Karmea kauppareissu

ok-asukas

Kuuntelin työkaverini neuvoa ja piipahdin kaupassa lähiössä välttääkseni ruuhkia. Astuin sisään paikalliseen S-markettiin ja ajattelin ensin, että täällähän voisi käydä useamminkin. Valikoimissa oli mm. ok-makkaraa, mitä otinkin kärryyn pari pakettia iltaa varten.

Mutta sitten jarrut kirskahtivat viereisellä bussipysäkillä. Hetken päästä kauppaan vyöryi bussilastillinen tuhnuja! Äkkiä käytävät olivat tukossa mummoja ja työttömiä ja aulassa notkuva haisuli onnistui pilaamaan koko kaupan ilman parissa minuutissa. Mätin kärryyni mätitahnaa, purkkikatkarapuja, majoneesia ja tavallista koffia (ulkolaisia merkkejä kaupassa ei tietenkään ollut). Kassajonossa jouduin tunkemaan nenäliinapallot sieraimiini välttääkseni oksentamisen. Kassatädeillä näyttikin olevan kaikilla oksennusvadit jo valmiina pahinta varten. Edessä oleva haisumies osti laatikon koffia ja paketin tamponeita itselleen. Kassa kertoi, kuinka heidän talossaan oli viime yönä halal-teurastettu kissa!

Huh mitä extremeä. Nyt kuitenkin onnellisesti ok-talon rauhassa, varaavassa takassa on tuli, kädessä on Xo:ta jäillä ja kaunis vaimo laittelee salaattia pöytään piukka pylly pyörien. Kyllä kelpaa!

15

921

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hajuunkin tottuu.

      Olipa sulla mieleenpainuva kauppareissu. Minulla on taskussa aina varalta pyykkipoika, minkä panen nenään. Kaikkea sitä ihminen joutuukin kokemaan. Oliko haisumiehellä päässyt sitten sonnat housuun? Tietenkin sinä sydäntä särkien otit hänet kotiisi ja saunotte yhdessä illalla. Hänkin on ihminen, joita me muut voimme auttaa kaikilla mahdollisilla keinoilla.

      • ok-asukas

        Kun ei ole käynyt vuoteen suihkussa ja on kurlattu huonoilla aineilla, niin haju on kyllä kuin helvetin esikartanosta. Miten yksi vuokralainen voikin hajustaa koko kaupan noin nopeasti? Miten henkilökunta kestää vuokralähiön asiakkaita? HUH!

      • Varakas talollinen
        ok-asukas kirjoitti:

        Kun ei ole käynyt vuoteen suihkussa ja on kurlattu huonoilla aineilla, niin haju on kyllä kuin helvetin esikartanosta. Miten yksi vuokralainen voikin hajustaa koko kaupan noin nopeasti? Miten henkilökunta kestää vuokralähiön asiakkaita? HUH!

        Varakas omistusasuja voi vältellä köyhiä vuokralaisia ja niiden hajua, käyttämällä omia autoja, asumalla paremmila alueilla, mutta kaupat ovat ongelma. Vuokralurkeilla pitäisi olla takissa neulottu keltainen neliön muotoinen merkki, (neukkukuutio) jotta tietäisi pitää hajuetäisyyttä ja kauppoihin omat osastot paremmille ihmisille XO ja OK tuotteineen.
        Paremmille ihmisille tarkoitetussa kaupassa ei tarvita pullonpalautusautomaattia, tai se pitäisi siirtää köyhien puolelle, jossa köyhä voi muuttaa omaisuutensa rahaksi. Pullonpalautuspisteiden ympärillä leijuu sitäpaitsi tunkkainen vuokrakasarmin löyhkä.

      • nimimerkki***
        Varakas talollinen kirjoitti:

        Eikö paremmat ihmiset palauta pulloja? Rahan takia tuskin tarvii, sen mä ymmärrän. Mutta jos paremmat ihmiset kippaa pullot ja tölkin sekajätteeseen, on sanomattakin selvää keiden takia me täällä maan päällä kohta hukutaan roskaan ja paskaan!! XD

      • Rikasmies.
        nimimerkki*** kirjoitti:

        Minä en palauttele pulloja, siivoojani vie aina mennessään tyhjät pullot, on sellainen pieni bonus hänelle.
        Voihan se olla jos olisin köyhä, niin veisin ne itse. Mutta varmaan silloin siivoaisinkin itse.

      • POKS!
        Rikasmies. kirjoitti:

        KÖYHÄ! Nimittäin JÄRJEN KÖYHYYS on vielä pahempaa kuin mikään! Suotta pilkkaat ja mainostat "rikkauttasi". Ivasi osuu vielä omaan nilkkaan,tavalla tai toisella...

      • Rikasmies.
        POKS! kirjoitti:

        KÖYHÄ! Nimittäin JÄRJEN KÖYHYYS on vielä pahempaa kuin mikään! Suotta pilkkaat ja mainostat "rikkauttasi". Ivasi osuu vielä omaan nilkkaan,tavalla tai toisella...

        "Kel onni on, se onnen piilottakoon"

        Minähän en pidä vakan alla kynttilää, rikkauksia on ja nautin siitä, julistan myös.
        Jos olet köyhä, niin tee asialle jotain.

      • se POKS!
        Rikasmies. kirjoitti:

        "Kel onni on, se onnen piilottakoon"

        Minähän en pidä vakan alla kynttilää, rikkauksia on ja nautin siitä, julistan myös.
        Jos olet köyhä, niin tee asialle jotain.

        Varmaan olen köyhä,mitä maalliseen mammonaan tulee. Jo lapsuudenkotini oli vaatimaton mutta onnellinen! En pidä keinottelijoista,muiden kustannuksella hyötyjistä ja huijareista. Niistä jotka hyväksikäyttäen itse hyötyvät. Toisilla on tietysti ollut onni periä rikkaat vanhenpansa-minkäs sille tekee,muuta kuin nauttii vaan! Mutta jos voit sanoa rehellisesti,hiellä ja työllä tienanneesi rikkautesi, se on ok. Mutta tuskin pitää paikkansa? Sillä kun ei tässä maailmassa onnistu,tiedän kokemuksesta! Olen tehnyt työtä koko pienen ikäni,eikä ole rikkauksia näkynyt... Ne herrat osaa,jotka istuvat pöytänsä takana siirtelemässä papereita pöydän kulmalta toiselle-leuhkivat sitten "rikkauksiaan".. Olis vaan sitä järjen rikkautta myös- pudota alemmas "köyhien" tasolle! Ymmärtää sekin puoli elämästä! Silloin nostaisin hattua sellaisellekin herralle! Mut mene sinä, laskemaan niitä Rolls´ejas ja laskemaan dollareita-kun sinulla kerran se ONNI on. Muuta ei olekaan...

      • Anonyymi
        Rikasmies. kirjoitti:

        "Kel onni on, se onnen piilottakoon"

        Minähän en pidä vakan alla kynttilää, rikkauksia on ja nautin siitä, julistan myös.
        Jos olet köyhä, niin tee asialle jotain.

        Minäkin olen köyhä ja äänestän sdptä , että kyllä sunkin ökäomaisuus pian sosialisoidaan meille tuettaville.

    • Lukihäiriöinen.

      Juurihan eilen ostit ok-makkaraa vinon pinon ,kauppa se on joka kannattaa.Itse en syö kyseistä laadutonta makkaraa se on niin rahvaanomaista.Niinkuin spurkujen makkarat niitä ne syö kadun kulmalla ja lämmittämättä.

      Kyllä on köyhät vaput teilläkin tulossa vain ok-makkarat molemmissa nyrkeissä,ja saunotte sen haisumiehen kanssa illalla.

      Meillä on vappuna kuin jouluna aivan samat ruuat,parhaillaan tehdään konnollista ruokaa, ei siis ok-nakkeja.

      Joku taso sen pitää olla velattomilla ok-asujilla.

      Hyviä löylyjä seuralaisen kera.

      Hyvää

      • Eri rikas

        toivottavasti saamme selvyyden tähän ok-makkaran arvoitukseen.

    • Lukihäiriöinen

      Muista tarjota kun olet niin hyväsydämmellinen kunnon ruokaa niin kuin me syömme siis velaton lukihäiriöinen.

      Tarjoot muutaakin kuin ok-makkaraa,onhan jo kunnon paisti tehty tai tekemässä ,meillä on ainakin nyt piirakat ,omat perunasalaatit tehty ja paisti sun muut ,kai teillä nyt on ne tehty tai jo syöty.

      Meillä paremmissa piireissä vasta syödään Klo:24:00 jälkeen kynttilöiden kera ja kaikin maustein.

      Mitenkäs teillä menee nyt vappu oletko kenties viellä lurkkimassa töissä huomenna niin kuin kaikki ikivelkaiset ovat pakon sanolemana.

      Siinä se tulee se ero kun on eri maailmasta, ei tarvii miettii muita voi ostaa ja myydä. Käsittämätön ero velkaiseen lurkkiin joka kuvittelee olevansa jotain,huomenna kuitenkin velkainen lurkki joutuu raatamaan niskaruvella ja limasta roikkuen.

      ei käy köyhiä kateeksi siis ikivelkaisia velkamuuleja.

      • Alfred vuokroisto

        se sinun vuokranmaksusikin ole yhden sortin "ikivelka" jota niin tunnut pilkkaavan?

        Vai meinaatko että voit jossain vaiheessa jättää vuokran maksamatta kun on tullut kilometrit täyteen?

        Tietysti tuossa sinun "ikivelan" maksussa on se hieman epämiellyttävä lisämauste, että aina vaan omistat tasan 0 euroa siitä läävästä josta maksat.

        Mutta tämän varmaan olet tarkkaan miettinyt? Perustelut löytyy valinnallesi?

    • XO

      konjakkia ei juoda jäitten kera, koko juttusi taitaa olla mielikuvitusta.

    • pieniVIHREÄmies

      taitaa olla vaan kusi noussu ukolla hattuun oman kotinsa takia.
      säälix käy.
      rahaa nyt näyttää riittävän erinäköisiin mömmöihin että saa kauppareissun näyttämään omissa silmissä tuolta.
      ei oo helppoo..ja kyllä se on ollu se sun egos joka on siel kaupas niin pahalle hais ku ei meinannu mahtuu muiden asiakkaiden kanssa samaan puljuun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2615
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1937
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1665
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1626
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      35
      1599
    8. 91
      1543
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      117
      1408
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe