Olen 48v mies jolla on ollut koiria aina. Lapsuuskodissani oli aina koira ja kun muutin 18v omilleni, hankin heti koiran. Nyt olen itsenäiseti pitänyt koiria jo yli 30v. Alkuun oli sekarotuinen ja myöhemmin metsästys koiria. Niin luppakorvaisia kuin pystykorvaisia. Myöhemmin löysin rekikoirat. Kaikki sai alkunsa rekikoiria kohtaan kun aikoinaan sain koulutettavakseni 4v husky uroksen.
2002 sairastuin vakavasti psyykisesti ja 2003 sain diagnoosin, kaksisuuntainen mielialahäiriö. Minulla oli tuolloin kaksi rekikoiraa ja yksi seikka mikä antoi ja auttoi paljon oli mm. ihanat rekiajelut kuutamo öinä järvenjäillä. Sekä kaikenlainen muu puuhailu koirien kanssa. Nyt koiria on vain yksi ja sekin jo vanha, yli 13v uros. Asustelemme kaksistaan, molemmat eläkeellä. Voin vilpittömästi sanoa että koirallani on ollut erittäin suuri merkitys mielenterveyteni kanssa. Vaikeinakin masenuksen aikoina, koira oli se joka ajoi minut ylös sängyn pohjalta. Sen kanssa oli yksikertaisesti pakko lähteä lenkille. Tämä esti sen että en erakoitunut yksin asuntooni. Nykyäänkin kun menee jo itsellänikin hyvin, käymme joka päivä neljästi lenkillä. Yksi lenkki on vieläkin muutaman kilometrin mittainen ja on koiralleni sopivan mittainen sen ikä huomioiden. Yksi hurjimmista väiteistä ja mielipiteestä kuulin kun eräs ns. koirahenkilö oli sitä mieltä että minulla ei saisi olla koiraa kun kerta olin sairas. Kyseinen sanoja ei tainut tajuta itsekkään mitä puhui.....mutta hän olikin näitä koirien asioista suu vaahdossa paasaava henkilö. Juuri näiden persoonien takia emme ole käyneet juurikaan esim. koiranäytelyissä. Liika ryppyotsaista menoa meille. Tykkään että koirien kanssa puuhailu voi olla hauskaa ja se antaa paljon. Omasta puolestani voin vilpittömästi sanoa että, Lämmin ja suuri kiitos koiralleni sen tuomasta seurasta ja kaveruudesta. Koiristani on ollut minulle todella paljon iloa ja vaikka olenkin nykyään diagnoosin saanut, ei se ole vaikuttanut mitenkään koirien suhtautumisessa minuun. Koira on vilpitön ja joskus hyvä kuuntelija. Jääkaapini ovessa on mangeeti jossa lukee....ei ole sattuma ettei ihmisen paras ystävä puhu. Aika osuvasti sanottu mielestäni.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.