putkiteleee

telkkarissa (putki) kuvavääristymä, eli kaareutuu sisäänpäin molemmilta reunoilta, ja palautuu normaaliksi hetkeksi kun kopsauttaa telkkaria. Missä vika?
6275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vika on piireissä joilla säädetään kuvan suuruutta. Vian vuoksi suurennus on reunoilla suurempi kuin keskellä, joloin kuva muodostuu tyynymäiseksi. Jos suurennus olisi keskellä suurempi kuin reunoilla, kuvasta tulisi tynnyrimäinen. Potkiminen ei auta, huoltoon.

Äänestä

Tinalanka korjaa ongelman.
Kylmä juotos on kyseessä?

Äänestä
  • Tinalanka korjaa vian. Valitettavasti koneen nykyisin pitkälti pintaliitosta ja korjauksessa mahdollisuus "tinata" se edelleen kylmänä, saadaliitos korjattua ja paistaa piirilevypiloillen on suoritus eroina turhan pieni. Jos takuuaikaa on jäljellä suosittelen ehdottomasti huoltoon ja toisena vaihtoehtona voisi olla kuitenkin se huoltoon kiikuttaminen.
    Pintaliitoksen juottaminen on helppo toimenpide ja onnistuu monelta pienellä harjoittelulla. Tiedän tuon kokemuksesta, mutta harjoitteluvaiheessa on syytä nähdä juotoksen valmistuminen ja siihen auttaa optiset apuvälineet. Harjoittelunjälkeen on käsituntumalla, hyvät mahdollisuudet, hyvällä prosentilla, tehdä onnistuneita liitoksia, En suosittele harjoituksia aloittamaan silla ainokaisella korjauskohteella. Mahdollisuus saada korjaamatonta, on liian helppoa.

    Äänestä

  • T-ope kirjoitti:

    Tinalanka korjaa vian. Valitettavasti koneen nykyisin pitkälti pintaliitosta ja korjauksessa mahdollisuus "tinata" se edelleen kylmänä, saadaliitos korjattua ja paistaa piirilevypiloillen on suoritus eroina turhan pieni. Jos takuuaikaa on jäljellä suosittelen ehdottomasti huoltoon ja toisena vaihtoehtona voisi olla kuitenkin se huoltoon kiikuttaminen.
    Pintaliitoksen juottaminen on helppo toimenpide ja onnistuu monelta pienellä harjoittelulla. Tiedän tuon kokemuksesta, mutta harjoitteluvaiheessa on syytä nähdä juotoksen valmistuminen ja siihen auttaa optiset apuvälineet. Harjoittelunjälkeen on käsituntumalla, hyvät mahdollisuudet, hyvällä prosentilla, tehdä onnistuneita liitoksia, En suosittele harjoituksia aloittamaan silla ainokaisella korjauskohteella. Mahdollisuus saada korjaamatonta, on liian helppoa.

    Onko putki-TV nykyaikaa, onko EW-korjaus pintaliitososilla tehty, onko takuunalaisia putki-TV:itä enää kellään?

    Vastaukset kaikkiin: EI.

    Ja mitä väliä jonkun putki-TV:n kyrvähtämisellä on? Sen arvo ehjänäkin on luokkaa 0-20€

    Äänestä

  • old_profile_26342 kirjoitti:

    Onko putki-TV nykyaikaa, onko EW-korjaus pintaliitososilla tehty, onko takuunalaisia putki-TV:itä enää kellään?

    Vastaukset kaikkiin: EI.

    Ja mitä väliä jonkun putki-TV:n kyrvähtämisellä on? Sen arvo ehjänäkin on luokkaa 0-20€

    Tämänpäivän viihdeteknologiasta "pimeässä eläneeltä" tuntuisi kyseessä olevan philipsin 32" laajakuva lituska, jolla ilmeisimmin on arvoa yli 20€. Tämä arvauksena.

    Äänestä

Iskemällä parantuvat viat ovat melkein aina irronneita juotoksia.
Tyypillisesti vikoja on kuumana käyvissä kompponenteissa.
Ns itä länsikorjain siaitsee juovapääteasteen sivussa sieltäpäin juottelet kaikki vähänkin epämääräiset juotokset.
Usein katkominen on aiheuttanut nokeentumista eli kaikkiylitummat ja kovanharmaat juotokset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


32tuumaakokoo kirjoitti:

telkkarissa (putki) kuvavääristymä, eli kaareutuu sisäänpäin molemmilta reunoilta, ja palautuu normaaliksi hetkeksi kun kopsauttaa telkkaria. Missä vika?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu