Skype ja webcam

Yritin saada videokuvan toimimaan Skypessä, mutta se ei onnistunut. Toinen oli Englannissa yliopiston koneella ja minä Suomessa. Minä näin toisen osapuolen, mutta hän ei nähnyt minua. Missähän vika voisi olla? Ennen puhelun aloitusta katsoin Skypen asetuksista, että videokuva näkyy ja näin siis itseni. Mutta sitten kun aloitimme puhelun, kuvaa ei enää näkynyt. Mitä voisin tehdä?
4256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olikohan kaverisi avannut skypen oikein, eli aloita videopuhelu.

Äänestä
  • No, siis kokeilimme sekä niin, että hän soitti että minä soitin. Ja siis painamalla "soita videopuhelu". Hän sanoi, että videoyhteys on toiminut muiden kanssa. Ja voihan Skypessä vaihtaa puhelun aikanakin asetus "lähetä videokuvaa" tms. Eli itse ajattelin, että minulla olisi asetuksissa jotain sellaista kuin "estä videon näkyminen", mutta ainakaan Skypen asetuksissa videopuhelut sallitaan.

    Mitä muuten tarkoittaa tämä teksti, kun avaan Yahoo-messengerin?
    USB phone is now connected to messenger.

    Voisiko tämä selittää mitään? Onko tällä mitään tekemistä videopuhelujen kanssa? Siis esim. että asetusten mukaan videopuhelut on mahdollisia vain Yahoo-messengerissä tms.???

    Äänestä

  • skypeen kirjoitti:

    No, siis kokeilimme sekä niin, että hän soitti että minä soitin. Ja siis painamalla "soita videopuhelu". Hän sanoi, että videoyhteys on toiminut muiden kanssa. Ja voihan Skypessä vaihtaa puhelun aikanakin asetus "lähetä videokuvaa" tms. Eli itse ajattelin, että minulla olisi asetuksissa jotain sellaista kuin "estä videon näkyminen", mutta ainakaan Skypen asetuksissa videopuhelut sallitaan.

    Mitä muuten tarkoittaa tämä teksti, kun avaan Yahoo-messengerin?
    USB phone is now connected to messenger.

    Voisiko tämä selittää mitään? Onko tällä mitään tekemistä videopuhelujen kanssa? Siis esim. että asetusten mukaan videopuhelut on mahdollisia vain Yahoo-messengerissä tms.???

    arvauksena niin tuo yahoo saattaa tosiaan sekoittaa, oletko tutkinut yahoo mesen asetukset?

    Äänestä

  • harrastelijakirurgi kirjoitti:

    arvauksena niin tuo yahoo saattaa tosiaan sekoittaa, oletko tutkinut yahoo mesen asetukset?

    Yahoo-messengerissä on asetus:
    X Allow USB devices to access Messenger

    Ehkä yritän niin, että otan tuon rastin pois. Mutta ensin täytyy löytää joku, jonka kanssa testailla. En käytä Skypeä päivittäin kenenkään kanssa, mutta toivottavasti voin testailla pian. Kiitos vastauksista. Vieläkin saa ehdottaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


skypeen kirjoitti:

Yritin saada videokuvan toimimaan Skypessä, mutta se ei onnistunut. Toinen oli Englannissa yliopiston koneella ja minä Suomessa. Minä näin toisen osapuolen, mutta hän ei nähnyt minua. Missähän vika voisi olla? Ennen puhelun aloitusta katsoin Skypen asetuksista, että videokuva näkyy ja näin siis itseni. Mutta sitten kun aloitimme puhelun, kuvaa ei enää näkynyt. Mitä voisin tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu