Eikö meidän pitäisi olla jossain paarissa juhlimassa?? eikä miettimässä linuxin / ubuntun ongelmia
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielestäni kalenterin mukaan juhliminen on pöljää. Tavallinen lauantai tänään on. Ihmiset on vaan keksinyt hyvän tekosyyn ryypätä.
Mie juhlin sillon kun siihen miun mielestä on oikeasti aihetta. Esim. sukulaiset saa lapsia on hyvä syy juhlia. Se että kalenterissa lukee "juhlikaa" ei ole syy juhlia. Koska minulla ei ole siis syytä juhlia, voin ihan hyvin esimerkiksi olla miettimässä linuxin / ubuntun ongelmia.
Ihmiset, mokomat laumaeläimet, alkakaa ajatella itse.
Ugh.
Tribe has spoken.
kyllä baarissa ryyppääminen on suomessa aivan liian kallista. muutaman tuopin hinnalla ostaa 24-packin ja painuu vaikka kaveriporukalla mökille. ei ole teennäisiä rajoituksia että tarjoilu loppuu siihen ja siihen aikaan.
saa juoda kaljaa vaikka aamuun. ei myöskään typeriä tupakointikieltoja. kyllä se tupakka monella kuuluu dokaamiseen vaikkei muuten polttaisikaan.
eikä kukaan vittuile: "sori, sä oot ottanut muutaman liikaa jo".
autossa ryyppääminen on kanssa kivaa kun jostain vain löytää selvän kuskin tuollaiseen hommaan. vapaaehtoisia on usein aika heikossa.
no mutta ubuntu 10.04 vaikuttaa mukavan toimivalta käyttikseltä. ja nopeammalta kuin 9.10.
pitihän sitä jotenkin laittaa viesti vastaamaan forumin aihealuetta.