Meillä on ollut kolme koiraa, ensin Suomen ajokoira, sitten beagle ja viimeksi Suomen pystykorva, siitäkin jo aikaa pitkälti toistakymmentä vuotta.
Yritänpä lyhkäsesti kertoa tarinani koiran vaistosta.
Olimme perheen kanssa käymässä Helsingissä Kajaanista, meillä oli silloin tuo ajokoira, nelisenkymmentä vuotta sitten. Ensin kävimme mieheni perheen luona Kannelmäessä, jätimme siksi aikaa koiramme sinne, kun menimme minun vanhempieni luokse Munkkivuoreen.
Parin- kolmen tunnin kuluttua kuului pihalta tutunomaista haukuntaa, menin parvekkeelle katsomaan, voi ihmettä, se oli meidän koiramme, melkeinpä parvekkeen alla. Ei koira ollut ennen käynyt Helsingissä, miten se osasi jäljittää meidät. Se oli hypännyt lähtömme jälkeen alakerran parvekkeelta, muuta mahdollisuutta ei ole kuin että se autonrenkaitten perusteella löysi Munkkivuoreen, oliskohan matkaa arviolta kymmenisen kilometriä.Ilmeisesti tunnisti sitten kerrostalon kadun varressa olevan automme. Aika tavalla mysteeriksi jäi tämä ihmeellinen jäljittäminen.
Kimmoke tähän juttuuni tuli katsottuani tuossa TV.stä Lassie-tarinaa, jossa koira löysi Skotlannista entiseen kotiinsa kahdeksansadan kilometrin päähän Etelä-Englannissa.
Olipa meillä kyllä kissojakin....ne ne vasta viisaita ovatkin. Kirjoitin aikoinaan lastenkirjan tapaisen näistä kissojemme seikkailuista. Kustantajille ei kelvannut, mutta oli sitten jatkokertomuksena, oliskohan ollut Kissamme-niminen lehdessä, siitäkin jo aikaa noin 25 vuotta.
Vanhuus hiipii näköjään, kun muistelemaan olen ruvennut. Elämänkertakirjoitteluun en pysty, ei ole kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä paneutua enää niin erakkomaiseen elämään, mitä kirjoittaminen vaatii.
Yritänpä lyhkäsesti kertoa tarinani koiran vaistosta.
Olimme perheen kanssa käymässä Helsingissä Kajaanista, meillä oli silloin tuo ajokoira, nelisenkymmentä vuotta sitten. Ensin kävimme mieheni perheen luona Kannelmäessä, jätimme siksi aikaa koiramme sinne, kun menimme minun vanhempieni luokse Munkkivuoreen.
Parin- kolmen tunnin kuluttua kuului pihalta tutunomaista haukuntaa, menin parvekkeelle katsomaan, voi ihmettä, se oli meidän koiramme, melkeinpä parvekkeen alla. Ei koira ollut ennen käynyt Helsingissä, miten se osasi jäljittää meidät. Se oli hypännyt lähtömme jälkeen alakerran parvekkeelta, muuta mahdollisuutta ei ole kuin että se autonrenkaitten perusteella löysi Munkkivuoreen, oliskohan matkaa arviolta kymmenisen kilometriä.Ilmeisesti tunnisti sitten kerrostalon kadun varressa olevan automme. Aika tavalla mysteeriksi jäi tämä ihmeellinen jäljittäminen.
Kimmoke tähän juttuuni tuli katsottuani tuossa TV.stä Lassie-tarinaa, jossa koira löysi Skotlannista entiseen kotiinsa kahdeksansadan kilometrin päähän Etelä-Englannissa.
Olipa meillä kyllä kissojakin....ne ne vasta viisaita ovatkin. Kirjoitin aikoinaan lastenkirjan tapaisen näistä kissojemme seikkailuista. Kustantajille ei kelvannut, mutta oli sitten jatkokertomuksena, oliskohan ollut Kissamme-niminen lehdessä, siitäkin jo aikaa noin 25 vuotta.
Vanhuus hiipii näköjään, kun muistelemaan olen ruvennut. Elämänkertakirjoitteluun en pysty, ei ole kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä paneutua enää niin erakkomaiseen elämään, mitä kirjoittaminen vaatii.
Vastaukset 7
Vanhimmat
olihan se leffakin.Uskomatonta toi koiran sitoutuminen ihmiseen.Näen sen meillä,kun Elli srigesspanielineiti jää kotiin ja minä vaikka vähänaikaa viivyn asiollani,siis kurvaan Saabillani kaupunkiin.
Se eroikävä on niin valtava,että joskus jopa tunnen syyllisyyttä,että jätin Ellin kotiin mieheni kanssa.
Ukon eroikävää en ole huomannut,Hän jopa nauttii yksinolosta,kaiketi ansaitusta.
Kerran kysyinkin,kun Hän oli ollut pari vuorokautta yksin ja minä rellestin tallinnanlautalla,että miltä nyt tuntuu,kun olet ihan yksin saanut päättää omista asioistasi??mukavalta,mukavalta vastasi Hän.
Eikös vanhakantaiseen tapaan kuulunut erikoisen arvostettua persoonaa "Teititellä?" Tämä vain pienenä huomautuksena d:lle.
111-?Uskomattoman pikkumaista ja naivia.Kaiketi nyt mieli hyvä,kun pääsit purkamaan omaa täydelliyyttäsi.
Luulin että kysymyksessä oli viisas ihminen, joka osoittautuikin koiraksi! :))
Suomen kielessä on yleensä "vapaa sanajärjestys", mutta pisti silmään kun
huomasin että otsikko olisi vastannut aihetta jos olla-sana olisi ollut viimeisenä.
(Miten viisas koira voi olla!)
ja miten tyhmä voi olla ihminen!
miten tyhmä voikaan olla ihminen....miten tyhmä voi ihminen olla.......miten ihminen voi olla tyhmä!
Huom huutomerkit....voi sanoa ääneen, niin huomaa.Sanoja voi toki painottaa eri tavalla. Ensimmäisessä ehdotuksessa painotetaan tyhmä-sanaa, toisessa ihminen olla ja kolmannessa taas tyhmä-sanaa. Että tälleen!
tätä tärkeää asiaa, niin vaihtoehtoja löytyy vielä....miten VOI ihminen olla TYHMÄ, mutta asiahan muuttuu, jos sanomme, MITEN tyhmä ihminen voi olla tai MITEN ihminen voi olla tyhmä?
Kyllä on kielemme monipuolinen verrattuna vaikkapa ykstotiseen enklantiin jossa sanavarasto on niukka....yksi sana voi merkitä useampaa asiaa riippuen sisällöstä.