Naapurit.

Tuolla toisella palstalla kirjoiteltiin naapureista.
Minusta hyvät naapurit ovat kultaakin arvokkaampia.

Oli ne sitten mökkinaapureita tai muuten maalla
vakituisesti asuvien naapureita,niin myös
kaupunki-asunnoissa.

Minä olen saanut hyvät naapurit sekä mökillä,että kaupungissa,tiedän että naapureita on sekä että,
mutta on tietenkin hyvä että käyttäytyy myös itse hyvin.

Mökillä usein kutsutaan kahville naapuri,ei ne kalavedet mene piloille jos siellä vaikka
joku pari kävisikin soutelemassa ja eikös iloista
ilmettä ole paljon mukavampi katsella.

Tulihan televisiosta sellainen kuin helvetilliset naapurit,siinäkin oli kateus suurin syy,miksi naapurit eivät sopineet keskenään.

Hyvää naapurisuhteita vain teille kaikille.
2523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itse myös nostan suhteet sukulaisiin ja ympäristöön ehkä ihmisen tärkeimmäksi voimavaraksi.

Äänestä
  • Näin puolentoista vuoden miettimisen jälkeen olen myöskin tullut siihen tulokseen, että Anu oli aivan oikeassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anu kirjoitti:

Tuolla toisella palstalla kirjoiteltiin naapureista.
Minusta hyvät naapurit ovat kultaakin arvokkaampia.

Oli ne sitten mökkinaapureita tai muuten maalla
vakituisesti asuvien naapureita,niin myös
kaupunki-asunnoissa.

Minä olen saanut hyvät naapurit sekä mökillä,että kaupungissa,tiedän että naapureita on sekä että,
mutta on tietenkin hyvä että käyttäytyy myös itse hyvin.

Mökillä usein kutsutaan kahville naapuri,ei ne kalavedet mene piloille jos siellä vaikka
joku pari kävisikin soutelemassa ja eikös iloista
ilmettä ole paljon mukavampi katsella.

Tulihan televisiosta sellainen kuin helvetilliset naapurit,siinäkin oli kateus suurin syy,miksi naapurit eivät sopineet keskenään.

Hyvää naapurisuhteita vain teille kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu