan hiljeni. Rupes melkein naurattaa siinä vaiheessa.