Meillä alkaa inseminaatio hoito pian ja kysyisin että ottaako se kipeää kun ruiskutetaan sisälle silllä katetrilla? mua kun jännittää kaikki asiat esim. papakoe oli kans kauhia. Voikohan sitä ennen ottaa jotain rauhoittavia..
IUI
jännittäjää
5272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Toki kivun tunne on kaikilla hyvin yksilöllistä, mutta oma kokemukseni oli ettei se sattunut yhtään. Noin tuntia ennen otin Burana 600, kun hoitaja kehotti niin tekemään. Tokihan sitä voi hoitajalta kysyä saisko jotain rauhottavaa, mutta hyvin se ton buranankin voimin menee. Tsemppiä sulle ja pidetään peukkuja ettei toista IUI:ta tarvita!
Hei,
inseminaatio ei todellakaan ole kivulias toimenpide, en ole kuullutkaan, että kenellekään olisi suositeltu Buranaa ennen sitä! Jopa papakoe on kivuliaampi, kuin inssi.
onko tosiaan papa kivuliaampi. Lääkäri yritti sanoa että ei saisi jännittää ollenkaan ettei mene pilalle.. aattelin vaan että miten saa monen vuoden jännityksen yhtäkkiä pois
Itselleni ei ole tehty IUI:tä, joten en osaa kysymykseesi vastata. ICSI:tä sitäkin enemmän. Alkionsiirto ei juurikaan satu, niin tuskinpa inssikään. Tuota Buranan ottamista kyllä suuresti ihmettelen...meilläpäin ainakin alkionsiirtoa edeltävänä päivänäkään ei suositella kun Panadolia. Aina parempi, jos ei tarttee särkylääkettä lainkaan.
Onnea inssiin!
Ei inseminaatioon särkylääkettä tarvi ottaa, mutta munatorvien aukiolotutkimukseen kylläkin sitä käskettiin ottamaan ( eihän vaan mennyt kaksi asiaa sekaisin). Minä en ainakaan tuntenut mitään kipua inseminaatiosta ainoastaan ne levittimethän on inhottavan kylmät ne samat mitkä yleensä papaa otettaessakin laitetaan.