jos ihminen isttuu oikeussalissa ja syytetään murhasta niin miten käyttäytyisit.Vaikka olisit syytön niin katsoisitko kuitenkaan suoraan kameroihin. Auer yrittää ilmiselvästi tuolla taktiikalla vakuuttaa syyttömyyttään mutta ei edes syytön tuohon filmaamiseen lähtis onhan tilanne kiusallinen varmaan syyliselle tai syyttömälle.Nyt ärsyttää Aurin suoraan kameraan katsominen ja ylimielinen olemus. Paremminkin tuo kertoo syyllisyydestä kuin syyttömyydestä karkeesti sanottuna. Eiköhän siellä jokainen istu katse suoraan eteen tai alaspainettuna kun kuvaajat häärää ympärillä.Mutta ei tämä. Toinen asia on puolustusasianajajat jotka puolustaa henkirikoksia. Ajatuksenakin karsee.Puolustaa ihmistä viimeiseen asti toisen hengen riistämisestä.Ainoa missä vois puolustaa on lieventävät asianhaarat henkirikokseen. Toisaalta ristiriitaista kun tekijät saattavat jäädä tuomitsematta jonkun puolustusasianajajan takia ja saa siitä vielä sievoisen summan rahaa samoin kuin tuomitsematta jätettykin esim. tässä tapauksessa jos puolustus näyttää toteen ettei vaimo ole voinut miestänsä tappaa. Peloittava esimerkki tämäkin siitä miten ehkä tuomio jää tulematta.
ihme juttu
kaikenkaikkiaan
13216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jaha. Eli siis syyllinen koska katsoo suoraan kameraan.
Simppeliä. Mksihän ihmeesä oikeus istuu päiväkausia kun kerran homman voisi todeta jo alkuvaiheessa kun kokeillaan mihin epäilty katsoo jos kuvataan kameralla.
Täysin hullunkurinen on ajatus että puolustusasianajajaa ei tarvittaisi.
Silloinhan ei tarvittaisi koko oikeusistuinta eikä yleensäkään oikeuskäytäntöä, riittäisi että joku sattuisi syyttämään ja olisi vain syyttäjiä.
Vaikka kuinka selvä tapaus olisi millaisessa rikoksessa hyvänsä niin ilman muuta tarvitaan puolustus tasapainottamaan tuomiota, esiintuomalla lieventäviä asianhaaroja ym. jotka sitten oikeus punnitsee.
Eikös sellaisessa lain -lex- kuvassakin ole vaa´an symboli.
Syyttäjä esittää näkemyksensä ja puolustus omansa, oikeus punnitsee nämä ja tuomio tulee päätöksen mukaan. Näin siis oikeusvaltiossa.
"...samoin kuin tuomitsematta jätettykin esim. tässä tapauksessa jos puolustus näyttää toteen ettei vaimo ole voinut miestänsä tappaa. Peloittava esimerkki tämäkin siitä miten ehkä tuomio jää tulematta."
Niinpä. Kirjoitit "jos puolustus näyttää toteen" .
Mitä pelottavaa siinä on jos puolustus siis näyttää toteen ettei vaimo voinut miestään tappaa?
Siis "näyttää toteen".
Silloinhan asia on niin. Mitä ihmettä sinä siinä pelkäät?
Puolustusasianajat puolustaa henkilöä useasti aivan selvissä asioissa.Joku raja pitää vetää. A puolustus puolustaa selvää tapausta. Jos puolustus näyttää valheilla toteen ei voi mitään.Mutta jos puolustaa tappajaa on varmasti hyvä mieli jos voittaa koko loppuelämän.
Eihän kukaan todellakaan ole sillä syyllinen et katsoo kameraan.Sitä ei alkuperäinen kirjoittaja tarkkoittanutkaan mutta selkeesti yrittää tuolla saada jonkinlaista ,olen syytön katsokaa nyt kuinka katson silmiin jakameroihin.Eiköhän luulisi olevan kiusallista todella olla syytettynä murhasta.Laskelmointia joka kertoo paljon missä kyseinen ihminen menee...
Heh. Totta hiivatissa puolustusasianajaja puolustaa epäiltyä myös "aivan selvissä asioissa":) Etkö sinä ollenkaan ymmärtänyt tuota aikaisempaa viestiä?
Mitä ne "selvät asiat" sitten ovatkin. Oikeushan sen päättää.
Ilman puolustusta ei oikeusistuinta tarvittaisi lainkaan, riittäisi että joku syyttäisi.
Mitä ihmeen merkitystä oikeusistuimella olisi jollei olisi sitä toista vaakakuppia?
Oletko sinä nyt aivan tällä maailmalla?
"Jos puolustus näyttää valheilla toteen":)
Siis mitä ihmettä tuo tarkoittaa? Kun nyt otatkin esiin "valheet" niin mikä ihmeen "toteen näyttäminen" se on?
Oikeus ratkaisee, syyttäjä ja puolustus esittävät oman kantansa ja näin saadaan tasapaino ja oikeus toteutumaan.
Vielä tuosta terävästä huoomiostasi että kun epäilty katsoo suoraan kameraan niin silloin hän on mielestäsi syyllinen.
Entäpä ne kymmenet ja kymmenet oikeudessa olleet jotka lehtikuvissa peittävät kasvonsa lehdellä, hupparin hupulla ja kaikella mahdollisella.
He siis ovat logiikkasi mukaan syyttömiä:)?
vaan vain horjuttaa syyttäjän näyttöä sen verran , ettei täyden näytön vaatimus toteudu. Syyttäjän tehtävänä on siis näyttää syyllisyys , jonka jälkeen ammattituomarit päättävät asiasta. Tapauksessa 3 kpl , joka on normaalia vaativimmissa tapauksissa.
on Anneli Auer, kunnes toisin todistetaan. Jos tässä jutussa todistusaineisto on ainakin hyvin
ristiriitaista ja sekavaa. Poliisikin on muuttanut tarinaansa jo moneen kertaan.
Moni asia perustuu olettamuksiin, mutta faktoja on hyvin vähän.
Olettamusten perusteella ei toivottavasti tuomiota anneta, sillä kyse on kuitenkin
pitkästä linnareissusta.
Toivon todella että oikeus tapahtuu, ihan jo lastenkin vuoksi.
Mikäli Anneli todetaan syyttömäksi, hänellä on mahdollisuus hakea huikeita korvauksia
myös lehdistöltä joka on kohdellut häntä syyllisenä ja riepotellut hyvinkin henkilökohtaisia asioita.
Eihän tuossa väitettykään että puolustuksen pitäisi todistaa syyttömäksi. Jos niin olisi, niin elettäisiin banaanivaltiossa .
Ja kuten jo sanottu moneen kertaan, puolustus on ilman muuta tärkeä osa oikeudenkäyntiä koska ilman sitä ei olisi oikeutta. Olisi vain syyttäjä, ja silloin ei voi puhua oikeudesta.
Oikeusvaltio periaatteet ja EIOS kunniaan!
Jos syytettynä olisi mies, tuomio tulisi heittämällä. Naisten tuomitsemiseksi ei tunnu riittävän mikään.
Jokainen normaaliälyinen tajuaa tuon naisen esittävän syytöntä ja surkeasti.
Alibin päätoimittaja Mika Lahtonen arvioi toukokuun Alibissa, ettei Anneli Auer ole syyllinen. Tälle kannattaisi panna painoa. Lahtonen on ollut Porissa seuraamassa oikeudenkäyntiä – kuten monasti aiemminkin muiden vakavien rikosprosessien tuomioistuinkäsittelyä.
http://www.alibi.fi/kansi/alibi-52010
Alibin päätoimittajan arvio tähän kuuluu.Voi pyhä jysäys sentään.
Jos on Alibin PÄÄTOIMITTAJA niin se ei tarkoita että olisi TUOMARI tai ASIANAJAJA. Tuli muuten mieleen et nyt ois selvännäkijöilläkin töitä.Mikä nyt mättää kun työt ei kiinnosta.
AA Jukkaa tappanut, Jukka tappoi itte ittensä. Tai sitten se oli Batman, Joulupukki, tai Teräsmies.