Saako Kokkolasta enään ruoka-apua mistään????
Apua ahdinkoon
VOI VOI
32547
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
enpä tiedä tuota mut, jos oot työtön ja on tiukkaa niin kannattaa käydä työttömien ruokalassa syömässä. ateria maksaa aikuiselta pari euroa ja lapset saa käsittääkseni ilmaiseksi eli on halpaa!
mutta entä sosiaaliturva? Eikös ainakin lakisääteisesti jokainen ole oikeutettu siihen?????
mallilla, tämä on nyt sitten sitä keskustapuolueen politiikkaa, saatana ihmiset joutuu jo kerjäämään.
En ole kateellinen mutta ihmettelen vaan,että miten nuo romanit sitten pärjää ? Mistä ne saa sitten ruoka-apua,pakostahan nekin jostain saavat kun ei ole kukaan kuollut nälkään ! Ja samahan pätee koivuhaan afrokaaneihin, en ole niidenkään kuullut kuolevan nälkään. Enkä ole ikään kuullut, että tuon kahen eri kansanryhmän jäsenet olisivat etsintäkuuluttanut ruoka-apua netissä, eli jokin mättää nyt, ja aika pahoin.
Oletan että syy on se, että olet arjalainen ? Vai oletko ?
Ei tämän pitäisi niin vaikeata olla.On laadittu lakipykälät ja säädökset.Ongelma on siinä,kun niitä ei noudateta. Mainitsemasi kansalaiset viittaavat kintaalla tavallisen kansan sääntöjen noudattamiselle. Mitä tekee virkavalta? Käy,jos käy katsomassa esim. huoltoasemalla,jolta varastettu ja jätetty bensat maksamatta , toteamassa,ettei niiltä mitään saa. Lakiakin kuulemma muutettu niin,ettei seuraamuksia juurikaan tule.Erehtyypä tavallinen kansalainen nälkäänsä ottamaan lenkinpätkän,jo löytyykin aikaa tarkemmille tutkimuksille.Nimim.KRPIINTYNYT !!!
Käy diakoniatoimistossa hakemaan ruoka apu lomake. Sieltä saa kyllä apua, eli suomalaisessa diakonia toimistossa
S...ANA Suomalaiset kansalaiset joutuvat täällä kerjäämään ruokaa.Oletko Arialainen jos olet.Painut suorinta tietä peräämään oikeuksia seurakunnalta.Siellä ne vaahtooaa siitä rakkaudesta missä se nyt on MITÄ?LAITETAANKO KANSALAISLIIKE PYSTYYN JA ALETAAN HUOLEHTIMAAN OMISTAMME!!!!KOKKOLA KAIPAA OMAA VEKKO HURSTIA.NÄISTÄ P..keleen POLIITIKOISTA ei ole mihinkään.ONKO vapaaehtoisia???????
Löytyykö niitä vapaaehtoisia muuta kun paskanjauhantaan???Silloin kun olisi tosiasia kysymyksessä kaikki ovat hiljaa mikä tuli???
kerro mikä tilanteesi on avuntarvitsija?Autan jos et ryyppäämällä etkä renttuilemalla ole tilannetta aikaan saanut.Olet ehdottomasti Supi Suomalainen.Täältä löytyy ensimmäinen KANSALAISLIIKKEEN perustaja onko sitten muita?
Missä ne vapaa-ehtoiset on EIKÖ ensimmäistäkään löydy vierelle seisomaan?
moniosaaja (Neekeri) ?
olen hieman seurannut tilannetta, vaikka olen itse työssä ja pärjään juuri ja juuri ns: yksin asuvana tänne mitään hurstia kaivata vaan kovia mielenosoituksia ja mellakoita jopa sisällissota olisi varmaan paikallaan kun ihmiset tapetaan nälkään suoraan sanottuna en tarkjoita itseäni vaan täällä on monta avun tarvitsijaa eikä tuo helvetin sossun läskiperseiset ääliöt anna kuin nimellisen summan jolla ei voi elää minkäänlaista elämää , vaikka olisi kuin nuuka hyvänsä. ehdotankin ettei muuta kuin kauppoihin joka ukko ja akka ja varastamaan niin paljon kuin tarvii, niin saa mahansa täyteen tämmöinen yhteiskunta meillä on. minä ainakin pidän huolen seuraavan kerran kun äänestän että se on perussuomalainen jota äänestän, en jaksa elättää näitä moniosaajia kun niitä tuodaan maahan finnlinesin ro ro aluksilla konttikaupalla, nekö maksaa minunkin eläkkeeen kun jään 5-10 vuoden päästä eläkeelle.
Kansalaisliikkeeseen tulossa apua avuntarvitsijoille perustamme sen.NIMI se sinullakin on lopeta tuo itsesi aliarvioiminen eihän tänne muita vapaaehtoisia ilmottautunut.Olethan työtä pelkäämätön?Tähän keskusteluun ei sitte SAA..NA osallistu asiaankuulumattomat haista paska kommenteineen,menkää muualle juoruamaan.NYT OLLAAN TOSISSAAN AUTTAMASSA RUOKA-APUA TARVITSEVIA joutavat lässytykset ei kiinnosta.
Pioneeri tälle työlle täytyy löytyä täällä on yksi.LÖYTYYKÖ muita tähän sotaan?
ne vapaaehtoiset menivät JATKOSODASSA rauha heidän sieluilleen.
oon vapaaehtoinen.Löydyn puh nrosta 0456525393.Kokkaan ja vaikka annan asuntoni ruokailutilaksi,jos on tarpeen.Tosin oon onnekas ja oon töissä,mutta autan aina,kun voin.Työvuorojeni mukaan olen mukana auttamisessa aina,kun oon vapaalla.Yllämainittuun numeroon saa ottaa yhteyttä,milloin ateria-apua halutaan.Katsotaan sitten,milloin mun vapaat kohtaa tarvijaa.Ainakin ma-ti on mun kokkaukset valmiina vast.ottamaan syöjiä 11-12.30.jos jollain on nälkä.Valita saa kalakeiton ja lihakeiton väliltä.Sämpylät on kotitekoisia.Näkäriäkin toki saa.Ilmottautumispakko ma 3.5 klo 9.00 mennessä ed.mainittuun numeroon.
Kiitos otan sinuun myöhemmin yhteyttä.Katsotaan parempaan tulevaisuuteen nyt meitä on jo kaksi.Jaetaanko ruokakustannukset puoliksi omasta kukkarosta?Lisää vapaaehtoisia?
KAUPUNGIN HERRAT JA ROUVAT arvoisat Edustajat Kaupungintalolta .Tarvitaan ruokailupaikka missä jaamme ILMASTA ruokaa nälkäänäkeville.PUHELINNUMERO ja NIMI kaunis KIITOS etukäteen.Nyt on tekijät valmiina.
niin keittelen kuiteski maanantaina ja sämpylätkin leivon.Tuu kaveriksi,jos haluttaa.Menen 13.50 töihin,joten apu ei oo pahasta.
voin sitoutua vain vapaapäivinä tai iltavuoroina.Aina kuitenkin autan,kun vain on mahdollissuus.Mutta tehdään listaa,ken vain on valmis auttamaan ja katsotaan missä ja milloin.
Ilmoittelemmeko täällä vai kuinka sovimme apuatarvitsijoiden kanssa.Tietääksemme varautua syöjien maarän?Voinko soittaa sinulle?
ed.mainittuun numeroon
nuo kirjoitusvirheet,mutta tosissaan oon kaiken lupaamani suhteen.Mulla vain on huono valaistus:).
tuo puh.nro oikeesti on 0456525393.Saa soittaa muulloin paitsi yöllä.Nyt meen vartin päästä nukkumaan.
Olemme sopineet aloittavamme maanantaina ruokailut.Kyllä tässä selvitään toisiamme tukien.Ilmoittelemme sunnuntaina lisää.
Kysykää entiseltä luotamusmieheltä, se hoitaa kaikkien asiat kuntoon ja kertoo mistä saa parhaiten lainaa ilman vakuuksia. Handelsbankenista!
Täältähän löytyy vielä taisteluhenkeä.Hyvä Kokkola!!!
Että pidetään ensin huolta omista ja sitten vasta muista.
Näin se pitäiski olla, että ENSIN hoidetaan suomalaiset kuntoon ja sit vasta aletaan muita auttaan!!! Kuinka paljon täällä meidän maassamme onkaan SUOMALAISIA TYÖTTÖMIÄ! Hoidettais ensin heille työtä mutta, ei ku otetaan vaan noita ulkomaalaisia tänne. Ja kuinka usein saa lukea, että noi tummaihoiset on raiskannu suomalaisia naisia, saatana!! Toki suomalaisetkin tekee samoja rikoksia, eikä se tietenkään ole sen hyväksyttävämpää. Mutta, on tullut huomattua, että noi ulkomaalaiset tekee noita rikoksia TODELLA USEIN joten mitä vittua niitä tänne otetaan!! Perhana ku täälläkin on noita ulkomaalaisia jotka saavat meidän valtiolta hyvät rahat. Eräskin työtön ulkomaalaisperhe asuu täällä, saavat niin hyvät avustukset, että rakentavat parhaillaan siellä omassa kotimaassaan isoa taloa. Kuulemma sitten kun koti on valmis palaavat takaisin kotimaahansa, aikovat vielä hetken sen jälkeen ku koti on valmis kerätä täällä rahaa. Suomi on niin sairas maa, ollaan joka vitun asiassa niin sinisilmäisiä, argh!!!!
Tekeydy mamuks niin ne varmaan tarjoaa sulle kodin ja kulkuneuvonkin aterian kylkiäiseks!!
kannattaa maalata kasvonsa mustaksi,jos meinaa sieltä jotain saada.Ja puhe kantsii pitää outona mongerruksena.
MEILLÄ EI OLE TARKOITUS POLITIKOIDA EIKÄ OTTAA USKONNOLLISESTI KANTAA MIHINKÄÄN.IHMISILLÄ ON YKSINKERTAISESTI NÄLKÄ JA TARJOAMME MAHAN TÄYTETTÄ.ÄLKÄÄ PILATKO HYVÄÄ ASIAA JOS HALUAMME AUTTAA.
Sinä joka olet ilman ruokaa.Voit ilmottautua viimeistään 3.5. klo.9.00 syömään jauheliha tai kalakeittoa puh.0456525393 Olemme kaksi ihmistä,jotka haluavat auttaa sinua,uskomaan parempaan huomiseen.Emme ole sitoutuneet mihinkään uskonto emmekä järjestö toimintaan.Ainoa apu jonka tarjoamme on ilmainen ruoka.Ruoka on valmiina ma-ti klo.11.00-12.30 Tervetuloa selvistäpäin se on ainut ehto.