Vappu lihottaa

Pitääkö sitä simaa ja tippaleipää vetää niin että napa paukkuu, no tietysti läskiä lisää, niinku sitä ei olis jo ennestään, joo olemme kuulleet jo että on raskaat luut ja muuta yhtä ympäri pyöreää selitystä, lopettakaa mässääminen niin voitte tulla joskus ihan jopa onnelliseksi.
Senkin läskit.
21243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ikävä mieli. Se mustaa maksan ja sapen, ja saa aivot vihaiseksi.
Kuka teki sulle uuden vyön? Suutariko?

Äänestä

Olen jo ehtinyt istuskelemaan keinussani ja juonut simaa lasikaupalla, tippaleivät on pahoja.
olen katsellut koivuja parvekkeen edessä ,noita puita joita valkorunkoiksi sanotaan nehän on mustansinisiä laikkuja täynnä.
Olen siis päättänyt pestä ne painepesurilla,hetimiten alan kiipeämään latvukseen ja varmistan kauniit valkorunkot juhannukseksi,en siis liho enempää kelpaako?

Äänestä
  • jo täällä kukkivat komeudessaan ja tuossa lähiseudun suuri maidontuottaja tekee lehmilleen juhlapäivän, päästää ne ulos laitumelle. Hän on muuten siitä tehnyt hyvän idean kaupunkilaisille. On ponillaratsastamista , arpomista, oman tilan tuotteiden myymistä ym ym samassa yhteydessä ja lapset saavat nähdä kuinka lehmät kirmasevat ulos pilttuistaan.
    Vapaa pääsy alueelle, ainostaan perii parkkimaksun.

    Äänestä

  • Siinä taas yks kukkakeppi mäiskää .Syö sääki niin et ois niin kares .
    Mut jos ei sul oo ku ne valot räppimäs enää jääkapis .Käy se napuris pulskan isännän luon
    kerjuul saat tippaleipä ja vappusima .Pahal mielel menee ruikul maha ja jää luut paista läpi.
    Kuis tääl sul saatas uskoo valettu et ne muskelit kasva paremmin ku kehtaat syö oikke.
    Kato vain mitä syöt ja muista käyä ulkona liikkumas .Ei ny rämistä liikaa vappuna.
    Hyvä ruoka parempi mieli.Sul puuttuu vain yksi asia joka sun mielt parantas .

    Äänestä

  • Böö ,Böö kirjoitti:

    Siinä taas yks kukkakeppi mäiskää .Syö sääki niin et ois niin kares .
    Mut jos ei sul oo ku ne valot räppimäs enää jääkapis .Käy se napuris pulskan isännän luon
    kerjuul saat tippaleipä ja vappusima .Pahal mielel menee ruikul maha ja jää luut paista läpi.
    Kuis tääl sul saatas uskoo valettu et ne muskelit kasva paremmin ku kehtaat syö oikke.
    Kato vain mitä syöt ja muista käyä ulkona liikkumas .Ei ny rämistä liikaa vappuna.
    Hyvä ruoka parempi mieli.Sul puuttuu vain yksi asia joka sun mielt parantas .

    Nii sekava sepustus et sää ainaki olet simaa saanu.

    Äänestä

  • k/k kirjoitti:

    Nii sekava sepustus et sää ainaki olet simaa saanu.

    Logiikka ei lokiikka.
    Vappu lihottaa ? Mikä vappu ja kuinka sitä syödään ?
    Kippis ja kulaus .
    Hyvää vappumieltä sullukkin.

    Äänestä

  • Glurps kirjoitti:

    Logiikka ei lokiikka.
    Vappu lihottaa ? Mikä vappu ja kuinka sitä syödään ?
    Kippis ja kulaus .
    Hyvää vappumieltä sullukkin.

    mul on lupa kirjotta vääri hauskaa jatkoo sulki.

    Äänestä

Näin aamutuimaan sitä tulee vaikka mitä mieleen, kun ei ole vielä itseään "virittänyt" normaaliuteen.
Joskus kattelee vaikkapa pilviä, jotka lipuvat taivaan sinessä suloisen vaaleina hahtuvina. Välillä sielä taivaalla näkee ihan muita asioita, kuin vain pilvipläiskiä. Sielä mennä viipottelee ihmisten naamatauluja, eläimet -joo- niitä loikkii ja laukkaa ilmavirtauksien saattelemana. Yhtenä päivänä näin Teekannun. Sielä se oli keskellä yläilmaa, suurena täydellisyytenä.

Ja muista luonnon jutuista nyt puhumattakaan.
Jos jättää taka-alalle normaalit silmänkatselusysteemit ja kattelee tosta-noin-vaan-systeemillä, niin yhtäkkiä kivenmurikka on maasta nouseva hirviö tai muu juttu. jne... jne.... Plä ja plä ja pläää

Unohdetaan teekannu ja pilvet.

Toi lukeminen on kans samanmoista. Suomenkieli on tai joskus tuntuu, että se on NIIN kummallista, että sanat Selittävät ihan eri asioita, kuin on tarkoitettu.

Ja mitäkö mä täälä yritän selittää?

No sitä, että vähäsen nauratti sinun aloituksesi. Jos sen kertakaikkisesti lukee juuri, JUURI, presiis sillä tavalla, kuin se on. Siitä tulee vieläkin monimutkaisempi, kuin Teekannu.

Koska en tahdo jaaritella, enkä kirjoittaa pitkiä sepustuksia, niin menen oitis asiaan.

Asia:

Ensinnäkin: "Pitääkö sitä simaa ja tippaleipää vetää niin että napa paukkuu.."

Kuvittelin pitkää narua, jonka toisessa päässä olen minä ja toisessa päässä tippaleipä ja simakanisteri. Ensin pientä raahausta, perässä vedellen. Sitten lisää ähkintää ja raahausta ja siinä vaiheessa se napakin alkaa paukkumaan. Vähä silleen, kuin jäät paukkuu pakkasella. Kovaa.

.."no tietysti läskiä lisää, niinku sitä ei olis jo ennestään..."

Kauhia läskikasa varastossa, ihraa vaikka koko naapurustolle. Vaan eihän se mihinkään riitä, lisää lisää vaan, klimppeinä ja kauhalla kauhoen. Tynnyreihin.

.."joo olemme kuulleet jo että on raskaat luut..."

Laiheliini immeinen kävelöö kadulla. Kangistuneen oloisesti, laahustaen, ilme on väkinäinen ja puurtava. Edistyminen Hyvin hidasta. Miten toi tollee.
-Miten sä noin uskomattoman vaikeesti kävelet?
-Mul on niin raskaat luut.

.."ja muuta yhtä ympäri pyöreää selitystä..."
ja
.."lopettakaa mässääminen niin voitte tulla joskus ihan jopa onnelliseksi.."
ja
."Senkin läskit."

Johtunee varmaan vapusta, että näin aloitustasi luin. Aamulla istuin taas ulkona kahveineni ja koko ympäristö oli mielenkiintoisen erilainen.

Äänestä
  • Varokaa vappua se lihottaa ?

    Äänestä

  • Miehen logiikkaa ! kirjoitti:

    Varokaa vappua se lihottaa ?

    Entä mitä sanoisitte jos otsikos lukis Vappu laihduttaa ?

    Äänestä

että osasi maistua hyvältä, tuore munkki ja simalasillinen. Röyh.

Äänestä
  • Söitkös nyt Vapun ?

    Äänestä

  • Wappunenä kirjoitti:

    Söitkös nyt Vapun ?

    sentään :)

    Äänestä

itse niitä munkkeja ja simaa, olen syönyt varmasti 6 munkkia, (eilen kolme ja tänään kolme)jos lihottaa niin se ei mua haittaa ei olleskaan, päinvaston olen tyytyväinen. :)

Äänestä

Ei ole simoi, ei munkei. Tänään olen yhdet kahvit juonut, siinäpä tänäinen kaloripommi. Ei joka päivä kantsi tankata, edes vappuna.

Äänestä

Kossu ja lenkkimakkara pitää hoikkana.

Äänestä

jaa ja mitäs ite söit?

Äänestä

syö kevyt munkkeja ja juo kevyt simaa?

Äänestä
  • kevytkossua, ja polttaa kevytkorsteeneja?

    Äänestä

No en ole.

Äänestä

Olen oksentanut kokopäivä :( Vaikea lihoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


50+ mies henkilö kirjoitti:

Pitääkö sitä simaa ja tippaleipää vetää niin että napa paukkuu, no tietysti läskiä lisää, niinku sitä ei olis jo ennestään, joo olemme kuulleet jo että on raskaat luut ja muuta yhtä ympäri pyöreää selitystä, lopettakaa mässääminen niin voitte tulla joskus ihan jopa onnelliseksi.
Senkin läskit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu