Vein naisen ravintolaan syömään. Hän oli nimeltään Merja. Tunsin hänen seurassaan oloni epävarmaksi, hänen läheisyytensä sai konseptini yhä uudelleen sekoamaan. Minun oli vaikea esiintyä rentoutuneesti ja jutella vapautuneesti. Tunsin että puheeni olisi idioottimaista jorinaa. Yllätin itseni toistuvasti katsomasta Merjan huulia tai mikä pahempaa, minulla oli täysi tekeminen ettei silmäni olisi valuneet kasvoista alaspäin.
Keskusteluani häiritsi mielikuvitukseni loihtimat kuvat, jossa suutelin Merjan suupieliä ja kaulaa. Hänen ihonsa muutti tunnetun hajuveden omaksi yksilölliseksi tuoksukseen. Minulla oli täysi työ olla tuijottamatta Merjan kasvojen pisamia. Samalla pohdin, löytäisinkö pisamia hänen harteiltaan, selästä ja rinnoiltaan. Sellainen mielikuva sai aikaan haaroissani värähdyksen. Ajatukseni laukkasivat täyttä laukkaa muualla kuin itse keskustelussa. En ymmärtänyt miksi Merja sai minussa niin suorasukaisen eroottisen latauksen aikaan. Olihan ollut muidenkin naisten kanssa treffeillä ilman että ajatukseni karkasivat jatkuvasti seksiin. Sitä paitsi en halunnut mahdollisen tulevan suhteen olevan pelkästään seksuaalinen.
Kerroin Merjalle, että jostain syystä olin normaalia jännittyneempi, mikä näytti häntä imartelevan. Yritin hokea mantraa, että Merja on ihan tavallinen nainen, eikä mikään jalustalle nostettava jumalatar.
Mitä mantran hokeminen muka auttoi? Hänen silmiensä katse ja suun pieni hymy aiheutti sekaannuksen ajatuksissa. Saatoin nähdä tuon saman ilmeen vieressäni sängyllä, kun rakastelumme jälkeen olisimme sylikkäin. Halusin nähdä hänen hiuksensa sekaisin ja tutkia hänen pisamiaan lähempää. Olisin tyytyväinen pelkästään siihen, että saisin vain katsella tuntikausia hänen piirteitään ja tunnustella ihon sileyttä.
Mietin miksi näin hänen joka pienessä liikkeessään eroottisuutta? Miksi hänen suupieliensä pienet hymykuopat saivat kurkkuni kuivaksi? Miksi koin hänen lähellään kaikuja murrosiästä, jolloin pelkkä ihastuminen sai aikaan kokovartalokipsin?
Samalla tunsin itseni etuoikeutetuksi, että sain olla Merjan lähellä, nauttia hänen seurastaan ja painaa mieleeni jokaisen hänen eleensä, hänen sanansa. Mutta tunsin myös järjetöntä, typerää mustasukkaisuutta heti siitä hetkestä lähtien kun eroaisin hänestä.
Tunnistin että olin toivottaman ihastunut tähän naiseen. Merja oli antanut eroottisen täystyrmäyksen, vaikka hän ei ollut "missityyppisen" kaunis. Hänestä saattoi mies pitää kiinni, hänen runsaat muotonsa viestittivät hedelmällisyyttä, silkkaa naisellista seksuaalisuutta.
En muista itse ateriasta mitään. En muista paljonko söin ja mitä söin. Katselin vain hänen kasvojen ilmeitä, pieniä tahdottomia ilmeitä haltioituneena ja puhuin kuin jonkun toisen henkilön suulla. Jälkikäteen en edes muistanut mistä olin hänen kanssaan puhunut.
Minun oli pakko tunnustaa hänelle, että hänen läsnäolonsa sai minut täysin hämilleni. Hän sanoi siihen hymyillen kyllä huomanneensa asian. Ilta päättyi minusta liian nopeasti, enkä ymmärtänyt mihin kaikki tunnit olivat niin nopeasti kadonneet. Ymmärsin vain että oli aika erota. Merja lähtisi kotiinsa ja minä omaani. Tiesin valvovani sängyssäni pitkin yötä ja ammentavani muistikuvia yhteisestä illanvietosta. Saattaisin ojentaa kättäni ja etsiä sängystäni löytämättä häntä. Hyvällä tuurilla nukahtaisin vain nähdäkseni intohimoisia unia Merjasta. Heräisin pitkin yötä ravistautuen kerta toisensa jälkeen todellisuuteen, ja siihen että hän ei ollutkaan liikkunut himokkaan rytmikkäästi päälläni.
Sain kuitenkin erotessa suukon poskelle ja hänen kännykkänumeronsa. Sillä suukollahan mies saattaa pärjätä pitkään...ainakin hetkisen verran.
Seksikäs Tarjoilijatar 2
Jay Hendriks -65
0
3686
Luetuimmat keskustelut
- 52915
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍104891Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15796Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,3740- 66618
- 74607
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1604Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it185569- 56561
- 70533