Suolahti

Hugo Suolahti (vuoteen 1906 Palander, s. 7. lokakuuta 1874, Hämeenlinna – k. 23. helmikuuta 1944 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, filologi ja Helsingin yliopiston rehtori.

Suolahti kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1892 ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1896. Filosofian tohtoriksi Suolahti väitteli vuonna 1900. Vuonna 1901 Suolahti valittiin Helsingin yliopiston germaanisen filologian dosentiksi. Vuonna 1911, kun yliopiston romaanisen ja germaanisen filologian professuuri jaettiin kahtia, tuli Suolahdesta germaanisen filologian professori. Tätä virkaa Suolahti hoiti yli neljäkymmentä vuotta vuoteen 1941 asti. Tiedemaailmassa Suolahden keskeisin erikoisala oli sanahistoria ja hänen sanastotutkimuksensa vaikuttivat merkittävästi suomalaiseen germaanisen filologian tutkimukseen.

Suolahti oli myös merkittävä yliopistollinen hallintomies: hän toimi ensin Helsingin yliopiston vararehtorina vuosina 1917–1923, sitten rehtorina 1923–1926 ja lopulta kanslerina 1926–1944.

Politiikassa Suolahti toimi Kansallisen Kokoomuksen ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1918–1919 ja uudelleen valittuna vuonna 1925. Kansanedustajana Suolahti oli Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä valittuna vuosina 1919–1921.

Ympäristöfilosofi ja luonnonsuojelija Pentti Linkola on Hugo Suolahden tyttärenpoika. Hänen veljiään olivat lääketieteen tohtori, kenraali Eino Suolahti ja historiantutkija Gunnar Suolahti.
0198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sukulainen Helsingis kirjoitti:

Hugo Suolahti (vuoteen 1906 Palander, s. 7. lokakuuta 1874, Hämeenlinna – k. 23. helmikuuta 1944 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, filologi ja Helsingin yliopiston rehtori.

Suolahti kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1892 ja valmistui filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1896. Filosofian tohtoriksi Suolahti väitteli vuonna 1900. Vuonna 1901 Suolahti valittiin Helsingin yliopiston germaanisen filologian dosentiksi. Vuonna 1911, kun yliopiston romaanisen ja germaanisen filologian professuuri jaettiin kahtia, tuli Suolahdesta germaanisen filologian professori. Tätä virkaa Suolahti hoiti yli neljäkymmentä vuotta vuoteen 1941 asti. Tiedemaailmassa Suolahden keskeisin erikoisala oli sanahistoria ja hänen sanastotutkimuksensa vaikuttivat merkittävästi suomalaiseen germaanisen filologian tutkimukseen.

Suolahti oli myös merkittävä yliopistollinen hallintomies: hän toimi ensin Helsingin yliopiston vararehtorina vuosina 1917–1923, sitten rehtorina 1923–1926 ja lopulta kanslerina 1926–1944.

Politiikassa Suolahti toimi Kansallisen Kokoomuksen ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1918–1919 ja uudelleen valittuna vuonna 1925. Kansanedustajana Suolahti oli Hämeen läänin eteläisestä vaalipiiristä valittuna vuosina 1919–1921.

Ympäristöfilosofi ja luonnonsuojelija Pentti Linkola on Hugo Suolahden tyttärenpoika. Hänen veljiään olivat lääketieteen tohtori, kenraali Eino Suolahti ja historiantutkija Gunnar Suolahti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu