Ensin luulin, että ongelma johtuu siitä, että kemiat erään miespuolisen henkilön kanssa ei vaan sängyssä kohdannut. Nyt tämä ongelma on tullut esille jo toisen miehen kanssa. Oon nuori (-en niin nuori) sinkkunainen ja ongelmani on, että sängyssä miehet vain sanovat, että eivät jaksakkaan.
Erosin viimevuoden lopulla pitkäaikaisesta suhteesta ( 3,5 vuotta), jossa seksi oli todella tärkeä osa suhdetta. Ja lisäksi se toimi. Ja ihan pirun hyvin. Eromme johtui aikalailla suhteestani ja vanhoista tunteistani erääseen mieheen. Eli tähän jonka kanssa seksi ei toiminut. Meidän suhde oli aika lailla juhlimista. selviä hetkiä oli harvassa ja kun niitä oli niin olin aivan myyty. iIdin tätä miestä sinä oikeana, kunnes hän lakkasi vain pitämästä yhteyttä minuun (tässä siis vain tiivistettynää suhteemme). Eli se ongelma. Harrastimme seksiä vain 3 kertaa. Tämä siis ei ole ongelma, vaan se, että millään niistä kerroilla tää mies ei vaan tullut. Kerran hän jopa mainitsi mulle, että meidän seksi ei toimi. Ajattelin, et okei, ehkä sen ei sit ole tarkoitettu toimivan.
Viime kuussa tapasin miehen jonka kanssa meilä synkkas. SItten me vaan päädyttiin harrastamaan seksiä kaverin sohvalla. Taas kerran, seksi toimi muuten, ja oli hyvää, mutta tämäkään mies ei vaan tullut. Jätettiin homma tavallaan kesken. Kummatkin miehet vetosivat siihen, että eivät jaksaneet enää. Kunnosta tuskin olisi ollut kyse, sillä kumatkin miehet olivat Erittäin urheilullisia.
Nyt mietin, että onko vika oikeesti mussa? Ulkonäöllisesti en ole edes "ruma", törkeästi sanottuna. Vartaloni on upea, en ole ylipainoinen vaan hoikka sinisilmäinen nätti blondi, jolla kyllä olisi sitä menekkiä niin sanotusti. Mua on epäilty jopa ruotsalaiseksi :p - jos nyt ymmärrätte.
Asia häiritsee mua todella paljon, ja nyt haluisin kuulla muidenkin mielipiteitä. Tätää ongelmaa ei siis ollut ennen kuin erosin pitkä aikaisesta suhteesta. Yhtenä syynä olen pitänyt sitä, että kaikilla näillä kerroilla olemme olleet humalassa, mutta niin sitä oltin ennenkin. Onko mulla vain käynyt huono tuuri, vai oonko mä nyt yhtäkkiä huono sängyssä.
Apua!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kerran itelle käyny niin ettei meinannu tulla, tuli kuitenkin, mutta melkosen työn takana oli . Nainen oli aivan upea , ehkä liiankin . Osaksi jännitystä osaksi sitä ettei ois vielä halunnu tulla ja alko sitten pidättämään ,kun ois tullu niin sitten meni jo vähän hikiseksi homma. Kyseessä oli hyvin viehättävä nainen ,hoikka ja muutenkin kiinteä . Lopussa suhdetta tuli helposti kun oli kaikki paineet poissa . Ja itekkin aika urheilullinen niin ei kunnosta jääny kiinni.
En usko että olet huono sängyssä , veikkaan että vika miehessä ,ehkä ajattelee menettävänsä sut tai jotain muuta vastaavaa , ei haluu tulla liian aikaisin . Vähän sama jos ei seiso kunnolla ,pitää seisokki hakemalla hakea , tunne puuttuu ,kaverit säikähtäneet sua .
Tässä vähän mun mielipiteitä .
No toivottavasti kyse on siitä :D . Ei kyllä muiden miesten (eli yhden illan juttujen) kanssa ole näin käynyt, vaan juuri sellaisteen tyyppien, joiden kanssa tulee hyvin toimeen ja on synkannyt hyvin.
jos ne miehet luulikin sua ruåtsalaiseks homoks, kun kerran ruåtsalaista niin kovin sanoit muistuttavas?