Olen aikoinaan keskeyttänyt lähihoitajaopintoni.
En ole siis valmistunut enkä aio valmistua. Anoin kuitenkin erääseen palvelutaloon töihin. Netissä laittamani hakemuksen perusteella minut kutsuttiin työhaastatteluun ja johtaja oli kovin ihastunut minuun...sen takia että olen hoitanut joskus isoisääni kotona. Hän sanoi että olisin vahvoilla saamaan paikan ja lupaili soittaa. Niin hän tekikin. Sanoi: Paikka on sinun, tule kirjoittamaan sopimus. En mennyt. Hän haukkui minut pystyyn tekstiviestillä. Hän ei olisi halunnut edes mitään dokumenttia että olen koskaan päivääkään kouluja käynyt...ja silti olin paras hakija hänelle. Järkyttävää! Eli mikä tämän sivistysvaltion hoitotaso ja potilasturvallisuus oikein on??? Kuinka monta "hoitajaa" meillä on töissä joiden ei siellä kuuluisi olla???

Vastaukset 10
Vanhimmat
Edellisessä työpaikassani (vanhusala) käytettiin täytenä työvoimana kouluttamattomia henkilöitä. He eivät esimerkiksi jakaneet lääkkeitä suoraan purkeista tms. mutta kylläkin antoivat doseteista asukkaille. Eräskin henkilö oli jopa yksinään välillä hoitamassa erästä yksikköä. Mitenkähän olisi käynyt, jos olisi tapahtunut jotain akuuttia? Myöskin tiedot hygieniasta olivat puutteelliset (vaikka annettiin jonkinlaista työpaikkaohjausta!)ja niinpä esim. eräät infektiot levisivät lähes kaikille asukkaille. Kouluttamattomien henkilöiden käyttö johtuu ainakin tässä yksikössä vain rahan säästämisestä, koska koulutettujakin olisi töihin tulossa.
pyörii kapakassa kovasti humalassa ja usein,laivallakin törmää näihin juoppohoitsuihin jatkuvasti.Suorittajia ne on.Tekevät mitä käsketään ja paperille piirretään.Ei tarvi ite ajatella.sori vaan.Ammatti jota en juuri arvosta.
Vapaa-aika ja työaika on erikseen. Se, mitä hoitaja tekee vapaalla, on hoitajan omassa harkinassa. Ja kuinka sinä voit laiva sekoilujesi perusteella tietää, miten hoitajat hoitavat työpaikalla työnsä? Olet enemmän kuin outo.
Ja meillä työpisteessä eräs ei koulutettu ei osaa potilas-siirtoja, eikä akuutissa tilanteessa osaa muuta, kuin olla hoo moilasena tumput suorassa.
opiskeluni ohessa teen töitä samassa paikassa,sihteerinä,en hoitajana-jollainhan on opinnot maksettava katos.
Ko.terveysasema tekee jatkuvasti risteilyjä,joille osallistuu henkilökunta-jokusen kerran minäkin.Ja touhu on ala-arvoista niillä muijilla!!Ja ihan sama töitten jälkeen tie baariin vie-aamulla ovat krapulassa tai eivät ilmesty edes töihin...ja paikkakunta on pieni!Vakuuttavaa kun hoitsu on niin humalassa et kaatuilee tanssilattialla tai nukkuu veskin lattialla!!!
Jos noin rankoille ottaa,ehkä ois ammatinvalinta vähän mennyt mäkeen...
mitä vitin laivasekoiluja tarkoititkaan....en katsos käytä alkoholia lainkaan ja ne 2kertaa kun olen mukana ollut-ollen ollut satamaan ja sieltä poipäin kuskina.
että hoitajakin ovat vain ihmisiä ja heillä on muutakin elämmä kuin hoitotyö!
Kuka uskoo sellaisen tyypin tulla itseään vaikka piikittävän,joka iltasin vetää lähipubissa perskännit?Krapulainen, vanhalle viinalle haiseva hoitaja ei oikein vakuuta, että olet osaavissa käsissä.
Opiskele sinä vaan, toivottavasti mieles on vielä parinkymmenen työrupeaman jälkeen erilainen kuin monella muulla.
Mitenhän onkin ko.ammattiryhmä kunnostautunut noitten viinaksien kanssa niin rajusti? Raskas työ vaatii raskaat huvit, niinkö?Ja kun se työ vielä rasittaa päivittäin ja päivittäin sitä lääkitään,niin...
Kuinkas usein sinä käyt laivalla toteuttamassa itseäsi kun pidät noin tarkkaa kirjaa?
En ehdi näiden laivarillutteluihin mukaan,opiskelen ja olen töissä siinä sivussa terveysasemalla,selkiskö?Pari kertaa näiden mukana laivalla olin, ja en hirveesti himoitse siihen seurakuntaan.
Omia laivareissuja en ole tehnyt ainuttakaan!Ei ole aikaa,eikä etenkään varaa-katsos kaikille ei mamma ja pappa maksele opintoja ja asumista.
Töissä kyllä näkee ja kuulee sitten näitten reissujen jälkeen...jokatoinen on riidoissa toisen kanssa jne...
Niin,ettei jäisi epäselväksi-en opiskele terveydenhoitoalalla.
On muuten kohta paljon hoitajia, kun Viro ym. liittyvät EU:hun. Toinen hyvä juttu on se, että ei ole kohta lääkäripulaakaan! Kunnat säästävät pitkääään pennin, huippua!