Nuvaring ja raskautuminen

Onko ketään kuka olisi raskautunut käyttäen samanaikaisesti ehkäisyrengasta?
Minulla tilanne että on ollut pari viikkoa tihentynyttä pissalla käynnin tarvetta, pahimmillaan yölläkin 2-3 kertaa. Aivan alavatsalla paineen tuntua ollut muutamaan kertaan aivan kun kuukautisten eka päivänä, mutta hieman erilaista. painostavampaa. Väsymys vaivaa myös.
Parille kaverilleni asiasta puhunut ja ovat heti olleet mieltä että olisin raskaana. Itse epäilen, mutta eihän ehkäisykään aivan 100% ole... ja kaksi kertaa (myös edellinen) renkaan laitto "unohtui" laittaa ja laitoin sen reilu vuorokautta myöhemmin.
Nyt su rengas pois ja ensi viikolla odotella mitä tapahtuu. Halusin vain kysellä onko joku vastaavassa tilanteessa raskautunut??
2416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mulla nuvaringin käytön aikana usein raskausmaisia oireita, mutta en 1,5 vuoden aikana vielä vahingossa raskaaks tullu. Muillakin jostain syystä samanlaisia oireita. Mutta ehkäsyhän pettää noin yhtenä kiertona sadasta, joten ei raskaus mahdoton ole. Testihän sen kertoo.

Äänestä

Tiedän itse yhden naisen, joka raskautunut kahdesti ( !! ) käyttäessään nuvaringia ja on käyttänyt sitä aivan oikein. Lisäksi olen netistä googlettanut ja löytänyt muutamia tällaisia kokemuksia. Kiinnosti myös itseäni, kun nuvaringiä käytin. Nyt tosin raskaus toiveissa, joten rinkula on toistaiseksi poissa pelistä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielenkiinnolla1 kirjoitti:

Onko ketään kuka olisi raskautunut käyttäen samanaikaisesti ehkäisyrengasta?
Minulla tilanne että on ollut pari viikkoa tihentynyttä pissalla käynnin tarvetta, pahimmillaan yölläkin 2-3 kertaa. Aivan alavatsalla paineen tuntua ollut muutamaan kertaan aivan kun kuukautisten eka päivänä, mutta hieman erilaista. painostavampaa. Väsymys vaivaa myös.
Parille kaverilleni asiasta puhunut ja ovat heti olleet mieltä että olisin raskaana. Itse epäilen, mutta eihän ehkäisykään aivan 100% ole... ja kaksi kertaa (myös edellinen) renkaan laitto "unohtui" laittaa ja laitoin sen reilu vuorokautta myöhemmin.
Nyt su rengas pois ja ensi viikolla odotella mitä tapahtuu. Halusin vain kysellä onko joku vastaavassa tilanteessa raskautunut??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu