Aamuisin katselen keittiön ikkunasta yksinäistä urpiaista. Se on jäänyt asustamaan lintulaudan tuntumaan, kun toiset ovat jo lentäneet metsiin. Urpiainen on selvästi vanha niinkuin minäkin.
Vaimoni nukkuu aamuisin pidempään, koska mielellään jää katsomaan myöhäisleffoja telkusta. Minulla tulee mieleen Junnu Vainion laulu miehestä ja hylkeestä, jotka katselevat yksinäisinä toisiaan.
Meillä urpiaisen kanssa on nuoruus takanamme. En tiedä mitään sen menneisyydestä eikä lintu minun. Poikaset ovat maailmalla. Se näyttää aika tyytyväiseltä. Kissojakaan ei juuri liiku lähistöllä. Minäkin olen aika tyytyväinen.
Sofia on kirjoittanut kauniisti ja syvällisesti vanhojen saattohoidosta. Kun hän sanoi, että se tulisi aloittaa riittävän ajoissa, käsitän Sofian tarkoittavan vanhojen kohtelua yleensä. Pitäisi järjestää niin, että he voisivat rauhassa ja turvallisesti vanheta. Käsitinkö oikein, Sofia?
Kirjoittakaa ihmiset yksinäisyydestä!
Vaimoni nukkuu aamuisin pidempään, koska mielellään jää katsomaan myöhäisleffoja telkusta. Minulla tulee mieleen Junnu Vainion laulu miehestä ja hylkeestä, jotka katselevat yksinäisinä toisiaan.
Meillä urpiaisen kanssa on nuoruus takanamme. En tiedä mitään sen menneisyydestä eikä lintu minun. Poikaset ovat maailmalla. Se näyttää aika tyytyväiseltä. Kissojakaan ei juuri liiku lähistöllä. Minäkin olen aika tyytyväinen.
Sofia on kirjoittanut kauniisti ja syvällisesti vanhojen saattohoidosta. Kun hän sanoi, että se tulisi aloittaa riittävän ajoissa, käsitän Sofian tarkoittavan vanhojen kohtelua yleensä. Pitäisi järjestää niin, että he voisivat rauhassa ja turvallisesti vanheta. Käsitinkö oikein, Sofia?
Kirjoittakaa ihmiset yksinäisyydestä!
Vastaukset 20
Vanhimmat
Yksin mutta ei yksinäinen,tämä lause pitää
minuun.Ja miksi en ole yksinäinen siitä
lapset ja lastenlapset pitävät huolen.
Minä katselen mökillä yksinäistä kissaa sitä en tiedä mistä se on sinne eksynyt,kukaan ei ole sitä
kysellyt eikä näköjään kaivannut.
Lienee vanha kissa kun siellä rappusilla aina
istuskelee kun menen sinne,olen siellä kylällä kysellyt onko kellään kadoksissa kissaa,mutta ei ole vain omistajaa ilmestynyt.
Saattohoito on yksinäiselle vanhukselle mitä ihanteellisin asia,ja sofia siitä todella
kirjoittaa aivan ihastuttavasti.Mitä aikaisemmin sen aloittaa sitä parempi.
Kyllä Suomessa on aika hyvin menty eteenpäin
tässä vanhusten hoidossa,mitä se oli silloin
kun minun ukkini ja mummuni olivat,muistan kun
kävin silloisessa vanhainkodissa heitä katsomassa
pikkutyttönä.
Silloin ajattelin jo että sellaiseen paikkaan en ikänä mene,oli se niin kammottavaa tyttösen
silmin katsottuna.
Mutta onneksi nyt on asiat jo toisin.
Olen seurannut ja käynytkin yksinäisten luona,
ja on se toisenlaista nykyään,ja olen siitä onnellinen että lastenlapseni ovat ottaneet
aivan sydämen asiakseen nämä saattohoidot.
Heillä on ne työharjoitus ajat aina jossain
vanhain kodissa.ja sitten he tekevät vielä
vapaa-aikana vanhusten hoitoa,vapaa-ehtosina.
Turvallisuus on vanhukselle tärkeä asia.
Hyvää ja kaunista vanhenemista meille itsekullekkin.
se on hyvä tunne, vaik ellää yksin niin ei tunne itseää yksinäiseksi. kellä on lapsii ja viel lapsen lapsiikin ja hyö jos on lähettyvil viel asumas, niin se tuopi paljo rikkautta elämään.
kävin lukemas tuol 60 palstalla tuon kirjotuksen saattohoidosta, mistä puhutte täälläkin.
minun pittää sannoo, että oon siitä ihan eri mieltä. saattohoidosta puhutaa ko ihminen on sairas ja hää tietää kuolevansa pian, että mittää ei ole tehtävissä ennää.sillon aletaa saattohoitoo tekemää.
siihenhän ne saattohoito kotitkin on perustettu, esimerkiksi se syöpäsairaitten,en muista nimmee vissii jossain helsingissä.
että saattohoitoo alettas vuos kymmenii enne lähtöö tekemää. jos minul olis alettu puhhuu 50-60 vuotiaana saattohoidosta, ei se olis mukavalle tuntunu.olisin aatellu et minul ei ole ennää mittää virkaa ko ollaa jo pois saattamas.
vanhal ja yksinäisel mie juttelisin enenpi elämäst ja yrittäsin saaha häntä ihmisten pariin.
jos hää ei pääse liikkumaa, voip muutenkin yrittää kannustaa ja tehhä elämäst mielenkiintosta.
siin ko yksinäisel alat puhhuu pian päättyväst elämäst,niin siinhä yksin jäätyää ne saattaa jäähä pyörimää päähän.
nykyää ihminen hoitaa itseää hyvin, hää ei ole niin koval kulutuksella.niin 70 vuotias on monet niin vetreitä ja elämäs kiinni.
jos vertaa 30-40 luvun 70 vuotiasta ja tämän päivän, niin on jo ulkonäös erroo. paljo nuorekkaampii ovat tällä vuos kymmenellä.
hyö monet harrastaa asioita ja kulkevat paljo erilaisis riennoissa. mäne siin heille puhumaa saattohoidosta,sehän olis loukkaus.
minust muutenkin sellanen ylenmääränen hoitaminen ja valmistaminen millo mihinkii asiaan,ei ole mistää kotosin. ihmisen pitäs itse aatella ja ellää läpi elämäs tapahtuvat asiat ja tunnetilat.
liikaa ko männää selittämissee ,niin kaik luonnollinen häviää. syntymä,kasvaminen,vanheneminen ja kuolema on luonnollisii asioita.
lasten on vaa annettava olla mukana elämisessä ja nähhä kaikki, sillo hyö ossaa siihe suhtautuukin luonnollisesti.ihmiset ellää liian erillää toisistaa.
mie oon olt mukana synnytyksissä, niin ihmisten ko eläittenkin. oon elänt vanhojen ihmisten kanssa ja nähny ihmisten kuolevan ,sekä ollu pukemassa ruumista.
siin ei mittää raumoja ole jäänt,kaiken oon tietäny kuuluvan elämään. ainoo lapsena vanhemmista ihmisistä jäi se että,mie aatelin ko ite oon vanha, en ikänä pane mustaa päällein, se on niin pelottava väri etenkin vanhalla,ko on muutenkin viel kurttunen.:)).
jos ihminen kokkee ahdistusta vanhenemissessa tai muussakin asiassa, siihe hänen pittää saada apua sehän on selvä,mutta vanhentumista en pitäs missää nimes saattohoitona.
ennehän vanhus joutu vaivaistalloo jos ei ollu ommaa kotia tai ei ollu kettää joka olis hoitanu.
ne olikin sellasii mitä vanhetes monet pelkäs.
jalmarkii koko elämänsä säästi siihen ettei meiän tarvii männä vaivaistaloo, vaa myö voiaa palkata hoitaja jos sellasta tarvitaa.
nythä ne ei ennää ole vaivaistaloja nimeltääkää . ja niin hyviä ovat,että monet ko viien tähtden hotelleja.
kunnallisetkin on hienoja paikkoja. olen käynny niissä monasti. hoitajatkin on ihmisii vanhoille,jote siin asias ollaa hyvis kantimissa, jos sinne joutuu eikä pysty ennää asumaa kotonaa.
oon jalmarin kans sitä mieltä, et koton miekii oon viimee asti, täält en lähe ko rematoorioon poltettavaks.
sinul anu on nyt seuraa kisusta kesällä. onko se ihan villi. mitäs jos ottasit siitä kotikissan jos sillä ei ole kottii.
niinhä miekii otin peräti kaks kappaletta, giltan ja edisonnin hyö ko ois joutunu muute giljotiiniin;) enkä ole katunu.
hyö on niin ymmärtäväisii, nyt ku en ehdi leikkimää heiän kanssaa kovin paljon.
meillä on ollu ikävyyksii. vaimo joutu sairaalaan, hänen vointi meni niin sekavaks.
meillä on täällä päivisin apulainen ja hoidetaa yhdessä huushollii ja jehua. toivo meinas et minul tullee liian raskaaksi yksin.
olisinha mie jaksanu,mut ko hää meinas viiä jehun hoitoo kaupunkii, sanoin et otetaa tänne apulainen,niin poika saap olla tutus paikassa.
hää on niin vetree poika nauraa paljo ja päästelee vaik mitä äänii,hänest tullee varmaa kova juttelemmaa, kohan puhumaa oppii.
tämmösii murheita,vaik kevät tekkee tuloaa ja elämä herää mones paikassa. toivon että toivo jaksaa kestää nämä raskaat ajat. hänellä on paljon tukea aa-kerhon ystävissä.
mie saan elämän halluu iloisesta ja terveestä jehu pojasta ja rukoilen ja uskon että äitikin tullee viel terveeksi.
paljon terveisiä ja hyvää vointia.
Meillä herätti huomiota ja pahennustakin tieto, että Hollanti laillisti eutanasian. Kuolemaa siis tietyissä tapauksissa, omaisten ja asiantuntijoiden suostumuksella joudutettiin.
Nyt kuitenkin kantautuu tietoja, että meillä Suomessa vastoin potilaan ja hänen omaistensa tahtoa eräät lääkärit sekä sairaalat jouduttavat vanhusten kuolemaa ylisuurilla lääke-annostuksilla.
Tällainen tuskin on suositeltavaa saattohoitoa eutanasiasta puhumattakaan. Yleensä vanhuksiin tuntuu kohdistuvan kovia paineita jo varhaisvanhuudessa. Kyllä varmaan kaikki kynnelle kykenevät vanhat mielellään haluavat olla toimekkaita ja hyödyllisiä. Mutta sitten kun voimat loppuvat, pitäisi tukea löytyä.
olen ajatellut asian niin, että mikäli sairastun vakavasti ja tilanne on niin, että mitään paranemista ei enää ole odotettavissa, en ala "väkisin elämään" vaan jätän hoidot ja annan kuoleman tulla. Katson työpäiväni päättyneen ja olen valmis poistumaan, eikä minua kuolema mitenkään peloitakkaan. Kaikki tarvittava on tehty.
Tuttavapiirissämme varakas leskirouva tekee lähtölaskentaa. Kova lääkitys on vienyt harkintakyvyn ja päätöksen teon. Lapset tuntuvat miettivän, paljonko enää kannattaa käyttää varoja äidin saattoon. Se on makaaberia sivusta seurattavaa.
Käytännössä näkyy olevan tavallista, että sen mitä voimansa tunnossa ajattelee tekevänsä lopun lähestyessä, ei sitten menekään niin kuin piti. Silloin on kyse luottohenkilöistä, saattoväestä. Ovatko ulkopuoliset joskus parempia kuin läheiset? En tiedä. On niin paljon, mitä en tiedä!
Miten arvokasta onkaan elämänkokemuksesi Lyyli, viesteistäsi voi jokainen ammentaa
itselleen aitoa elämän viisautta jota ei muualta ole mahdollista löytää. Olet todella aarre palstalla,paljon kokeneena uskallat sanoa oman mielipiteesi asiasta jos toisestakin. Ajattelen sinulla on hyvä ja avara sydän auttaessasi ystäväperhettäsi tarpeen tullessa.Muista myös hoitaa itseäsi ja toteuttaa omia toiveitasi.
Minusta on liian aikaista puhua saattohoidosta kun vielä jaksaa puuhata kaikkea omaksi
ja toisten iloksi.
Luonnonkiertokulku – kevät jäiden lähdön jälkeen – antaa uutta energiaa,voi todeta kaikki uudistuu, seuraa uuden alku, uusi kesä, kirsikkapuut kukkivat lumivalkoisina,
narsissit, krokukset kukintoineen ikään kuin kutsuvat meitä viettämään kesän juhlaa.
sitä kun Lyyli kertoi ihastumisestaan ja seksiasioittensa esiin tuomisen tärkeydestä nettikeskustelussa niin, että hän jopa oli ottanut puhelimitse yhteyttä paheksuakseen Suomi24:n ylläpitoa, kun olivat poistaneet Lyylin seksuaalisuuden ilmentymiä.
Ei tämä paljon merkkaa minun moraalikäsityksissäni muuten, mutta se, että hän oli jo kirjoittanut siitä kuinka hän on ajatellut vain Toivoa, tämä nosti pintaan eräitä muistoja omasta elämästäni viiden vuoden ajalta avioliittoni alkuajoilta. Niiden johdosta luulen tuntevani empatiaa Toivon vaimoa kohtaan.
Tositapahtumia omasta elämästäni:
Paikka, jossa minä ja mieheni asuimme, oli samalla meidän työpaikkamme. Siellä kerrosta alempana oli kassakoppi, jossa oli lippujen myyjä, nainen, joka oli iältään 45v. kun minä olin 21. Silloinen mieheni pakoili perheenisän velvollisuuksiaan siellä kassakopissa kassanaisen perseen vieressä kyykyssä. Sattumalta huomasin sen kun vein roskia ulos. Silloinkin olin jättänyt 8 kk. ikäisen lapsen yksinään siksi aikaa kun vein roskat.
Olin tilannut mieheni kanssa Seura-lehden, jonka posti jätti aina ikkunalle siihen tilaan, jossa yhdellä seinustalla kassakoppikin oli. Kun kerran menin hakemaan alakerran ikunalta postia, siellä ei ollutkaan lehteä, vaikka sinä päivänä sen piti tulla. Kun kassa näytti lukevan jotain lehteä, arvasin hänen ottaneen meidän lehden. Menin ja sieppasin lehden hänen käsistään - ja aivan oikein, miedän lehtihän se oli.
- Se on -piipin- lehti! huusi kassa minulle, mutta en kuunnellut häntä, menin vaan lehti mukanani asuntoomme.
Tämä nainen oli yksi piru avioliittomme alussa, mutta kukaanhan ei pääse väliin, jos suhde on hyvä. Meidän suhde ei ollut hyvä. Em. episodiin silloinen mieheni sanoi: "Minä en puutu teijän riitoihinne!"
Tämä ja paljon muuta vanhoista muistoista aktivoituu usein lukiessani Lyylin kirjoituksia.
Mielestäni Lyyli on oikeassa että saattohoitoa ennättää tekemään sitten kun aika on oikea, elikkä olet jo loppusuoralla. Kyllä meillä jokaisella varmaan on vielä elämän halua, ainakin ne jotka täällä netissä jaksavat vielä ajatuksia vaihtaa. Mitä sitä kuolemaa pitää jatkuvasti ajatella, kaikki me aikanamme kuolemme. Se on luonnollinen tapahtuma samoin kuin syntyminen. Se mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, pääsemmekö yläkertaan vai joudummeko alakertaan, on turhan aikaista peloittelua. Kukaan ei ole vielä tullut kertomaan missä on.
Ja mitä euthanasiaan tulee, niin olen kyllä sitä mieltä että esim. henkilöllä on pitkälle edennyt syöpä eikä paranemisesta ole toivoa ja itse haluaa elämänsä lopettaa niin miksi ei?
Kuuleha, kyll nyt on sattunt ilmeine väärikästys varmaa. Asjaha ei miule kyll kuulu ja vanhoist kirjotuksist en mittää tiiä, mut en mänis moittimaa moista. Häähä rukkoileekii, et äit paranis lastaa hoitamaa.
Se onkii nii herkkää aikaa tuo synnytyksejälkeine aika, muistaha mie viel: ensimäise jälkee, ku mies ei tullu minnuu hallaamaa, vaa seiso siel sängypääs, ni itkee tuhersi kaua aikaa. No hää sit jälkkättee kerto vuorostaa olleesa loukkaantunt, ku miu vanhemat olvat ängenneet koko ajaks miu molemmi puoli sänkyy, vaik kyssees ol meijä juttu.
Ja muutekii, äitin syvän on nii herkkä.
Toivotaa vaa kaik, et tuo äit pia paranis lastaa hoitamaa ja et hyö kaik tappailis toisiaa kaikes rakkauves. Et kaik oisvat onnellissii.
Ja anteeks vaa, et mie tähä asjaa puutuinkaa.
rukoilee äidin puolesta?
Señora lyylin kirjoitus,
ei vielä saattohoitoo minulle,
siinä viimeinen rivi,hän sanoo rukoilevansa.
Mie saan elämän halluu iloisesta ja terveestä jehu pojasta,ja rukoilen ja uskon että äitikin tullee viel terveeksi.
tärkein suhde ja isän pitäisi olla vaimonsa rinnalla.
Kyllä minä uskoisin näin olevankin,
mutta pieni lapsi myös tarvitsee isän
vierelleen.Koska isä ei voi yhtä-aikaisesti
olla molempien luona.
Toivotaan että äiti paranee,ja lyyli saa
levähtää myös.On se tietenkin raskasta olla
pienen lapsen kanssa vanhalla-iällä,hyvä kun
on sellainen mummo joka jaksaa auttaa silloin
kun apua eniten tarvitaan.
Minä en usko ollenkaan että lyyli aikoisi
lapsen äidin syrjäyttää millään tavalla.
Mutta mistä muualta saa niin huolehtivan
mummon,että laittaa vapaa-aikansa lapsen
hoitamiseen ja vielä on iloinen siitä,että
saa antaa apuansa.
Ja toivollakin menee hyvin kun auttamassa
on AA:sta ystäviä,ja kyllä äitikin varmasti
vielä kuntoon tulee,vanhemmalla iällä
kun saa lapsen niin se masennuskausi kestää
varmaan kauemmin kuin tavallisesti.
Mutta jaksamista vain lyylille.
Iloista kevättä sinulle sofia ja lyyli.
Ja kaikille täällä käyville.
On minullakin sellainen mielipide omaa elämääni ajatellen, etten hyväksy sitä ennenkuin viime metreilläni. Tukea ja apua kyllä nuoremmilta kaipaan ja tarvitsen, olen myös saanutkin.
Mutta jo tuo sana: saattohoito, antaa sen mielikuvan että kuolema on lähestymässä.
Eikö aina pitäisi ajatella eteenpäin elämää niinkauan kuin se on mahdollista. Uskoisin että tämän ikäiset ihmiset ovat jo itsekseen miettineet lopun olevan jossain, mutta kuitenkin kaukana edessäpäin.
Elämän laadun kannalta on keskeistä, että inhimillistä arvokkuutta kunnioitetaan ja pidetään yllä niin pitkään kuin mahdollista. Inhimilliseen arvokkuuteen kuuluu ennen muuta potilaan oman elämän hallinta sekä hänen fyysisten, henkisten, hengellisten, sosiaalisten ja tunne-elämän tarpeidensa kunnioittaminen.
sitä pitää muuttaa.
Jos saattohoito tuntuu vievän pikavauhtia hautaan, se pilaa tunnelman.
Lähteä saatolle, - se on jo varattu tansseista tai muista huvituksista kotiin saattamiseen.
Saattohoidon suunnittelemisen sain idean siitä kun eräs tuttuni ihmetteli, miksi eräs vanhempi ihminen oli alkanut vieraantumisen jälkeen ottaa häneen usein yhteyttä. Tuntien nämä molemmat, ehdotin hänelle kaikella kunnioituksella, että jospa hän on saattohoidon tarpeessa.
Lapsuuden ympäristössäni vanhoilla ihmisillä oli tapana kuoleman lähestyessä käydä hyvästelemässä kaikkia naapureita, myös niitä, joiden kanssa heillä oli ollut riitaiset välit jo vuosikymmeniäkin. Naapureiden luona käydessään he ottivat puheeksi kaikki mieltä vaivanneet asiat, ja he olivat valmiita laihaankin sovintoon.
Mutta tunnen tässä jo ujoutta kun huomaan olevani aivan originelli tämän vanhastaan tunnetun tavan kanssa.
nuo aamu hetket on varmaa sinulle mukavii.juha vainion laulun kauniit sanat onkii upea säestys ajatuksillesi.
minulkii on ollu tapana, vaik ei nyt viime aikoina ole ehtiny, saikkaa hörppies katsella ulos ja jäädä seuraamaan jottain.
niis hetkis on hiljasta salaperäisyyttä ja se virittää ihmisen herkäks ko viulun kielen, sillo ollaa niissä salaperäsissä ihmettelyssä ja kysymyksissä.
sillo viel ku jalmari eli ja talos oli elämää aamust iltaa. joskus väkisin pitin itseäin ylhäällä vaik ois väsyttäny ja touhusin jottain iltamyöhäsee, tuonne ihan kello 12 asti.
sillo tiesin apen ja anopin nukkuvan omalla puolellaa ja jalmari kuorsas meiän kammarissa. jos oli joku kiireen ajan apulaista työssä, niin hääkii katseli jo unia kammarissaa.
sillon istahin alas kuulostelemaa. kuului vain kuorsauksia ja kaappikellon hiljanen tikitys.
tuntu et mie yksin valvon täällä ja koko kyläs ja siin oli jottain taikaa.
kaik se metakka,traktorin meteli,ihmisten huutelu, tuo tänne,hae tuota, tule appuun,kanojen kaakatus,lehmien ammunta,hevosen hirnunta,lampaitten määkinä,kissojen maukuminen ja siin sitte yritti viel itekkii saaha ääntää kuuluville.;))
olihan se elämää mistä tykkäsin, mutta nuo yön tunnit oli aivan ihanii,niistä sai ihan kuin mieliala lääkettä ja niitä mie otin sillon tällön.;))
siihe aikaa en paljoo aatellu mittää kovin syvällisii,elämän ja ajatukset täytti työ.
mie istuin vaa ja kuuntelin, se jo tuntu salaperäiselle yksin valvoa ku kaikki äänet oli poissa.ehkä se ol jottain asioitten huuhtomista aivoista.
nyt ko jääp katselemmaa ja tai keinumaa tuoliin jos on ajatuksii ne on toisenlaisii. niinhä se tietyst pittää ollakkii, jos ihminen ei muuttuis. hää olis jälkee jääny.
oikee kaunista kevät päivää toivoo lyyli.
Yksin elämisessä on hyvät ja huonot puolensa. Hyvinä aikoina se on suuremmoista juhlaa, mikä rauha, teet mitä haluat, menet minne haluat, koti on juuri minunlaiseni, tämä on onnea!
Kun kohtaa huonompia aikoja, kaipaa kyllä tukea ja turvaa, huomioimistakin enemmän, siitä huolimatta että tietää, että kaikki tapahtumat on vain vastaanotettava, elettävä. Eli elämäntoveri rinnalla olisi mukava olla olemassa, voisi vanheta yhdessä. Niinhän sitä aikanaan toivoi.
Minun parhaat ystäväni ovat lapseni ja heidän perheensä. En kuitenkaan halua kovin paljon häiritä heidänkään elämänmenoansa, vain että tarvittaessa autammme puolin ja toisin. Se turva riittää. Ulkopuolista kotiapua käytän jo nyt vähän (kädet!)ja hyviä palvelutaloja toivon rakennettavan meille lisää.
Kaikenkaikkiaan: Ainakaan tänään en pode yksinäisyyttä!
Katson ikkunoista ulos, siellä kulkee muita ihmisiä ilta-auringossa, linnut lentelevät männynoksalta toiselle, tuolla jo yksi oravakin kirmaa ja kerrostaloasukkaana "tutuissa löytyy".
noin olin ajatellut saattohoidosta. Luopumisen aika alkaa aina kun menettää jotain, vaikkapa nuoruutensa, ja on aika alkaa kehittää onnen aineksia jostain muusta.
Luulen, että luopuminen pitäisi kehittää helpommaksi.
Vanheneminen on taitolaji, jonka vaikein osa lienee luopumisen opetteleminen. Ihminen on pitkän elämänsä aikana (70v. on pitkä aika) kiintynyt ja kiinnittynyt moniin asioihin.
Minulle luopuminen yhdestä ja toisesta ennen niin tärkeästä asiasta on antanut vastineeksi vapauden tunnetta. Huomaan, että aika aikaa kutakin, ennen oli ennen ja nyt on nyt. Ts. en tarvitse enää niitä asioita.
Huomaan tulevani toimeen yhä vähemmällä määrällisesti. Toisaalta joissakin asioissa voin keskittyä parempaan laatuun. Itse asiassa en koe menettäväni luopuessani mitään. Puhuit Sofia luovuuden säilyttämisestä.
Olen todellakin tuntenut jonkinlaista luovuuden iloa tehdessäni havaintoja ympärilläni. Ehkä jopa olen oppinut ymmärtämään ja arvostamaan paremmin lukemiani kirjoja tai kuuntelemaani musiikkia. Olen oppinut saamaan asioista irti enemmän kuin ennen. Ymmärrän sen osaksi luovuutta.
Helenalla tuntuu olevan jokseenkin samantapainen elämäntilanne kuin minullakin. Tulen vielä mainiosti toimeen jokapäiväisissä arkiaskareissa, mutta lapset auttavat silloin kun omat konstit loppuvat. En kiipeile kattoon vaihtamaan lamppua uhkarohkeuttani koska voin hyvinkin kupsahtaa sieltä alas. Osaan kyllä olla varovainen ja - luojankiitos lonkat ovat vielä kunnossa.
Meillä joilla on auttavt lapset lähellämme on kylläkin aikamoinen turva kelkassa ja osaan olla siitä kiitollinen.