Asko Sahlbergin uusin on kaikkien teinien toivekirja. Mahdollisimman vähäsivuinen ( 120) klassikko, kun esseen pukertaminen on jäänyt viimeiseen iltaan. Tilanne, joka näilläkin palstoilla tuntuu perin yleiseltä.
Mistäköhän lie kyse hienossa kirjassa? No, mää en rupee valmista esitelmää alehintaan tekemään, mutta olennainen:
Kirjan nykyhetki ajoittuu noin vuoteen 1809, kuningasvallan vaihtumiseen keisarin alamaisuuteen. Sodittu on, ja talon pojat vieläpä eri puolilla hoippuvaa ja siirtyilevää rintamaa. Raskasta leskiäidin sydämelle. Isojen herrojen pelinappuloina olleiden poikien pitää selvittää omatkin välinsä rauhan lopulta tultua. Kuka petti kenet, menikö valtakunta hevosesta ja millä olkipolsterilla peuhattiin kenenkin kanssa.
Tästä aiheesta Hyry olisi kirjoittanut trilogian ja Päätalo 18-osaisen kehyskertomuksen. Sundin Lars ehkä yhden kuussatasen. Asko-poika pistää kaiken kompaktiin pakettiin äärimmäisen eleettömällä kerronnalla kattaen olennaisen parin sukupolven ajalta ökytalon historiaa. Hämmentävän kunnioitettava saavutus.
Kuin kerrottu:
Näkökulma vaihtuu minäkertojasta toiseen. Veljekset, toisen vaimoksi päätynyt nuoriemäntä, nimetön leskikuningatar, nurkissa hiippaileva serkkupoika, surutta polttopuita tuhlaava Muonamies, muu palvelusväki ja Vouti, tuo suurisieluinen järjestelijä, kertovat kukin näkökulmastaan mitä oikein tapahtui ja miksi. Yleensä en ole pitänyt tästä kerrontatavasta, joka toki ei ole harvinainen, mutta tässä tapauksessa erittäin hyvin toimiva.
Replikointi on niukkaa ja just kuin Muonamies sanoo: "Sillä tavalla täällä on aina asioista puhuttu: sanotaan jotakin, kun tarkoitetaan jotakin vallan muuta. Tai jos ei aina muuta, ainakin enemmän kuin mitä sanotaan."
Semmostahan se lie kielenkäyttö jossakin Vaasan takana. Niukkaa ja tiukka.
Sahlberg rakentaa äärimmäisen hiottuja lauseita, jotka ovat kuin runoja. Tai Bremerin valokuvia, väliin ylen synkkiä ja aina olennaiseen pelkistyviä.
"Hän ei liiku, hän on pakoon ryömineen metsän tuulten pieksämäksi jättämä puu. Minä halusin hänet."
"Minä olen se, joka aina lähtee ja jonka ei tarvitse koskaan pästä perille."
"Täytyy pistää munia hattuun."
Rohkenen suositella
Mistäköhän lie kyse hienossa kirjassa? No, mää en rupee valmista esitelmää alehintaan tekemään, mutta olennainen:
Kirjan nykyhetki ajoittuu noin vuoteen 1809, kuningasvallan vaihtumiseen keisarin alamaisuuteen. Sodittu on, ja talon pojat vieläpä eri puolilla hoippuvaa ja siirtyilevää rintamaa. Raskasta leskiäidin sydämelle. Isojen herrojen pelinappuloina olleiden poikien pitää selvittää omatkin välinsä rauhan lopulta tultua. Kuka petti kenet, menikö valtakunta hevosesta ja millä olkipolsterilla peuhattiin kenenkin kanssa.
Tästä aiheesta Hyry olisi kirjoittanut trilogian ja Päätalo 18-osaisen kehyskertomuksen. Sundin Lars ehkä yhden kuussatasen. Asko-poika pistää kaiken kompaktiin pakettiin äärimmäisen eleettömällä kerronnalla kattaen olennaisen parin sukupolven ajalta ökytalon historiaa. Hämmentävän kunnioitettava saavutus.
Kuin kerrottu:
Näkökulma vaihtuu minäkertojasta toiseen. Veljekset, toisen vaimoksi päätynyt nuoriemäntä, nimetön leskikuningatar, nurkissa hiippaileva serkkupoika, surutta polttopuita tuhlaava Muonamies, muu palvelusväki ja Vouti, tuo suurisieluinen järjestelijä, kertovat kukin näkökulmastaan mitä oikein tapahtui ja miksi. Yleensä en ole pitänyt tästä kerrontatavasta, joka toki ei ole harvinainen, mutta tässä tapauksessa erittäin hyvin toimiva.
Replikointi on niukkaa ja just kuin Muonamies sanoo: "Sillä tavalla täällä on aina asioista puhuttu: sanotaan jotakin, kun tarkoitetaan jotakin vallan muuta. Tai jos ei aina muuta, ainakin enemmän kuin mitä sanotaan."
Semmostahan se lie kielenkäyttö jossakin Vaasan takana. Niukkaa ja tiukka.
Sahlberg rakentaa äärimmäisen hiottuja lauseita, jotka ovat kuin runoja. Tai Bremerin valokuvia, väliin ylen synkkiä ja aina olennaiseen pelkistyviä.
"Hän ei liiku, hän on pakoon ryömineen metsän tuulten pieksämäksi jättämä puu. Minä halusin hänet."
"Minä olen se, joka aina lähtee ja jonka ei tarvitse koskaan pästä perille."
"Täytyy pistää munia hattuun."
Rohkenen suositella
Vastaukset 1
Vanhimmat
a ja ä.
Lisätkää mistä puuttuu.