Hei, onko kukaan täällä kirjoittelijoista ollut lapsettomuuden takia sairaslomalla? Siis ihan pidemmän aikaa, ei pelkästään esim. hoitojen takia ne pakolliset muutamat päivät. Noin niin kuin henkisen hyvinvoinnin kannalta. Itsestäni tuntuu, etten enää jaksa edes töissä käydä. Voimani ovat täysin loppu. Paha olo oireilee jo fyysisenä väsymyksenäkin. Aamuisin en meinaa saada itseäni sängystä ylös ja työmatkat pyöräillen ovat yhtä tuskaa, kun en vaan jaksa polkea. Normaalisti liikun paljon ja minulla on ollut suht hyvä peruskunto, nyt tuntuu, että se on kadonnut kokonaan enkä jaksa mitään muuta kuin nuokkua sohvat illalla. Vapaa-ajalla ei huvita eikä jaksa oikein mitään erikoisempaa. Lisäksi inhoan työtäni, se on täysin pakkopullaa enkä voi siihenkään paeta tätä lapsettomuusongelmaa. Takana pari vuotta lapsettomuutta ja useampia keskenmenoja. Viime aikoisten vastoinkäymisten takia olen viikon sisällä itkenyt jo moneen kertaan työpaikallani.
Olisiko tässä teidän mielestä aineksia pyytää hieman "hermolomaa"? Ystävänäi ja äitini kehottavat kovasti minua jäämään kotiin hetkeksi, lepäämään ja lataamaan akkuja uusia koitoksia varten. Mutta en tiedä, tuntuu ettei minulla olisi siihen oikeutta.. Kun enhän ole oikeasti "sairas", vain lapseton.. Mutta on kai tämäkin jonkin sortin burn out? Kauanko sellaisesta yleensä kirjoitetaan sairaslomaa?
Olisiko tässä teidän mielestä aineksia pyytää hieman "hermolomaa"? Ystävänäi ja äitini kehottavat kovasti minua jäämään kotiin hetkeksi, lepäämään ja lataamaan akkuja uusia koitoksia varten. Mutta en tiedä, tuntuu ettei minulla olisi siihen oikeutta.. Kun enhän ole oikeasti "sairas", vain lapseton.. Mutta on kai tämäkin jonkin sortin burn out? Kauanko sellaisesta yleensä kirjoitetaan sairaslomaa?
Vastaukset 15
Vanhimmat
tietoinen että burn out-diagnoosilla ei esim. KELA maksa sairauspäivärahaa, eikä moni firma sairausajan palkkaa? (Z-koodilla ei KELA maksa s.päivärahaa)
Eri asia sitten jos siihen ICD-koodiksi tulee esim. ahdistuneisuus, masennus tms. Voithan keskustella lääkärin kanssa, hänhän sen päätöksen tekee.
Voimia!
Ehdottomasti nyt vaan työterveyslääkärille ja kerrot tilanteesi. Tarvitset voimia käsitelläksesi lapsettomuutta ja nyt vaan menetät niitä koko ajan kun et saa apua. Lapsettomuus voi helposti masentaa ja sitä jää tajuamattamaan yksin hoitojen ja kaiken sen paineen keskellä. Hae apua, hyvä kun tiedostat tilanteen, äläkä pelkää ettet olisi "tarpeeksi sairas", sinä itse tiedät milloin et voi enää hyvin. Tsemppiä!
Tilasi kuulostaa ainakin minusta jo masennukselta, ei pelkältä burn outilta. Toki burn outista se voi olla lähtöisin. Siis näin ollen sinun pitäisi minusta ehdottomasti ottaa sairaslomaa, ja sen lisäksi voisi olla hyvä jos pääsisit esim psykologin juttusille, ettei masennus pääse pahemmaksi. Itse vakavan ja pitkän masennusjakson elämässäni läpikäyneenä voin sanoa, että se on pahimmillaan yksi vakavimmista sairauksista maailmassa.
Kiitos asiallisista vastauksistanne. Itsekin olen miettinyt, että onko tämä jo jotain lievää masennusta. Vai mikä muu voi saada olon näin voimattomaksi ja mielen synkäksi.. Masennus on sinänsä "tuttu" sairaus, että siskollani on ollut keskivaikea-vaikea masennus usean vuoden ajan. Sitä läheltä seuranneena tiedostan hyvinkin sairauden vakavuuden ja ehkä siksi itsekin yritän olla ennalta jo varuillani, etten minäkin joudu samaan pisteeseen. Jos tuo masennus nyt jotenkin perinnöllistä olisi niin olisihan minullakin sitten riski sairastua, mutta en tiedä tuosta, en ole sen pahemmin perehtynyt. Olen käynyt nyt kevään aikana joitakin kertoja yksityisellä, lapsettomian pariskuntien hoitoon erikoistuneella psykologilla. Hän teki minulle masennustestin, jonka tulokset eivät varsinaisesti viitannut masennukseen, ehkä jotain todella lievää. Mutta sitten taas työni oli sen testin mukaan suuri rasittava tekijä elämässäni.
Ajattelin nyt vielä seurailla jaksamistani viikon tai pari. Ensi viikolla minulla on aika jälleen tuolle psykologille, ajattelin kysyä hänen mielipidettään asiasta. Parin viikon päästä myös selviää, ovatko hoidot tuottaneet tulosta. Kävipä sitten kummin tahansa, etten ole tullut taaskaan raskaaksi tai olen raskaana ja joudun jälleen alkamaan pelkämään keskenmenoa, luulen että silloin lepo olisi paikallaan.
Olisiko parempi mennä sitten työterveyslääkärille? Vai voiko lapsettomuuslääkärini kirjoittaa sairaslomaa? Entä tk:n omalääkäri? Hänkin on tietoinen tilanteestani ja viimeksi viime syksynä kirjoitti minulle sairaslomaa keskenmenon jälkeen. Tuo raha-asia kyllä mietityttää, jos joutuisinkin olemaan palkattomalla sairaslomalla.. Olen suht pienituloinen ja näissä hoidoissa rahaa palaa sen verran, että olisi hyvä olla kahdet tulot..
Itsekin juuri tänään negatiivisen testin icsin jälkeen (takana kolme vuotta lapsettmuutta ja sen hoitoja)tehneenä yhdyn tuohon, että lapsettomuus voi olla niin raskasta, että työssäkäynti on aivan tuskien taival sekin. Ainainen pettymys, väsymys, turhautuminen. Ei todella mikään huvita ja elämästä on ilo kadonnut, kaikki tuntuu yhdentekevältä, ei kiinnosta työ, ei ystävät eikä harrastukset. Tuntuu siltä, että keskenmenojakin saavat ovat minuun verraten onnellisia, kun ovat sentään tulleet raskaaksi.
Mutta mutta. Mulla on ollut elämässäni todellisia masennusjaksojakin, valitettavasti, enkä ole niistä ylpeä. Useampi tullut ja aina ilman syytä. Nyt mulla on ollut siihen estolääkitys muutaman vuoden, eikä ole tullut enää. Masennuksessa tilanne on eri, en edes usko että masentuneena voisin haluta lasta, siinä suunta on kohti kuolemaa eikä syntymää. Masentuneena en olisi pystynyt huolehtimaan lapsesta, kun en pystynyt edes itrsestäni. En osaa selittää, mutta se vain on ihan eri tilanne.
En yhtään halua väheksyä lapsettomuuden tuskaa, en todella, mutta se ei ole sama kuin masennus. Jotain ne testitkin näyttää, silloin depiksessä sain isot pisteet ja nyt pienet, vaikka olen niin rikki että sydäntä särkee ja nytkin kyynel valuu. Masennus on sairaus, mutta suru, pettymys jne ei. Onnistunut raskaus ei korjaa masennusta, tämän se korjaisi.
Tässä vain oma näkökantani molemmat kamaluudet kokeneena.
Hei Lopen Uupunut, sinulla oli hyvä näkökulma tähän asiaan. Pahoitteluni, että olet joutunut masennuksen kokemaan, ja tietysti myös otan osaa lapsettomuuteen ja nega testiin. Ei varmasti ole hyvä olo sinullakaan nyt :(
Kovasti olen minäkin tätä lapsettomuus/masennus asiaa pohtinut. Ja juurikin sitä, että onko tämä vain äärimmäisen suurta surua, eikä niinkään masennusta. Masennushan on kuitenkin psyykkinen sairaus. Mutta voiko sen laukaista jokin tällainen kriisi? Tai stressi?
Omalla kohdallani en koe olevani masentunut, enemmänkin väsynyt ja onneton. Joten tiedostan tuon eron kyllä. Sinun kokemuksesi selvensi hyvin asiaa. Pelkään vain, että onko tuo masennus sitten seuraava vaihe.. Vai meneekö se edes niin? Mitä jos emme tosiaan koskaan saa lasta, mitä seurauksia siitä voi olla psyykelle?
Itsekin ajattelin ennen noin, kun yritystä oli takana vuosi, että voi kun "saisi" kokea edes sen keskenmenon, silloin olisi ainakin hetken ollut raskaana. Ja vielä ensimmäisen keskenmenon jälkeenkin ajattelin, että on tässä jotain hyvääkin, on päästy näinkin pitkälle. Mutta sitten kun noita keskenmenoja alkoi tulla järjestäin, toinen toisensa perään, tajusin että ei eihän tästä mitään tule. Ja nyt pidän itseäni ihan samalla viivalla kuin muutkin lapsettomat, ihan yhtä huonot mahdollisuudet meilläkin on, kun syytä eikä siten hoitoakaan ei ole löydetty.
Tänään sain jälleen lääkäriltä huonoja uutisia ja hyvin alkanut aurinkoinen päivä päättyi osaltani tähän. Olo on täysin samantekevä, millään ei ole mitään väliä. Odotan vain että olisi jo ilta ja pääsisin nukkumaan, tiedottomaan tilaan jossa ei tarvitsisi surra.
Toki pettymykset ja menetykset voivat varmasti laukaista masennuksen, itselläni ne ovat tosin tulleet ihan kyselemättä sykleissä ja toisaalta lääkityksellä pysyneet poissa.
Pointtini on kai se, että surua, turhautumista ja pettymystä ei kannata medikalisoida- esim. omalla kohdallani kun ollaan vuosia yritetty saada lasta, tuloksetta, eikä mikään viittaa että jatkossakaan mikään tulisi yhtäkkiä onnistumaan, ja kun niin kipeästi olen äidiksi halunnut- ei ole sairaus olla aivan rikki, vaan jossain määrin luonnollinen reaktio.
Ja silti se lamauttaa, turruttaa, vie kaiken ilon elämästä. En kuitenkaan aio nyt tappaa itseäni enkä edes toivo kuolemaa vaan itse asiassa uuden syntymää, pystyn syömään ja nukkumaan sekä huolehtimaan henkilökohtaisesta hygieniastani. Masentuneena ei ollut näin.
Jaksellaan...
Sen minäkin olen tässä viime aikoina oppinut ymmärtämään, että tällaista elämän nyt "kuuluukin" olla, niin kauan kuin tämä lapsettomuuskriisi on päällä. Ei meidän "kuulukaan" olla nyt onnellisia. Annan itselleni luvan surra, vihata, olla väsynyt ja kaikkea mahdollista. Mutta ei se silti tee tästä yhtään helpompaa. Päin vastoin, tuntuu että olo menee vain koko ajan pahemmaksi. Viimeisen kahden viikon aikana tämä lapsettomuus on oikeasti pyörinyt päässäni ihan koko ajan. En saa siltä hetken rauhaa. Muulloin kuin öisin tai vaikka telkkaria katsellessa tms. syventymistä vaativassa. Se on ihan äärimmäisen uuvuttavaa olla koko ajan ahdistunut. Enkä tiedä miten tämän olon voisin saada pois.
Mutta onko sillä sitten loppujen lopuksi edes väliä, olenko masentunut vai vain lapsettomuuden uhri? Jos lopputulos on joka tapauksessa sama: en jaksa käydä töissä. Väliäkö sillä mikä diagnoosini on, jos itse tiedän että nyt on tullut seinä vastaan. Ei kukaan voi tietää miltä minusta tuntuu eikä kukaan voi sen takia arvostellakaan jaksamistani. Jos olisi edes sellainen työ, mistä saisi jotain iloa, haastetta, merkitystä.. olisi sekin jo varmasti helpottava tekijä, kun olisi jokin mielenkiinnon kohde mihin paneutua päivittäin. Mutta kun ei. Päinvastoin, työssäni minulla on ihan liikaa aikaa ajatella ja lukea netistä kauhuskenaarioita lapsettomuudesta. En vaan jaksa tätä.
Lapsettomuuden tuskaa ei pidä medikalisoida. Sairasoma ei sitä paranna, eikä itse asiassa ole edes oikein. Yhteiskunta (muut veronmaksajat) maksavat sairasloman, jos on SAIRAUDEN vuoksi TYÖKYVYTÖN, ei silloin jos elämän vastoinkäymisten takia ei huvita mennä töihin.
Okei mutta onko "vahvempi astia" sun mielestä ok että yhteiskunta maksaa esim. masentuneiden, työuupuneiden ja muiden henkisen mielenterveyden horjumissairaslomalaisten kulut? Jos on niin ihmetyttää tuo asenne... että mikä siitä lapsettomuudesta tekee vähemmän vakavan? Se ei ole vaan se lapsettomuus vaan sen aikaansaama kriisi joka ei todellakaan olen vaan sitä että "elämän vastoinkäymisten takia ei huvita mennä töihin"... Jos lähipiirissäsi olisi yksikään lapsettomuudesta kärsinyt henkilö tai itse olisit niin takuuvarmasti löytyisi vähän empatiaa! Valitettavasti kaikki ihmiset eivät ole noita "vahvoja astioita".... Itse en edes haluaisi olla jos se tarkoittaa tuollaista kylmää, empatiakyvytöntä vain oman napansa näkevää ihmistä.
Olen käynyt läpi vuosien lapsettomuushoidot tuloksetta, ja kyllä, tiedän että pahimmillaan on niin paha mieli, että ei tee mieli sängystä nousta. Olen oksentanut aamulla ennen töihin lähtöä ihan vain pahasta olosta. Mutta ei ole tullut mieleenikään hakea sairaslomaa, kun en ole ollut sairas vaan ymmärrettäväsi hajalla. Masennus voi olla sairaus, esim. Lopen Uupunut tuossa edellä on kuvannut miten. Sairausvakuutuslain mukaan sairaspäiväraha maksetaan jos on sairauden, vian tai vamma takia kyvytön tavalliseen tai siihen verrattavaan työhönsä. En jaksa jatkaa tätä keskustelua, ärsyttää yleensäkin ihmisten tapa hakea sairaslomaa yhteen jos toiseenkin ongalmaan, ihan lähtien ristiriidoista työpaikalla. Huh.
Ikävä kyllä lapsettomuutta ei voi verrata mihinkään muuhun fyysiseen vammaan, jokainen antaisi raajansa tai silmänsä omien tenavien puolesta. Lapsettomuus rikkoo ihmisen ja mitä hevettiä sellaisella rikkinäisellä aikapommilla on virkaa siellä työpaikalla. Antaa ihmisen levätä ja palata töihin sitten yhteistyökykyisenä ja pirteämpänä. Ja hox hox, kuka maksaa teidän lapsellisten lasten päivähoidot aj koulut ja kuka tuuraa teitä äitiys/isyys/syys/kesä/talvi yms. lomilla? Lapsettomat!
Armoa hyvät ihmiset!
Tuossa tilassa kannattaisi ensin mennä lääkäriin ja sitten terapiaan. Psykologin avulla voit alkaa käsitellä tätä lapsettomuusasiaa, joka mieltäsi vaivaa. Voit ehkä jossain vaiheessa hyväksyä asian, että kaikki eivät vaan saa lapsia ja ettei maailma siihen kaadu.
Sairasloma tuskin auttaa tai siis kannattaa sitä pari viikkoa levätä ja miettiä asoita, mutta sairasloma pelkästään ei pidemällä tähtäimellä auta.
Lapsettomuus ei varsinaisesti ole sairaus, kuten ei sekään että kaikilla ei ole absoluttista sävelkorvaa, tai kaikilla ei ola sama älykkyysosamäärä tai se että kaikki eivät nää yhtä hyvin. Kaikki eivät saa lapsia ja niin on ollut aina. Kaikkea ei tässä maailmassa voi saada, siksi ei pidä jäädä kiduttamaan itseään ajatukseen, että elämällä ei ole mitään merkityst, jos ei saa lapsia.
asialla ei ole oikea psykologi.
Se on sairausloma, ei sairasloma....
No se on kyllä sairasloma ihan laissakin http://www.edilex.fi/asiasanat/?letter=S&title=Sairasloma&word=word6425
Sairasloma ja sairauspoissaolo.