Kymmenen puhujaa kiinni lasten seksuaaliseta hyväksikäytöstä

Eroan ry:stä

Tällähetkellä on kymmenen vl puhujaa jäänyt kiinni. Yksi vl pappi joka saanut käräjätuomion ehdollisena omiin lapsiinsa sekaantumisesta, liikkuu vapaana jossain Helsingin ev.lut. seurakunnassa.
Hesari 1.5.2010.

233

8790

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko tietoa

      Ketkä kymmenen? Mistä rauhanyhdistyksistä?

      • kimos

        EI tietenkään mainittu henkilöitä nimeltä. Ei myöskään rauhanyhdistyksiä. Oletko yksinkertainen.

        Huhumylly kyllä pyörähtää vl-liikkeessä ja liepeillä. Odotellaanpa rauhassa oikeuden tuomioita, silloin asiat on tietyin edellytyksin julkisia. Itse olen tiennyt insestistä ja pedofiliasta vl-piireissä -80 luvulta saakka. Puhujat eivät tee poikkeusta.

        Raamatussa on paikka, jossa sanotaan "maassa [maan päällä] olevat työt paljastuvat" ennen loppua. Elämme sitä aikaa.

      • Pelastakaa lapsenne
        kimos kirjoitti:

        Raamatussa on myös paikka jossa sanotaan, että olisi parempi että myllynkivi pantaisiin heidän kaulaansa...

        Kyllä on paha mieli näitten lasten puolesta...Jos minun lapselleni joku äijä tekisi näin pahaa, voisin vaikka tappaa tekijän, siinä ei armonmeret paljon painaisi!

      • Outoa mollaamista

        Jos joku on joutunut lapsena raiskatuksi niin ei edes välttämättä halua itselleen miestä. Pelkkä läheisyys tuntuu vastenmielisesltä. Lapsen raiskaaja on pilannut ihmisen elämän lopullisesyi. Ihminen ei kykene ehkä koskaan komaan normaalia seksuaalisuutta ja läheisyyttä.

        Kyseisestä ihmisestä en tiedä. Mutta älkää koskaan mitätöikö niitä vaurioita mitä lapsenraiskaaja saa aikaiseksi.

      • adfsasdf

        Siis mitä vittua? Olet ollut tietoinen pedofiliasta ja insestistä, mutta et ole laittanut asian puolesta tikkuakaan ristiin?

      • surullista
        kimos kirjoitti:

        EI tietenkään mainittu henkilöitä nimeltä. Ei myöskään rauhanyhdistyksiä. Oletko yksinkertainen.

        Huhumylly kyllä pyörähtää vl-liikkeessä ja liepeillä. Odotellaanpa rauhassa oikeuden tuomioita, silloin asiat on tietyin edellytyksin julkisia. Itse olen tiennyt insestistä ja pedofiliasta vl-piireissä -80 luvulta saakka. Puhujat eivät tee poikkeusta.

        Raamatussa on paikka, jossa sanotaan "maassa [maan päällä] olevat työt paljastuvat" ennen loppua. Elämme sitä aikaa.

        Kimos, kerrot tietäneesi insestistä ja pedofiliasta vl-piireissä 80-luvulta saakka. Et ole tehnyt asiasta ilmoitusta.

        Eiköhän poliisiviranomaisten kannattaisi nettikeskustelijoidenkin kautta selvittää asioita; näkyvät tietävän kovasti ja vain faktan kautta voidaan päästä tästä asiasta eteenpäin

      • Anonyymi
        kimos kirjoitti:

        EI tietenkään mainittu henkilöitä nimeltä. Ei myöskään rauhanyhdistyksiä. Oletko yksinkertainen.

        Huhumylly kyllä pyörähtää vl-liikkeessä ja liepeillä. Odotellaanpa rauhassa oikeuden tuomioita, silloin asiat on tietyin edellytyksin julkisia. Itse olen tiennyt insestistä ja pedofiliasta vl-piireissä -80 luvulta saakka. Puhujat eivät tee poikkeusta.

        Raamatussa on paikka, jossa sanotaan "maassa [maan päällä] olevat työt paljastuvat" ennen loppua. Elämme sitä aikaa.

        Olen niin yksinkertainen etta huolettaa huhumyllyn pyorittaminen. Huhun siivet katkeaa jos ne 10 nimea nimettaisiin rehdisti ilman vastakysymyksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikutti silta kun askettain luin lapi syytoksia Naantalin ratsastustallin omistajapariskuntaa vastaan etta tallaonen vanhoista selvittamattomista pedofiliasyytoksista kohiseva kuiskuttelurinki yha sekoittuu myos nykypaivan nettikirjoittajien vaikuttajatahoksi taustalla., ilman mitaan todellista yhteytta tapaukseen.

      • Anonyymi
        Pelastakaa lapsenne kirjoitti:

        Raamatussa on myös paikka jossa sanotaan, että olisi parempi että myllynkivi pantaisiin heidän kaulaansa...

        Kyllä on paha mieli näitten lasten puolesta...Jos minun lapselleni joku äijä tekisi näin pahaa, voisin vaikka tappaa tekijän, siinä ei armonmeret paljon painaisi!

        Yhdessäkään murhaajassa ei asu Jumalan henki sanoo Raamattu.
        Minun on kosto sanoo Jumala

        Murhaajaa ei helppo haittaa iankaikkisuudessa.

      • Anonyymi
        Outoa mollaamista kirjoitti:

        Jos joku on joutunut lapsena raiskatuksi niin ei edes välttämättä halua itselleen miestä. Pelkkä läheisyys tuntuu vastenmielisesltä. Lapsen raiskaaja on pilannut ihmisen elämän lopullisesyi. Ihminen ei kykene ehkä koskaan komaan normaalia seksuaalisuutta ja läheisyyttä.

        Kyseisestä ihmisestä en tiedä. Mutta älkää koskaan mitätöikö niitä vaurioita mitä lapsenraiskaaja saa aikaiseksi.

        Totta kirjoitat, siinä on sydän sirpaleina ja häpeä jää uhrin kannettavaksi, koska syylliset salataan vaikka oikeuteen päätyisi. 60 vuotta paperit piilossa!! Siinä on miesten laki.

      • Anonyymi
        kimos kirjoitti:

        EI tietenkään mainittu henkilöitä nimeltä. Ei myöskään rauhanyhdistyksiä. Oletko yksinkertainen.

        Huhumylly kyllä pyörähtää vl-liikkeessä ja liepeillä. Odotellaanpa rauhassa oikeuden tuomioita, silloin asiat on tietyin edellytyksin julkisia. Itse olen tiennyt insestistä ja pedofiliasta vl-piireissä -80 luvulta saakka. Puhujat eivät tee poikkeusta.

        Raamatussa on paikka, jossa sanotaan "maassa [maan päällä] olevat työt paljastuvat" ennen loppua. Elämme sitä aikaa.

        Eli paljastuuko nyt maanpäällä tehdyt työt?

    • Kova paikka

      Onko muissa Suomen rauhanyhdistyksissä pedofiili-puhujia?

      • 4+6

        ne pitäisi tutkia?
        Ei poliisilla ole syytä tutkia jollei joku tule esiin.
        Vain siitä syystä ei edes saa tutkia muita rauhanyhdistyksiä vaikka naapuriyhdistyksessä jotakuta epäilläänkin.

      • Eräs jäsen
        4+6 kirjoitti:

        ne pitäisi tutkia?
        Ei poliisilla ole syytä tutkia jollei joku tule esiin.
        Vain siitä syystä ei edes saa tutkia muita rauhanyhdistyksiä vaikka naapuriyhdistyksessä jotakuta epäilläänkin.

        Kyllä tämä tilanne panee vakavaksi ja miettimään.

        On tietenkin aivan välttämätöntä että rauhanyhdistyksissä nyt otetaan asia vakavasti ja varmistetaan uskottavalla tavallaettä kaikille tulee selväksi, ettei yhteisössä missään tapauksessa suojella ketään hyväksikäyttäjää missään olosuhteissa. Olipa missä asemassa hyvänsä.

        Koko liike menettää uskottavuutensa kun on paljastuntu että tekoja on yritetty suojella ja painaa rippisalaisuuden peittoon.

        Onhan se kiusallista ja vaikeaa näistä asioista alkaa puhua, mutta kun ei ole muuta tietä kuin avoin keskustelu. Tätä mieltä olen ainaski nyt, saa nähdä mitä kuulen illalla seuroissa...

      • Liperiin menijä
        Eräs jäsen kirjoitti:

        Kuten Topi Linjama blogissaan esitti, Liperin puhujainkokouksessa on otettava pedofilia-asia esiin.

      • Puh.joht. lausunto
        Liperiin menijä kirjoitti:

        Kuten Topi Linjama blogissaan esitti, Liperin puhujainkokouksessa on otettava pedofilia-asia esiin.

        Voittonen Hesarissa 1.5.10 D2:

        "Tapausten suuri määrä tulee Voittoselle yllätyksenä. "Me emme missään tapauksessa hyväksy puhujaksi sellaista, joka on tällaisen teon tekijä", Voittonen sanoo. "Jos tällainen asia on tullut tietoomme, on henkilö vapautettu puhujan tehtävästä." Voittonen kertoo olleensa SRK:n johtokunnassa vuodesta 1982. Sinä aikana hän kertoo törmänneensä "muutamaan tapaukseen", joissa puhuja on jäänyt hyväksikäytöstä kiinni. Niihin on tartuttu."

      • ilmoitusvelvolliset
        Puh.joht. lausunto kirjoitti:

        "On tartuttu" mutta onko tehty ilmoitus poliisille?

      • järkytttynyt.
        ilmoitusvelvolliset kirjoitti:

        "On tartuttu" mutta onko tehty ilmoitus poliisille?

        suojellut tyttäriään raiskaavaa insesti-hirviötä,eikä ole ilmoittanut kauheaa rikosta poliisille aikoinaan?Tämä mietityttää pitkin Suomen maata ja painaa mieliä.Onko evankeliumi ,ilosanoma Jeesuksesta ,rikoksien peittovaate*?Miksi täämä usko on mennyt tällaiseksi?Toista opetetaan ,toisin eletään?

      • :::
        järkytttynyt. kirjoitti:

        pidetään toista totuuna, tehdään toista.

      • !

        Jos ei ole tehty ilmoitusta poliisille niin ainoa paikka Voittoselle on tämän jälkeen vankila.
        Näin vakavien rikosten peittelyyn syyllistynyt henkilö on lain mukaan rikollinen itsekin ja yhteiskunnan pohjasakkaa.

      • VL- kohta entinen
        ilmoitusvelvolliset kirjoitti:

        "On tartuttu" mutta onko tehty ilmoitus poliisille?

        Tämä mullekkin tuli ensimmäisenä mieleen.

        Tiedän 100% varmuudella kaksi tapausta. Toisesta tehtiin poliisi-ilmoitus, mutta asia saatiin jotenkin sotkettua poliisin toimesta.

        Toinen case valitettavasti vanhentui.

      • Miten on?
        Puh.joht. lausunto kirjoitti:

        Voittonen Hesarissa 1.5.10 D2:

        "Tapausten suuri määrä tulee Voittoselle yllätyksenä. "Me emme missään tapauksessa hyväksy puhujaksi sellaista, joka on tällaisen teon tekijä", Voittonen sanoo. "Jos tällainen asia on tullut tietoomme, on henkilö vapautettu puhujan tehtävästä." Voittonen kertoo olleensa SRK:n johtokunnassa vuodesta 1982. Sinä aikana hän kertoo törmänneensä "muutamaan tapaukseen", joissa puhuja on jäänyt hyväksikäytöstä kiinni. Niihin on tartuttu."

        "Sinä aikana hän kertoo törmänneensä "muutamaan tapaukseen", joissa puhuja on jäänyt hyväksikäytöstä kiinni. Niihin on tartuttu." "

        Niinkö se menne, että vasta sitten kun joku jää kiinni poliisille niin niihin puututaan? Niin kauan kuin mahdollista asia koitetaan pitää visusti salassa? Toivotaan ettei uhri puhu sekä seuroissa muistetaan puhua armonmerestä johon on upotettu anteeksipyydetyt synnit ja näin saadaan uhri toivottavasti vaikenemaan ja tuntemaan syyllisyytta jos puhuu? Jos uhri ottaa asian puheeksi, niin kehoitetaan tekemään parannus kun kaivelee anteeksiannettuja asioita ettei vaan menetä taivasosuuttaan?

      • SRK on mätäpaise
        Miten on? kirjoitti:

        "- Epäkohdista puhuminen on tässä yhteisössä merkki synnillisyydestä, siitä että henkilön uskon rakenne on muuttunut, Minna sanoo."

        Helsingin Sanomat 1.5.2010 s. D 2

      • Puhtaalta pöydältä
        SRK on mätäpaise kirjoitti:

        "- Epäkohdista puhuminen on tässä yhteisössä merkki synnillisyydestä, siitä että henkilön uskon rakenne on muuttunut, Minna sanoo."

        Helsingin Sanomat 1.5.2010 s. D 2

        Helsingissä rauhanyhdistyksen puheenjohtaja erosi. Miten on muilla paikkakunnilla joissa ry:llä on ilmennyt pedofilia-tapauksia?

      • Puhujakielto
        Puhtaalta pöydältä kirjoitti:

        Helsingissä rauhanyhdistyksen puheenjohtaja erosi. Miten on muilla paikkakunnilla joissa ry:llä on ilmennyt pedofilia-tapauksia?

        ...paikkakunnalla on lähdetty suojelemaan hoitokokousten/-tilaisuuksien väkivaltahoitajia.

      • ............
        Puhujakielto kirjoitti:

        ...paikkakunnalla on lähdetty suojelemaan hoitokokousten/-tilaisuuksien väkivaltahoitajia.

        Pedofiliassa on kyse oikeista rikoksista eikä mistään herkkä hipiäisten maalaisten kiukutteluista.

      • kohta rytisee
        ............ kirjoitti:

        Pedofiliassa on kyse oikeista rikoksista eikä mistään herkkä hipiäisten maalaisten kiukutteluista.

        ...kysymys rikoksista ja ne on hyvinkin verrattavissa perdofiliaan ja insestiin.

      • ...........
        kohta rytisee kirjoitti:

        Ketään eivät hoitokokouksenne kiinnosta. Kuuluvat uskonnonvapauden piiriin. Pedofilia ja insesti sen sijaan ovat oikeasti vakavia asioita.

      • Esille vaan
        Miten on? kirjoitti:

        "Sinä aikana hän kertoo törmänneensä "muutamaan tapaukseen", joissa puhuja on jäänyt hyväksikäytöstä kiinni. Niihin on tartuttu." "

        Niinkö se menne, että vasta sitten kun joku jää kiinni poliisille niin niihin puututaan? Niin kauan kuin mahdollista asia koitetaan pitää visusti salassa? Toivotaan ettei uhri puhu sekä seuroissa muistetaan puhua armonmerestä johon on upotettu anteeksipyydetyt synnit ja näin saadaan uhri toivottavasti vaikenemaan ja tuntemaan syyllisyytta jos puhuu? Jos uhri ottaa asian puheeksi, niin kehoitetaan tekemään parannus kun kaivelee anteeksiannettuja asioita ettei vaan menetä taivasosuuttaan?

        "Jos uhri ottaa asian puheeksi, niin kehoitetaan tekemään parannus kun kaivelee anteeksiannettuja asioita ettei vaan menetä taivasosuuttaan? "

        ...tulisi tulevaisuudessa kiinnittää erityistä huomiota.

      • Näin on
        ........... kirjoitti:

        Ketään eivät hoitokokouksenne kiinnosta. Kuuluvat uskonnonvapauden piiriin. Pedofilia ja insesti sen sijaan ovat oikeasti vakavia asioita.

        ...myös hoitajien käyttäytymisessä ja puheissa on yhteyksiä pedofiliaan ja insestiin.

      • ...........
        Näin on kirjoitti:

        ...myös hoitajien käyttäytymisessä ja puheissa on yhteyksiä pedofiliaan ja insestiin.

        Millaisia yhteyksiä?

        En usko että ketään liikkeen ulkopuolella kiinnostaa se kuinka seurakuntalaista on julkisesti nuhdeltu ja hän on siitä mielensä pahoittanut. VL-liikehän ei ole mikään maailmannapa, eli siitä erotetuksi tuleminen ei ole mikään katastrofi.

      • ..........

        Sinulla on tannut se vähäinenkin oman järjen valo sammua! Tiedätkö, että eräänkin seurakunnan kirkkoherra ampui itsensä hoitokokousyön jälkeen?

        Eikä tämä ole ainut tapaus, joten kyllä SRK on korvausvelvollinen omaisille näin raskaitten rikosten jälkeen. Ei ihmisten mielenterveydellä voi leikkiä!

        Ja usko huviksesi, vielä ne hoitokokousvuosikymmenetkin selvitetään...

      • kumpi parenpi?!
        .......... kirjoitti:

        tää lafka hajoo käsiin.. se on myös mahdollista silloin jää kaikki selvitykset tekemättä.

      • Ole huoletta
        kumpi parenpi?! kirjoitti:

        tää lafka hajoo käsiin.. se on myös mahdollista silloin jää kaikki selvitykset tekemättä.

        ...asianosaiset pitävät siitä huolen.

      • sunnyriver
        ::: kirjoitti:

        pidetään toista totuuna, tehdään toista.

        En puolusta pedofiliaa,
        mutta kyllä idempänäkin kaikessa löytyy.
        Ei tarvitse mennä kovin monta vuotta takaisinpäin,
        niin johdonmukaisesti niin valtion johto kuin puhdasotsaiset kansalaisetkin
        loivat uutta uljasta valtiota niin innolla,
        että siinä miljoonilta henki meni,
        tai ainakin paras miehuus vankilassa.
        Näin kävi monelle suomalaiselle ja suomensukuisellekin.
        Ja vielä idempänä on tapana polttaa morsiamia
        uusien myötäjäisten toivossa
        tai muuten vain laittaa lessket miehen kuolinroviolle.
        Näitä löytyy,
        toivottavasti kuitenkin poikkeuksia niin lännessä kuin idässäkin.

      • Suu tukkoon tai ero
        SRK on mätäpaise kirjoitti:

        "- Epäkohdista puhuminen on tässä yhteisössä merkki synnillisyydestä, siitä että henkilön uskon rakenne on muuttunut, Minna sanoo."

        Helsingin Sanomat 1.5.2010 s. D 2

        "- Epäkohdista puhuminen on tässä yhteisössä merkki synnillisyydestä, siitä että henkilön uskon rakenne on muuttunut, Minna sanoo."

        ...suu tukitaan ja raiskaajat ja hoitokokous/-tilaisuusväkivallantekijät vain jatkavat tai saavat rauhan jatkaa rikostaan. Tämä on totta - niin totta kuin olla voi.

      • Kummastuttaa kaikkia
        Miten on? kirjoitti:

        "Sinä aikana hän kertoo törmänneensä "muutamaan tapaukseen", joissa puhuja on jäänyt hyväksikäytöstä kiinni. Niihin on tartuttu." "

        Niinkö se menne, että vasta sitten kun joku jää kiinni poliisille niin niihin puututaan? Niin kauan kuin mahdollista asia koitetaan pitää visusti salassa? Toivotaan ettei uhri puhu sekä seuroissa muistetaan puhua armonmerestä johon on upotettu anteeksipyydetyt synnit ja näin saadaan uhri toivottavasti vaikenemaan ja tuntemaan syyllisyytta jos puhuu? Jos uhri ottaa asian puheeksi, niin kehoitetaan tekemään parannus kun kaivelee anteeksiannettuja asioita ettei vaan menetä taivasosuuttaan?

        Valtakunnansyyttäjä on nyt kiinnostunut ns. Minnan tapauksesta ja ottanut sen tutkittavaksi. Siitä syystä että asia on koko Suomen yhteiskunnan kannalta tärkeä vaikka oikeustapauksena ilmeisesti sen verran vanha että syytettä ei ole mahdollista rikollisia miehiä vastaan nostaa. Miehet kulkevat siis vapaalla jalalla ja heillä on kaikki synnit anteksi.

        Yksi heistä valittiinpaikallisen rauhanyhdistyksen johtokuntaankin.

        Lapsenraisakaajat kelpaavat johtokunnan jäseneksi mutta avioerossa yksin jäänyt vl ei kelpaa.

      • selityksiä
        Kummastuttaa kaikkia kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=eZa3OW0DFZo

      • Meiliaikku
        ilmoitusvelvolliset kirjoitti:

        "On tartuttu" mutta onko tehty ilmoitus poliisille?

        Siellä kiven sisällä on joitakin ollut, mutta ei puhujia tietääkseni. Tietääkseni ei myöskään ole pappi a insestiin sortuneena, huhut ketovat milloin mitäkin paikansa pitämätöntä asiaa.

      • Meiliaikku
        Miten on? kirjoitti:

        "Sinä aikana hän kertoo törmänneensä "muutamaan tapaukseen", joissa puhuja on jäänyt hyväksikäytöstä kiinni. Niihin on tartuttu." "

        Niinkö se menne, että vasta sitten kun joku jää kiinni poliisille niin niihin puututaan? Niin kauan kuin mahdollista asia koitetaan pitää visusti salassa? Toivotaan ettei uhri puhu sekä seuroissa muistetaan puhua armonmerestä johon on upotettu anteeksipyydetyt synnit ja näin saadaan uhri toivottavasti vaikenemaan ja tuntemaan syyllisyytta jos puhuu? Jos uhri ottaa asian puheeksi, niin kehoitetaan tekemään parannus kun kaivelee anteeksiannettuja asioita ettei vaan menetä taivasosuuttaan?

        koskaan edes anteeksi pyydetty, en usko. Kyllä pedofili tietää, että hän joutuu vastuuseen teoistaan, jos yksikin asiasta tietää. Miten se Voittonenkaan kenestäkään pedofilista ilmoitusta tekee, jos ei tiedä kuka ja missä sellainen on. Se on vaan niin, että monesti sellainen asia jää vain tekijän ja uhrin tietoon pitkiksi ajoiksi.

      • Meiliaikku
        SRK on mätäpaise kirjoitti:

        "- Epäkohdista puhuminen on tässä yhteisössä merkki synnillisyydestä, siitä että henkilön uskon rakenne on muuttunut, Minna sanoo."

        Helsingin Sanomat 1.5.2010 s. D 2

        ei osu täysin kohdalleen.Kyllä uskovaisissa on moniin vikoihin ja rikoksiinkin joutuneita. Tämä on vain merkki siittä, että olemme todella viallisia ja turmeltuneita ihmisyyden puolesta. Ei Jumalan seurakunta siitä halpene, vaikka raskaita vikojakin tulee. Asiat pitää korjata ja mikä on rikos ottaa vastuu lain edessä. Jos Jumalalta saa tunnon tästäkin synnistä ja rikoksesta , Hänen armonsa riittää anteeeksiantamukseen. Laki hoitaa maallisen tuomion. Surullisia tällaiset asiat ovat, koska nämä tuovat tuskaa viattomille lapsille koko elämän ajaksi. Samalla koko perhe kärsii tästä.

      • Meiliaikku
        Näin on kirjoitti:

        ...myös hoitajien käyttäytymisessä ja puheissa on yhteyksiä pedofiliaan ja insestiin.

        tyhjä puhe ! Niillä ei ole mitään yhteyttä keskenään.

      • vl-taivaaseen?
        Meiliaikku kirjoitti:

        Siellä kiven sisällä on joitakin ollut, mutta ei puhujia tietääkseni. Tietääkseni ei myöskään ole pappi a insestiin sortuneena, huhut ketovat milloin mitäkin paikansa pitämätöntä asiaa.

        Sairas!

      • väliä?
        Meiliaikku kirjoitti:

        ei osu täysin kohdalleen.Kyllä uskovaisissa on moniin vikoihin ja rikoksiinkin joutuneita. Tämä on vain merkki siittä, että olemme todella viallisia ja turmeltuneita ihmisyyden puolesta. Ei Jumalan seurakunta siitä halpene, vaikka raskaita vikojakin tulee. Asiat pitää korjata ja mikä on rikos ottaa vastuu lain edessä. Jos Jumalalta saa tunnon tästäkin synnistä ja rikoksesta , Hänen armonsa riittää anteeeksiantamukseen. Laki hoitaa maallisen tuomion. Surullisia tällaiset asiat ovat, koska nämä tuovat tuskaa viattomille lapsille koko elämän ajaksi. Samalla koko perhe kärsii tästä.

        Vaikka muutama tuhat lasta raiskattaisiinkin?

        Nouseeko hissisi vintille saakka?

      • tietäisivät?
        Meiliaikku kirjoitti:

        koskaan edes anteeksi pyydetty, en usko. Kyllä pedofili tietää, että hän joutuu vastuuseen teoistaan, jos yksikin asiasta tietää. Miten se Voittonenkaan kenestäkään pedofilista ilmoitusta tekee, jos ei tiedä kuka ja missä sellainen on. Se on vaan niin, että monesti sellainen asia jää vain tekijän ja uhrin tietoon pitkiksi ajoiksi.

        Kun vl-pedofiili ottaa oman uhrinsa vl-maallikko-rippi-isäkseen, niin uhrin on vaiettava hautaan saakka. Tai sitten erottava vl-järjestöstä, että voi tehdä rikosilmoituksen!

      • Anonyymi
        järkytttynyt. kirjoitti:

        suojellut tyttäriään raiskaavaa insesti-hirviötä,eikä ole ilmoittanut kauheaa rikosta poliisille aikoinaan?Tämä mietityttää pitkin Suomen maata ja painaa mieliä.Onko evankeliumi ,ilosanoma Jeesuksesta ,rikoksien peittovaate*?Miksi täämä usko on mennyt tällaiseksi?Toista opetetaan ,toisin eletään?

        Huhut oli puppua pääosin jo kymmenen vuotta sitten, vilkasta mielikuvituksen lentoa ja valemuistoja.

      • Anonyymi
        .......... kirjoitti:

        Sinulla on tannut se vähäinenkin oman järjen valo sammua! Tiedätkö, että eräänkin seurakunnan kirkkoherra ampui itsensä hoitokokousyön jälkeen?

        Eikä tämä ole ainut tapaus, joten kyllä SRK on korvausvelvollinen omaisille näin raskaitten rikosten jälkeen. Ei ihmisten mielenterveydellä voi leikkiä!

        Ja usko huviksesi, vielä ne hoitokokousvuosikymmenetkin selvitetään...

        "tiedatko etta eraan seurakunnan kirkkoherra ampui itsensa hoitokokousyon jalkeen".
        En tieda mutta uskon kylla etta sellaista voi tapahtua.

        Mutta mita se todistaa? Aarimmaisyyksiin vedettya painostusta?

      • Anonyymi
        .......... kirjoitti:

        Sinulla on tannut se vähäinenkin oman järjen valo sammua! Tiedätkö, että eräänkin seurakunnan kirkkoherra ampui itsensä hoitokokousyön jälkeen?

        Eikä tämä ole ainut tapaus, joten kyllä SRK on korvausvelvollinen omaisille näin raskaitten rikosten jälkeen. Ei ihmisten mielenterveydellä voi leikkiä!

        Ja usko huviksesi, vielä ne hoitokokousvuosikymmenetkin selvitetään...

        Huviksensa uskomista heiteltiin huolettimasti nettivaittelyissa vuosikymmen sitten.
        Oliko se sen ajan small talkia?
        Nyt tuollaist heitot vainoavat herkkaa mielta. On vaarin etta Suomi 24:n lainen massaajattelun suunannayttaja paatyy ahdistelemaan omantunnontarkkoja uskovia.
        Huutokuoro/saattojoukko alituisena seuralaisena, vain siksi ettei kukaan laakarikaan ymmarra herkan omatunnon kuiskauksia ja huutoja.

        Syy, miksi "omatunto" ei anna rauhaa on se ettei kollektiivinen "omatunto" toimi. Sensijaan kosminen....

      • Anonyymi
        kohta rytisee kirjoitti:

        ...kysymys rikoksista ja ne on hyvinkin verrattavissa perdofiliaan ja insestiin.

        Puijon torni

      • Anonyymi
        Meiliaikku kirjoitti:

        tyhjä puhe ! Niillä ei ole mitään yhteyttä keskenään.

        "...myös hoitajien käyttäytymisessä ja puheissa on yhteyksiä pedofiliaan ja insestiin."

        Näillä on täysin selvä yhteys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "...myös hoitajien käyttäytymisessä ja puheissa on yhteyksiä pedofiliaan ja insestiin."

        Näillä on täysin selvä yhteys!

        Pitää varmaan paikkansa, koska on totta, että yhteisössä opetetaan "veljen vartijaa" puhuttelemaan ja lähestymään toista nimenomaan kertomalla omista kokemuksistaan. Seksuaalisesti aktiiviset olivat usein myös hoitajia. Minulla on tästä kaksi kokemusperäistä kiimavihjailupuhuttelu esimerkkiä, joita en tähän nyt kirjoita. Mutta asiaan liittyen voi todeta, että on todella ällöttävää tuntea joutuneensa ukkomiesten kiiman kohteeksi mutta ällöttävintä mitä tiedän on kuitenkin naisena tuntea naisen kiima.

        Mitä ihmettä. Kiima ei kuulu hartaustilaisuuksiin. Oletko sekopää?

        Sinä et näköjään paljoa tunne yhteisön sisästä elämää. Ei kannata ottaa kantaa ja häpäistä itseään tietömättömillä mielipiteillä. Hoitajien viettielämä/kiima näyttelivät hoitamisissa suurta osaa.

        Jaha, vainiin.

    • 9+2

      saanut käräjätuomion.
      Se tarkoittaa sitä että oikeus on tehnyt päätöksen josta voi valittaa hovioikeuteen, tiedä sitten tekeekö tuomittu niin ja se on toisarvoinen ja meille kuulumaton asia, ja merkitsee myös sitä että tuomio on kärsitty ja merkintä on rekisterissä seuraavat 5v.
      Pöytä puhdas ja asia ei meille sen kummemmin kuulu.
      Vai onko rikoksesta tuomitun kärsittävä seuraamukset yhteiskunnan edessä oikeusistuimen päätöksestä huolimatta uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja.....mikään ei koskaan riitä meille.

      Älkää luulko että tuollaisesta rikosksesta tuomion saanut vain hymyilee ja elää kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Rikoksesta kärsii useimmiten sekä uhri että teosta tuomittu. Ja en vähättele missään nimessä uhria.

      • Esimerkkejä on!

        "Pöytä puhdas ja asia ei meille sen kummemmin kuulu. "

        Pedofiilit ovat tyypillisesti taipuvaisia uusimaan tekojaan vuosia ja vuosikymmeniä.

      • 20+3
        Esimerkkejä on! kirjoitti:

        "Pöytä puhdas ja asia ei meille sen kummemmin kuulu. "

        Pedofiilit ovat tyypillisesti taipuvaisia uusimaan tekojaan vuosia ja vuosikymmeniä.

        että pedofilia JA lapsen seksuaalinen hyväskikäyttö on kaksi eri asiaa.

      • Sivul_linen
        20+3 kirjoitti:

        että pedofilia JA lapsen seksuaalinen hyväskikäyttö on kaksi eri asiaa.

        Hyväksikäyttötapaukset lähes poikkeuksetta uusitaan.

      • 2+11
        Sivul_linen kirjoitti:

        Hyväksikäyttötapaukset lähes poikkeuksetta uusitaan.

        mukaan lähes poikkeuksetta ei, useimmiten tekijä on uusi ei uusija.

      • 1018
        20+3 kirjoitti:

        että pedofilia JA lapsen seksuaalinen hyväskikäyttö on kaksi eri asiaa.

        Miten niin eri asia? Pedofiliahan on juuri lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä!

      • Meiliaikku
        20+3 kirjoitti:

        että pedofilia JA lapsen seksuaalinen hyväskikäyttö on kaksi eri asiaa.

        insesti ja pedofilia on eri asia. Insesti on aina lapsen vanhempi, mutta pedofili on lapsen ulkopuolinen ihminen.

      • ..........
        Meiliaikku kirjoitti:

        insesti ja pedofilia on eri asia. Insesti on aina lapsen vanhempi, mutta pedofili on lapsen ulkopuolinen ihminen.

        insesti = lähisukulaisten seksisuhde

        Lapseen kohdistuva insesti on pedofiliaa.

      • Anonyymi

        Ramen

    • Ev.luttilainen

      Kirkossa on palkollisina satoja diakoneja, nuorisotyöntekijöitä, piispoja ja pappeja. Mitä he tekevät palkkansa eteen kun tällaista tapahtuu? Satojen lasten raiskaamista ja muuta hyväksikäyttöä.

      • 20+5

        tekevät työtänsä.
        Vai luulekko että heidän työnsä on vahtia toisiaan.

      • Anonyymi

        Kosanostraa pelkäävätkö? Olisiko syytä pelätä kosanostraa.
        Hyvä omatunto on mieluinen tyyny.

      • Anonyymi
        20+5 kirjoitti:

        tekevät työtänsä.
        Vai luulekko että heidän työnsä on vahtia toisiaan.

        Nykyaan kaikki on muuttunut. Puuttuvat nimet ja vuosiluvut jatkavat omilla kierrosluvuillaan. Kunnes suuntautuminen selkiytyy.

    • Erehtyväinen mie

      "Puhujia on noin tuhat, jos kymmenen (puhuja)tapausta on jo tiedossa, se tietää yhtä prosenttia puhujista. Yksi prosentti ei yleensä ole paljon, mutta tässä viitekehyksessä se on hirvittävä määrä. Varsinkin kun erehtymätön seurakunta on valinnut nuo puhujat toimiinsa. "

      Siirtotyöläinen Mopin palstalla.

      • hyssyttelyn aika ohi

        Julkisuuteen tulleet tapukset ovat tietenkin vasta "jäävuoren huippu". Olisiko puolet, kymmenesosa, kuka tietää?

        Tutkimusten mukaan arviolta 5-10% suomalaisista on kokenut lapsena hyväksikäyttöä, eli noin 200000-500000 ihmistä. Ei tämä mikään vanhoillisten ongelma yksinään ole, mutta mikään tästäkään synnistä vapaa saareke ei vanhoilliset tietenkään sen kummemmin ole kuin muutkaan. Tähän syyllistyneet ovat ovat tietenkin tehneet myös vakavan rikoksen.

        Tätä asiaa ei todellakaan voi hyssytellä! Tämä pitää käydä perinpohjaisesti läpi ja välittömästi ja tehdä tulevaisuudessakin kaikki mahdollinen että tällaista ei tapahtuisi.

      • Ihmettelevä naapuri

        Onko pedofiilejä suojeleva seurakunta yhä "erehtymätön"?

      • Erehdyin kysymään

        Voiko jumalan valtakunta erehtyä?

      • luetaan sitä Raamatt
        Erehdyin kysymään kirjoitti:

        Voiko jumalan valtakunta erehtyä?

        oli vain Yksi erehtymätön, ennen ja jälkeen Sitä, kukaan ei ollut eikä ole!

    • Kynätäti

      ...on kysymys. Puhujuuden "takana" kun voi suojatusti harrastaa, koska kukaan ei osaa epäillä. Sama koskee mitä tahansa ry:n pikku tehtävää. Aktiivisesti vain mukana, sillä voi hämätä paljon.

      • prosenttimerkki

        Niin, onko nyt paljastuneet tapaukset eli 10 lapsenraiskaajaa yli 900:n puhujan joukossa sitten oikeastaan paljon?

        Vään yli prosentti vasta.

      • 28+4
        prosenttimerkki kirjoitti:

        Tutkija Johanna Hurtigin arvion mukaan "tämä on vasta jäävuoren huippu".
        Lestadiolaisuuden insesti- ja pedofiliaverkosto on syvällä liikkeen rakenteissa?!

      • Laskekaa itte
        prosenttimerkki kirjoitti:

        Niin, onko nyt paljastuneet tapaukset eli 10 lapsenraiskaajaa yli 900:n puhujan joukossa sitten oikeastaan paljon?

        Vään yli prosentti vasta.

        Eikä ne kaikki 900 puhujaa ole aktiivisia. Puhujienkokouksessa on yleensä paikalla 500-600 puhujaa. Jos aatellaan että he olis aktiivisia ja 10 heistä olisi lastenraiskaajia, niin se on alle 2 prosenttia joka tapauksessa.

      • Mitä lasketaan
        Laskekaa itte kirjoitti:

        Eikä ne kaikki 900 puhujaa ole aktiivisia. Puhujienkokouksessa on yleensä paikalla 500-600 puhujaa. Jos aatellaan että he olis aktiivisia ja 10 heistä olisi lastenraiskaajia, niin se on alle 2 prosenttia joka tapauksessa.

        Mikähän on suojelijoiden prosentti tässä arvovaltaisessa joukossa? He ovat kanssarikollisia.

    • palstoille
      • Tuani

      • Täti Selma

        kaiken maailman roskapalstoille. Tyhmää.

      • Se Se seseko
        Tuani kirjoitti:

        jakelet?

        Tässä on vastaus:
        http://www.srk.fi/index.php?p=paakirjoitus_lapsen_seksuaali

        ei ollut minun juttu. Kysy vaikka Taivaan Isältä sitten taivaassa. Olen itse Kainuuusta. Sen takia tuollakin palstalla tulee käytyä. En olut ko. palstalla aloittakaja enkä edes kommentoija.

      • muakin

        Ns. epäuskoisetkin ajattelivat yleisesti, että fyysisellä kurituksella saa pahan pois ihmisestä. Voihan lapsesta tulla kilttikin mutta monesti myös säikky(mielenterveysongelmainen). Hei, minäkin puollan tuollaista mutta vain siinä tapauksessa, että on ainakin pariin kertaan sanallisesti huomautettu kovastikin. Mutta ei heti ekana reaktiona. Aito reaktio eikä mikään ulkopuolisen sanelema. Aito tekee aitoja.

    • Vai...entaja

      oletuksia. Ei se tee asioista totta, että Hesari kirjoittaa, että kymmentö epäillään.

      • Ajan kanssa

        ...ehkä sinäkin jonakin päivänä uskot ja ymmärrät.

    • lyyleri

      ei tarvitse erota mistään toisten tekemien syntien tähden. Jokkainen vastaa omista synneistään.

      • Rikolliset ulos

        Voi surkia sun kanssas. Sinä et taida tuntea lakia, Lyyleri.

        Suomen lain mukaan se joka saa tietää pedoflia-rikoksesta tai epäilee sellaista, on ILMOITUSVELVOLLINEN viranomaisille.

        Jos ei tee ilmoitusta, on JO rikkonut lakia.

        Voiko yhdistyksen johtokunnassa toimia sellaiset ihmiset, jotka ovat laiminlyöneet ilmoitusvelvollisuutensa eli rikkoneet lakia? Eivät voi! Se on täys mahdottomuus! Ei kait kukaan edes ehdota sellaisia ihmisiä johtokuntaan.

        Luottamus on mennyt.

      • puollustelija

        Pitkään olet ollutkin hiljaa

      • pedofiileja!

        Joutuu eroamaan, jos erehtyy ilmiantamaan vl-pedofiilin.

        Näinhän sinä SRK/lyyleri tuolla toisessa ketjussa kerroit...

    • Pari sivuinenko

      ...kiinnostaa.

      • Yhteisön maine

        Siellä saattaa lukea, että pedofiilia ja insesti tapauksista pitää kertoa viranomaisille. Sillä näissä tapuksissa saattaa olla kysessä myös YHTEISÖN MAINE. Kukaan ei uskalla enään puhua, heidät peloteltiin sillä, että jos puhuvat, pilaavat yhteisön maineen. Ja oman pesän likaamistahan ei katsota hyvällä vaan saattaa menettää taivasosuutensa.

    • Niitäkin

      ...ensimmäinen nainen?

      • sepä se----

        missä Trim Cat? Oli niin kovin huolissaan rippisalaisuudesta. Mitenkäs nyt, kun ne salaisuudet vuotaakin julkisuuteen.

    • vapaa ajattelija

      on niin sanoin kuvaamattoman oksettavaa ja munatonta. Sama koskee jokaista asiaa piilotellutta ja tekoihin syyllistyneitä suojelleita. Jokaisen naama pitäisi olla Hesarin etusivulla maanantaina. Voisi edes käydä kertomassa terveisensä naamasta naamaan, helpottaisi ehkä vähän v*******a.
      Ja että tätä vielä jotkut uskonnon nimissä yrittävät puolustella ja upottaa johonkin armon mereen?! Hörppäis äkkiä siitä merestä ja tukehtuisi juomaansa. Sairasta, sairasta....sanoin kuvaamattoman sairasta.

      • ett sillee

        ja irstailua ,se ettei mahda himoille ja haluilleen mitään ja saarnaa korvakoruista ja hiusten värjäämisen olevan
        syntiä?
        Joka irstaita tekoja tekee ei ole uskossa ollutkaan, vaan on halunnut pettäjän tielle lähteä. Pettää ennenkakkea
        Jumalaa!

      • Törkeä meri

        Armon merestä on tullut haiseva meri. Saastunut.

    • Jäävejä auttamaan

      ...kun aina uhri syyllistetään ja vaiennetaan. Puhumattomuuden ilmapiiri antaa todella hyvän temmellysalustan henkilöille, joilla ei ole minkäänlaista kontrollia, miten elää. Uhria panostamalla ja kiusaamalla on tähän asti selvinnyt aika pitkälle. Keppihevosena on ihan mukava elellä - kaikkihan on uhrin syytä ja syntiä.

      Yleisellä tasollla yhteisössä on vallalla hirvittävä syyllisten puolustusmenetelmä - koskee kaikkia väkivaltaa liittyen hoitokokouksiin/-tilaisuuksiin, pedofiliaan ja insestiin yms. Tämä on asia, johon tarvitaan voimakasta ulkopuolista apua.

      • Väärintekijät kuriin

        on rikottava.

    • keikkimato

      Oliko saarnassa vivanteita kiinnostusta lapsiin?

      Vai saarnasko vain "tavallisista syntilistoista"

      • Pysytään asiassa

        Ei tosiaankaan ole oikein leimata kaikkia uskovaisia saarnaajia nyt tällä asialla!!

      • Hyvä merkki

        ...niin kannattaa panna merkille. Puheet ovat monesti kokemusper'isiä.

    • Jumalan tahto

      ... ettei yhteisö ole pystynyt käsittelemään hoitokokous/-tilaisuus väkivallantekoja. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle.

      • nkljhkl

        Jotenkinhan ne hoitokokousvinkujat saivat asiansa vedettyä tähänkin keskusteluun. Ei koko maailma pyöri teidän kiukuttelujenne ympärillä.

      • Liian pimeetä

        "hoitokokouksetkaan" eivät ole raamattuun perustuvia. Aivan kummia ja outoja asioita tämä liike pitää sisällään!

    • Puhuja silti

      ...oliko se niin, että seurakunta on erehtymätön - vai miten se meni. Ja viimeisin Päivämiehen tulkinta oli, että ei tarvitse ollenkaan omaatuntoa, vaan yhteistunto riittää. Eikös tämä mininki osu siihen hyvin. Itse saa tehdä mitä tahansa, kun muut ei tiedä ja yhteistunto ts. seurakunta ei sano mitään.

      • Yhteistunto ei riitä

        Seuroissa tätä on toitotettu:

        "ei tarvitse ollenkaan omaatuntoa, vaan yhteistunto riittää"

        koska yksilön omatunto voi erehtyä, mutta "SEURAKUNNAN YHTEISTUNTO" on erehtymätön.

        Mutta... Kollektiivinen vastuu tarkoittaa että kukaan ei ota vastuuta!

      • "Hoitoperkeleet"
        Yhteistunto ei riitä kirjoitti:

        ...että ne jotka itse synnissä rypevät paimentavat muita ja puhuttelevat juuri siitä synnistä, jossa itse elävät. Puhuteltava taas on koko prosessissa täysin ulkopuolinen.

      • Anonyymi
        Yhteistunto ei riitä kirjoitti:

        Seuroissa tätä on toitotettu:

        "ei tarvitse ollenkaan omaatuntoa, vaan yhteistunto riittää"

        koska yksilön omatunto voi erehtyä, mutta "SEURAKUNNAN YHTEISTUNTO" on erehtymätön.

        Mutta... Kollektiivinen vastuu tarkoittaa että kukaan ei ota vastuuta!

        Niinpä.

    • anelma-.

      kauheeta kauheeta, mihin on tultu?

      • 88+88

        ole sitä, että huomataan rikka lähimmäisen silmässä helposti, vaikka malka on omassa silmässä.

      • sivustaseuraaja
        88+88 kirjoitti:

        ole sitä, että huomataan rikka lähimmäisen silmässä helposti, vaikka malka on omassa silmässä.

        Pääkirjoitus: Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on synti ja rikos
        Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, jota kutsutaan usein pedofiliaksi, on yksiselitteisesti synti ja rikos. Hyväksikäytöstä on laissa säädetty rangaistus, ja lain edessä kansalaiset ovat tasavertaisia. Ei Jumalan armahtama ihminenkään voi rikokseen ajauduttuaan väistää vastuutaan maallisen lain edessä. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on erittäin traumatisoiva kokemus, ja lasta on suojeltava hyväksikäyttäjältä kaikin tavoin. Teko haavoittaa syvästi ja on häpeäksi tekijälle, hänen perheelleen ja yhteisölle.

        Myös seksuaalirikollisen suojelu on tuomittavaa. Siksi jokaisen rikoksesta tietoisen tulisi toimia niin, että lasten suojaksi säädetty laki saavuttaa sille asetetun tavoitteen. On kaikkien etu saada tuhoisa kierre heti katkaistua. Kärsimysten vähättelevä ohittaminen tai hyvää tarkoittava mutta ammattitaidoton apu saattavat jopa lisätä ahdistusta. Voimme luottaa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmäämme. Se kykenee auttamaan myös törkeän ja traumatisoivan rikoksen kohteeksi joutuneita. Apua tarvitseva, niin tekijä itse kuin hänen uhrinsakin, tulee ohjata ammattinsa osaavan auttajan luo.

        Syntiin ajautunut tarvitsee myös sielunhoitoa. Jumalan sana tuomitsee synnin mutta tarjoaa katuvalle Jumalan armoa. Raamatun mukaan synnit annetaan anteeksi, kun ihminen nöyrtyy parannukseen – vaikka kysymyksessä olisivat niinkin rumat asiat kuin insesti tai pedofilia. Jeesus suhtautuu syyllisyyttä tuntevaan rikoksen tekijään yksiselitteisesti. Kun katuva tulee luokse ja sanoo ”minä kadun” erittelemättä tekonsa suuruutta, hänelle neuvotaan antamaan anteeksi (Luuk. 17:4). Augsburgin tunnustuksen mukaan synninpäästö tulee antaa niille, jotka palaavat tehdäkseen parannuksen (XII).

        Rippisalaisuus on ehdoton. Sielunhoitajalta vaaditaan armollisuutta mutta myös taitoa ja ryhtiä. Asia on vakava ja ripittäytyjä ei voi jättää asiaa hoitamatta maallisen lain edessä. Kirkkohallituksen perheasianjohtaja Martti Esko totesi pedofiliaan liittyvässä haastattelussa (HS 22.1.): ”Asian tutkiminen ja anteeksianto ovat kaksi eri asiaa.” Kun Jumalan terveellinen armo sulattaa armahdetun sydämen, anteeksi saanut pitää huolen, ettei asia jää puolitiehen.

        http://www.srk.fi/index.php?p=paakirjoitus_lapsen_seksuaali

      • loppu elämäksi
        sivustaseuraaja kirjoitti:

        Jos ja kun pedofili on parantumaton ei sitä pidä myöskään antaa papin, saarnaajan tai vastaavan antaa anteeksi . Ilmoitus poliisille ainut oikea toimenpide.

      • jännitys.
        loppu elämäksi kirjoitti:

        Jos ja kun pedofili on parantumaton ei sitä pidä myöskään antaa papin, saarnaajan tai vastaavan antaa anteeksi . Ilmoitus poliisille ainut oikea toimenpide.

        Tuomittujen nimet huomisessa Kalevassa.

      • Voi poloista
        88+88 kirjoitti:

        ole sitä, että huomataan rikka lähimmäisen silmässä helposti, vaikka malka on omassa silmässä.

        ...lähimmäisen silmässä. Tämä on maailmanlaajuinen skandaali.

      • Anonyymi
        Voi poloista kirjoitti:

        ...lähimmäisen silmässä. Tämä on maailmanlaajuinen skandaali.

        Niin, tietysti ikiaikainen ja globaali ongelma.

      • Anonyymi
        88+88 kirjoitti:

        ole sitä, että huomataan rikka lähimmäisen silmässä helposti, vaikka malka on omassa silmässä.

        Tästä se ikuinen kiertokulku alkaa, ei pääty koskaan

    • Ei auta ketään

      Tänäänkö jäivät kiinni?

      Tämä pedofilia mässäily on mennyt liiallisuuksiin.

      • iveta

        voi sanoa myös näin, että aikojen saatossa SALAILU on mennyt liiallisuuksiin.

      • Puhdistusta
        iveta kirjoitti:

        voi sanoa myös näin, että aikojen saatossa SALAILU on mennyt liiallisuuksiin.

        ...rikollisia suojellaan on saavuttanut loppunsa - media pitää siitä huolen - hyvä niin. Onneksi nykyään on sähköisiä hyvinkin nopeita keinoja, että jos yksi tukikanava ei toimi niin toinen voi jo toimiakin ja vielä niiden muidenkin edestä. Tämä paljastus ei varmaankaan jää ainoaksi, jos ei mitään ala oikeasti tapahtumaan.

      • Anonyymi
        Puhdistusta kirjoitti:

        Median huolenpitoako. Naantalilaine heppatalli tuhottiin, kunmedian edustaja alkoi kirjoittelemaan vuoden alussa epäilyksiään heppatallin vetäjistä. Luulen että tässä ketjussa siitä vähän kirjoitettiin.
        Yritän löytää.

    • Löytyykö lakia
      • uskovaanen miäs

        pedofiili puhujien syntien anteeksi antamiset päteviä kun ovat itse rikollisia kiinnostaa tietää et sainko synnit anteeks vai oliko se bluffia?.

        Srk voi ottaa tähän selkeen kannan et pitääkö päivittää vai ei?

      • vlejen apu
        uskovaanen miäs kirjoitti:

        Niin, siis tosiaan, VOIKO pedofiliaan syyllistynyt puhuja antaa muille syntejä anteeksi?

        Ehkä hän voi - jos on salaripissä käynyt pyytämäsäs jotain toiselta pedofiili-puhujalta anteeksi.

        Rippisalaisuus on ehdoton! Myös pedofiiliringissä.

      • Rikolliset esiin

        ...vanheneminen pitäisi tutkia. Joissakin tapauksissa on kysymys vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä jatkuneesta henkisestä väkivallasta, joka jatkuu yhä tänä päivänä.

      • Ei voi tietää

        "Toinen Minnan raiskaajista on toiminut myöhemmin rauhanyhdistyksen johtokunnan jäsenenä eräällä toisella paikkakunnalla.

        Kaikki tekijät, raiskaajat ja hyväksikäyttäjät, olivat perhepiirin kuuluneita vanhoillislestadiolaisia miehiä. Yhteensä heitä oli ollut enemmän kuin yhdessä kädessä on sormia, kuten HS:n raportissa todettiin."

        ...paikkakunnalle muuttaneita ja heidän nimittämistään luottamustehtäviin -arveluttavaa.

      • mitä väliä?
        Ei voi tietää kirjoitti:

        Ry tai SRK eivät uhreista piittaa pätkääkään, tämän olemme saaneet nähdä!

      • Anonyymi
        uskovaanen miäs kirjoitti:

        pedofiili puhujien syntien anteeksi antamiset päteviä kun ovat itse rikollisia kiinnostaa tietää et sainko synnit anteeks vai oliko se bluffia?.

        Srk voi ottaa tähän selkeen kannan et pitääkö päivittää vai ei?

        Monelle todella tärkeä kysymys, joka odottaa yksiselitteistä vastausta.

    • hyi yök yök...
    • Yhteisön ongelma

      Paikkakunnittain pitäisi tällä hetkellä olla jo selvillä ketä nämä entiset puhujat ovat, koska puhujan paikka on vaihtunut rivijäsenen paikkaan - jopa tutkinnasta alkaen. Tämä hirvittävä asia.

      • Itsestään selvää

        ...etteivät ko. puhujat enää toimi yhteisössä puhujina.

    • Kaikki luvallista

      "Olet ehdottoman oikeassa
      Tosi On 15.5.2010 21:30
      Vastauksia: 4 Lukukertoja: 86 TEKSTIKOKO: Viestien esitystapa: vl-miesten joukosta ei löydy ainoatakaan petofiiliä...ei ole löytynyt, eikä tule löytymään... "

      ...on luvallinen tapa antaa asiasta, tilanteesta tai henkilöstä kuva joka ei vastaa todellisuutta. Salailun, valehtelun ja henkisen väkivallan turvin ne yhteisön röyhkeimmät ja epärehellisimmät ovat petanneet itselleen melkoisen syntitemmellyskentän.

      • Kysy Wäinen

        On tullut uutta tietoa näistä puhujien tekemistä raiskauksista ja hyväksikäytöistä. On paljon muitakin kuin ns. "Minnan tapaus. Vanhoja jauusia tekoja, puhujien, jopa pappien.

        Mitä ovat paikalliset rauhanyhdistysten johtokunnat tehneet estääksene rikokset?

        Suloomen rikoslain mukaan törkeän rikoksen ilmoittamisvelvollisuudesta laistaminen on rikos, josta voi joutua linnaan max 6 kuukaudeksi!

        Nyt on tiedossa, että salaamisrikoksessa vastuullisina osallisina ovat SRK:n johtokunnan 24 jäsentä. Heille on asioista kerrottu ja toivottu toimenpiteitä, turhaan.

    • haluaa jäädä?

      Toki lyylereiden kaltaiset sydämettömät ihmiset ja pakkulat -nuo julmat hoitomiehet!

    • Normaali ei käsitä

      Kolumni/Antti Pentikäinen
      Sanaton
      http://www.kirkkojakaupunki.fi/nakoislehti/2010/kirkko-ja-kaupunki-18/primapaper
      sivu 4.

      Olihan hyvä kirjoitus. Piti lukea lehdestä kirjoitus uudelleen, vaikka kuulin sen jo luettavan Helsingin ry:ltä tulleessa seurapuheessa.

      "Hyväksikäyttöä on paljastunut myös vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä, jossa olen itsekin kasvanut. Minulle turvallinen kasvuympäristö on paljastunut joillekin maanpäälliseksi helvetiksi. Sen tajuaminen on musertavaa ja vetää sanattomaksi.

      Julkisuus lasten hyväksikäytön kaltaisissa asioissa voi olla hengelliselle liikkeelle tuskallista. Mikään julkinen häpeä ei kuitenkaan ole niin paha kuin epäonnistuminen hyväksikäytön torjumisessa. Julkisuus auttaa myös uhreja saamaan kokemuksilleen oikeutta ja ennaltaehkäisee tulevilta hyväksikäytöiltä. Siksi julkisuus on hyvä asia."

      • Ikävä totuus

        "Minulle turvallinen kasvuympäristö on paljastunut joillekin maanpäälliseksi helvetiksi."

        ...kaikki, jotka sanovat olevansa uskovaisia eivät sitä kuitenkaan ole.

      • salaamaan
        Ikävä totuus kirjoitti:

        "Minulle turvallinen kasvuympäristö on paljastunut joillekin maanpäälliseksi helvetiksi."

        ...kaikki, jotka sanovat olevansa uskovaisia eivät sitä kuitenkaan ole.

        "yhteisön mainetta" vaarantavat asiat. Uhrien kustannuksella.

      • parempi tunnustaa

        kristuksen seurakuntaa. syytät nimittäin herraa Jumalaasikin.

    • Hämmentävää...

      Tämä uutisoitiin vuosi sitten... ja nyt asia on tässä. Rikospoliisi tutkii.

    • Kauhistuttaa

      Niistä lestadiolaisista pedofiileista joista on tieto, joka viides hyväksikäyttäjä on ollut puhuja tai muuten jossain johtavassa asemassa herätysliikkeessä. Tämä käy ilmi Hurtigin tutkimuksesta ja HS:n jutusta.

      Mitä tästä pitäisi ajatella, ovatko pedofiilit "miehittäneet" erityisen paljon juuri ry:n "avainpaikkoja" voidakseen paremmin salata rikoksensa ja suojella itseään - ja muita pedoja?

      • Sisäpiiri varjelee

        Kukaan ei tietenkään epäile johtoasemassa olevaa näin kauheista teoista.
        "Arvosteleva mieli" on lisäksi synti!

    • rakovalkeat

      Uudempi tieto vuodelta 2013 oli muistaakseni että viimeisten noin 50 vuoden ajalta on tiedossa 27 vl-puhujapedofiilia Johanna Hurtigilla.

      Korjatkaa lukua jos muistin väärin.

      • Ikävä_totuus

        Tämä lukumäärä oli esillä kun kirja Taivaan taimet julkistettiin.

    • . .

      ...

    • järki käteen

      Heippa.

      Toivotan sinulle voimia eroamaan siittä liikkeestä, sillä se ei ole varmaan helppoa, mutta jos kuuntelet jumalaa sydämessäsi, niin teet oikein.
      Minä itse pidän insestiä pahempana rikoksena, kun kiivauksissa tehty tappo. siinä menee lapsen elämä pilalle kokonaan ja ei se ei ole varmaan jumalan tahto, vaan pilkkaa häntä kohtaa.
      Kaikki kieroutuneet lestat, jotka tätä tekee, niin joutuu kaikkivaltiaan jumalan tuomittavaksi ja siinä he eivät saa armoa, vaikka kuinka olisivat ry:llä saaneet synnit anteeksi (muka?) Kaikkivaltias jumala vaan itse voi antaa synnit anteeksi, ei kukaan lahkolais pappi. Voimia vielä ja valitse oikea tie näitten hyväksikäyttäjien piireistä pois.
      T. Järki käteen

    • Nosto

      Tärkeä ketju, kiitos nostosta.

    • ei saakeli

      Eikö niille tosiaan pysy housussa. Eihän lars leevikään ku yhtä.

    • phg3

      joo kyllä

    • uskon mitä luen

      Luin kirjasta että niitä olisi yhteensä ollut ainakin liki 40 em. liikkeessä.

      • Anonyymi

        Oksettaa! Mistä voi tänä päivänä olla varma, että puhuja ei ole "huo_a".

    • Hywä puu ei tee huonoa hedelää - nää saarnaajat eiwät selwästikään ole hywiä puita. Wai itä?

      • Anonyymi

        Ei niin ja samassa kaivossa ei voi olla sekä raikasta ja karvasta vettä.

    • Anonyymi

      ....ja koirat tulivat ja nuolivat hänen paiseitaan.

      Se on tosi mukavaa elää toisten synneissä ja vioissa; siinä omat synnit ja oma viallisuus unohtuvat.

      • Anonyymi

        Hyi, s a a t a n a

    • Anonyymi

      Viimeisten aikojen merkkejä nämä ovat.

      • Niin on SRK,lle.

      • Anonyymi

        Vain sinä itse olet vastuussa kirjoittamastasi kommentista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain sinä itse olet vastuussa kirjoittamastasi kommentista.

        olette myös vastuussa vääräuskoisten eli muiden kuin oman uskonne demonisoinnista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        olette myös vastuussa vääräuskoisten eli muiden kuin oman uskonne demonisoinnista

        Jokainen on vastuussa omista kommenteista. Yhteisvastuuta ei ole.

    • Anonyymi

      Nyt tarvitaan luettelo niistä kymmenestä lestapuhujasta, jotka ovat jääneet kiinni lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Yhteisvatuullista anteeksipyyntöä ei kuulu ja automaatissa menee piparijauhojen pöllytys ja muu pölyttäminen aivan sekaisin.

      • Anonyymi

        Sijaiskarsijaksi joutui toukokuussa Naa ntalilainen heppatalli.
        Se onkin nyt raunioina, heppaharrastus ei ole kuopattu pikkutyttojen parissa, talleja loytyy kylla suurissa kaupungeissa enemmankin (tuhottavaksi?)
        Tutkinta etenee hitaasti, joten siella viimeisen sanan tassa vaiheessa on mielestani saanut se epamaarainen miesjoukko, joka alkoi haatamaan rakennusten ymparilla liikkuvaa valokuvaajaa.

        Selityskin epamaaraisen miesjoukon toimista loytyy netin katkoista: heppatallissa sailottiin viranomaisten haltuunottamia laiminlyotyja elaimia, joiden entisia omistajia pelattiin.

        Joku voi ihmetella, mita talla kommentilla on tekemista vanhoillislestadiolaisosastossa.
        No, toukokuussa omistajaa syytettiin lasten seksuaalisesta, niin, jostakin.
        Vanhoillissuunalla ratsastamistako?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sijaiskarsijaksi joutui toukokuussa Naa ntalilainen heppatalli.
        Se onkin nyt raunioina, heppaharrastus ei ole kuopattu pikkutyttojen parissa, talleja loytyy kylla suurissa kaupungeissa enemmankin (tuhottavaksi?)
        Tutkinta etenee hitaasti, joten siella viimeisen sanan tassa vaiheessa on mielestani saanut se epamaarainen miesjoukko, joka alkoi haatamaan rakennusten ymparilla liikkuvaa valokuvaajaa.

        Selityskin epamaaraisen miesjoukon toimista loytyy netin katkoista: heppatallissa sailottiin viranomaisten haltuunottamia laiminlyotyja elaimia, joiden entisia omistajia pelattiin.

        Tosiaankin. Hevostalli hajoitettiin taivaan tuuliin. Nyt saavat omistajat odottaa kuukausitolkulla, millaista syytetta viranomaiset saavat kasaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sijaiskarsijaksi joutui toukokuussa Naa ntalilainen heppatalli.
        Se onkin nyt raunioina, heppaharrastus ei ole kuopattu pikkutyttojen parissa, talleja loytyy kylla suurissa kaupungeissa enemmankin (tuhottavaksi?)
        Tutkinta etenee hitaasti, joten siella viimeisen sanan tassa vaiheessa on mielestani saanut se epamaarainen miesjoukko, joka alkoi haatamaan rakennusten ymparilla liikkuvaa valokuvaajaa.

        Selityskin epamaaraisen miesjoukon toimista loytyy netin katkoista: heppatallissa sailottiin viranomaisten haltuunottamia laiminlyotyja elaimia, joiden entisia omistajia pelattiin.

        Lammasko uinut Muoniojoen yli aika leveästä ja virtaavasta kohdasta?
        Lammashan on huono uimari.

        Onkohan joku tehnyt jekun, siirtanyt lampaan veneessä valtakunnaeta toiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sijaiskarsijaksi joutui toukokuussa Naa ntalilainen heppatalli.
        Se onkin nyt raunioina, heppaharrastus ei ole kuopattu pikkutyttojen parissa, talleja loytyy kylla suurissa kaupungeissa enemmankin (tuhottavaksi?)
        Tutkinta etenee hitaasti, joten siella viimeisen sanan tassa vaiheessa on mielestani saanut se epamaarainen miesjoukko, joka alkoi haatamaan rakennusten ymparilla liikkuvaa valokuvaajaa.

        Selityskin epamaaraisen miesjoukon toimista loytyy netin katkoista: heppatallissa sailottiin viranomaisten haltuunottamia laiminlyotyja elaimia, joiden entisia omistajia pelattiin.

        Pelättiin että eläinsuojelu viranomaisten haltuunsa ottamien eläinten n entiset omistaja tulevat kostamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sijaiskarsijaksi joutui toukokuussa Naa ntalilainen heppatalli.
        Se onkin nyt raunioina, heppaharrastus ei ole kuopattu pikkutyttojen parissa, talleja loytyy kylla suurissa kaupungeissa enemmankin (tuhottavaksi?)
        Tutkinta etenee hitaasti, joten siella viimeisen sanan tassa vaiheessa on mielestani saanut se epamaarainen miesjoukko, joka alkoi haatamaan rakennusten ymparilla liikkuvaa valokuvaajaa.

        Selityskin epamaaraisen miesjoukon toimista loytyy netin katkoista: heppatallissa sailottiin viranomaisten haltuunottamia laiminlyotyja elaimia, joiden entisia omistajia pelattiin.

        18.8.2021 on silmään osunut massan tuhoavasta voimasta kertova esimerkki. (Klo 10. 15.)

        Heppatallia ei ole. Tutkiva taho on jossakin KeskiSuomessa. Lähipoliisi ilmeisesti jäävätty.

    • Anonyymi

      Eiko riski uskonnollisuuden hyvaksikaytosta vihakirjoittelun.laajentamiseen ole aika suuri kun tallaiset ylilyonnit jaavat Suomi 24:lle roikkumaan ilman selkeaa nayttoa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Miksi yhteisö puoltaa vääryyttä! Moni on tästä asiasta oikeamielisten puolella. Ei ole ihme, että väki lähtee. On vain yksi Jumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi yhteisö puoltaa vääryyttä! Moni on tästä asiasta oikeamielisten puolella. Ei ole ihme, että väki lähtee. On vain yksi Jumala.

        Meneväki meni, mikä lie tuleva.

      • Anonyymi

        Kullankaivaja kaivoi kultaa miehensä lompakosta?

    • Anonyymi

      Siis voiko tällainen asia tapahtua, siis ihan tässä meidän keskuudessa josta kukaan ei puhu ja pelko pakottaa olemaan puhumatta...se syö ihmistä ihan varmasti pikkuhiljaa. Tosi surullista.

      • Anonyymi

        mikä oppi / lahko sallii ihmisen hyväksikäytön missään muodossa?

        sairas oppijan tuo on. syy lienee kasvatuksessa.

    • Anonyymi

      Ei meillä. Maailmalla muualla tapahtuu kaikkea. Mut meillä ei. Usko tai äläusko.

      • Anonyymi

        Mita tuo nyt taas on.
        Hölmöä kirjoittalua.

    • Anonyymi

      Vankilaan kaikki syntiset. Siihen ei anteeksipyynnön tai hoitokokoukset auta

      • Anonyymi

        Vankilaan kaikki rikolliset.
        Syntisyys on omatunnon kamppailua, ihan eri lääkitys siihen.

    • Anonyymi

      Käykö sinun hyvästi?

      • Anonyymi

        Mitä oikein kysyt?

    • Anonyymi

      Eikö Hesassa pappi saa samaa tuomiota kuin muut iljettävyyksuen tekijät.
      Itse asiassa pitäisi papin tapauksessa olla korkeammat tuomiot.

    • Anonyymi

      Jumalan lapsilla on hiukan erillainen näkemys moraalista. Tanssi ja urheilu kuuluvat synteihin ja kaikki terveen järjen vastaiset asiat ovatkin sallittuja.

    • Anonyymi

      Tällainen huhupuhe laitettu liikkeelle vappuna 11 vuotta takaperin.
      Eikä puhujista minkäänlaista tietoa, vain disinformaatiota.
      Kuka tällaisesta hyötyy?

      • Anonyymi

        Oman käden oikeutta käyttävät kirjoittajat hyötyvät valheista.
        He luovat itsestään uutta historiaa, jossa lähimmäisen virheet korostuvat ja omat virheet päätyvät aivosumuun.

    • Anonyymi

      Virkaa tekevä uskonveli laittoi kaiken syyksi yliseksuaalisen yhteiskunnan.

    • Anonyymi

      On varoitettava lestadiolaistaustaisesta sukuhistoriakirjailijasta.
      Tämä yksilö vähät välittää tosiasioista.
      Huolettomasta laitetaan sukutauluihin aviopari sisareksi ja veljeksi.
      Noinko noita insesti ja pedofilia tuomioita halutaan oikeuttaa?
      Kuinka pahaa jälkeä kollektiiviseen alitajuntaan pujahtaa tuollaista ylilyöntien takia?

      Ps. Estelle on ruotsalainen prinsessa
      Tai Estelle on laiva, jonka nykysijainnista ei ole tarkkaa tietoa.

      • Anonyymi

        Jos tutkija ei viitsi faktoja tarkistaa vaan luottaa omaan korvakuuloon, korvasyyhyyn, ei hän ole tutkija vaan sotkija.

    • Anonyymi

      Ja pahaa jälkeä on saatuaikaan muutaman vuoden leväperaisyydella.

    • Anonyymi

      Puhujaveljet,hyväksikäyttäjät ja harmaalla alueella toimivat yrittäjät puolustavat kiivaasti toisiaan.

    • Anonyymi

      Oululaisessa Kaleva-lehdessä oli alkuvuodesta juttuja vl-hoitokokouksista.
      Kalevassa on myös palsta jossa lukijat voivat omilla nimillään kirjoittaa mielipiteitään lehdessä olevista aiheista.
      Minua jäi tämän aiheen kirjoituksista nyt kovasti mietityttämään eräs tutuksi tunnistamani nimi joka kirjoitti olleensa vuosia sitten hoitokokouksessa jossa ylimpänä hoitomiehenä oli toiminut saarnamies joka oli tuon "hoidettavan" sukulaismies.
      Myöhemmin oli sitten paljastunut, että tämä saarna-/ hoitomies oli käyttänyt hyväkseen tämän "hoidettavan" pikkuveljeä!
      Minua on todellakin vuosikaudet mietityttänyt tämä arvoitus, että miksi tuntemamme hyvälahjainen puhuja hyllytettiin aikoinaan saarnamiehen paikalta?
      Tuskinpa väärää oppiakaan oli saarnannut, vaikka sukulaisiaan erotettiin " eriseuraisina".
      Koskaan tästä asiasta ei ole puhuttu, vaikka olemme jutelleet useinkin tuon saarnamiehen kanssa.
      Käsittääkseni tuo saarnamies on yhä hyvinkin " Siionin rakkaudessa", mutta minä en tiedä miten tähän tuttuun saarnamieheen pitäisi nyt suhtautua. Tuntuu niin kiusalliselta.
      Olen kyllä jotain seksuaalisuuten liittynyttä epäillyt olleen taustalla, mutta en sentään pedofiliaa!

      • Anonyymi

        Mikä on tämän hoitomiehen nimi?

      • Anonyymi

        Hoitajat yrittivät hoitamisilla häpäistä ihmisiä ja tukkia niiden suut, jotka saattoivat olla uhka hoitajan tekojen paljastumiselle. Joka tapauksessa hoitajst yrittivät kääntää huomion itsestään muualle.

        Kaikkien hoitajien myös niiden, otka ovat tänä päivänä vielä puhujina, taustat tulisi selvittää. Ennenkaikkea henkilöiden / niiden hoitajien, jotka pitävät hoitamisia siunauksellisina eivätkä myönnä toiminnassa mitään väärää. Tällä mielipiteellä / menettelyllä voinee olla vain ja ainoastaan "yksi" selitys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hoitajat yrittivät hoitamisilla häpäistä ihmisiä ja tukkia niiden suut, jotka saattoivat olla uhka hoitajan tekojen paljastumiselle. Joka tapauksessa hoitajst yrittivät kääntää huomion itsestään muualle.

        Kuinka moni "hoitajan" teoista tietävä on julkitulemisen pelossa maksettu ja uhkailtu vaikenemaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka moni "hoitajan" teoista tietävä on julkitulemisen pelossa maksettu ja uhkailtu vaikenemaan?

        Tiedän yhden tapauksen, jossa hoitajaa on pyydetty antamaan selvitys salatusta hoitosyystä ja korjaamaan jälkensä. Hoitaja on uhannut lähestymiskiellolla. Heh, heh.. Tämä on varma tieto.

    • Anonyymi

      Nytkin viikko sitten taas sai tuomion hyväksikäyttäjä joka oli korkeassa virassa. Menetti virkansakin samalla kun joutui pitkäksi aikaa tiilenpäitä lukemaan.

      • Anonyymi

        Anna linkki. Muuten tätä väitettä on pidettävä valheena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna linkki. Muuten tätä väitettä on pidettävä valheena.

        Laita googleen pelastuslaitoksen valmius­päällikkö niin löydät uutisen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laita googleen pelastuslaitoksen valmius­päällikkö niin löydät uutisen.

        Älä jaksa. Antaa olla.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Herää kysymys kuinka moni ei ole jäänyt kiinni?

      • Anonyymi

        Niinpä

      • Anonyymi

        Voi olla satoja ehkä tuhansia.
        Se on vaan karu totuus kun uhreja ei meinata koskaan uskoa jos nämä puhuu näistä kokemuksista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla satoja ehkä tuhansia.
        Se on vaan karu totuus kun uhreja ei meinata koskaan uskoa jos nämä puhuu näistä kokemuksista.

        Niitä pedofiilin tekijöitä pitäisi nussia perseeseen paljaana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä pedofiilin tekijöitä pitäisi nussia perseeseen paljaana.

        Myllynkivi kaulaan ja mereen.

    • Anonyymi

      Meillä oli uroskoira joka nussi omia jälkeläisiään. Koirilla kait tavanomaista.

      • Anonyymi

        Eihän se normaalia ole ihmisille, vain eläimet voivat toimia niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän se normaalia ole ihmisille, vain eläimet voivat toimia niin.

        On alkupään ihmiset nussineet omia jälkeläisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On alkupään ihmiset nussineet omia jälkeläisiä.

        Mistä tiedät, oliko niin raamatussa. Ihmisiä on voinut olla enemmänkin jo alkuaikoina, sitä emme tiedä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, oliko niin raamatussa. Ihmisiä on voinut olla enemmänkin jo alkuaikoina, sitä emme tiedä.

        Kyllä se normaalilla ihmisellä, luonto panee vastaan sukulaisten naiminen. Ihmettelen sitäkin, miten vl-liikkeessä serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa mennään naimisiin.

        Sitten vielä tämä lasten raiskaaminen, mikä on yleistä vl-liikkeessä.

        Oksennus tulee kun ajattelee tätä toimintaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se normaalilla ihmisellä, luonto panee vastaan sukulaisten naiminen. Ihmettelen sitäkin, miten vl-liikkeessä serkkujen ja pikkuserkkujen kanssa mennään naimisiin.

        Sitten vielä tämä lasten raiskaaminen, mikä on yleistä vl-liikkeessä.

        Suomen laki ei kiellä avioliittoa serkkujen välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen laki ei kiellä avioliittoa serkkujen välillä.

        Suomen laki ei kaikilta osin ole hyväksyttävä, mm. lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ei turvaa lapsen oikeuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tiedät, oliko niin raamatussa. Ihmisiä on voinut olla enemmänkin jo alkuaikoina, sitä emme tiedä.

        No Raamattu ei kerro kun yhen ihmisparin luomisesta.
        Tätä on kysytty paljon mistä Aadamin ja Eevan lapset sai puolison.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Raamattu ei kerro kun yhen ihmisparin luomisesta.
        Tätä on kysytty paljon mistä Aadamin ja Eevan lapset sai puolison.

        Naisitko sinä omaa sisartasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisitko sinä omaa sisartasi?

        Tenavana tuli sitäkin kokeiltua. Nyt aikuisena ja kokemuksesta viisastuneena sanoisin, että en missään tapauksessa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tenavana tuli sitäkin kokeiltua. Nyt aikuisena ja kokemuksesta viisastuneena sanoisin, että en missään tapauksessa..

        Minkälainen lapsuus sinulla on ollut, ei lapset harrasta seksiä.
        Oletko seksuaalisesti hyväksikäytetty.

        Aivan sairaita nämä vl-lasten leikit, sekstaillaan tenavana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkälainen lapsuus sinulla on ollut, ei lapset harrasta seksiä.
        Oletko seksuaalisesti hyväksikäytetty.

        Aivan sairaita nämä vl-lasten leikit, sekstaillaan tenavana.

        Perheensisäiset touhut lasten välillä on ihmispopulaatiossakin siinä mielessä yleisiä, että tämä ei ole ollut poikkeus. Niistä ei vaan puhuta, ns. lääkärileikit nyt tietävät kaikki.

    • Anonyymi

      Meidän rölli on koira joka astui oman emänsä tiineeksi.

    • Anonyymi

      Ihan Jeesuksen esimerkin mukaisesti toimineet.
      Puuttuu niitä Juudaksia jotka antaisivat ajoissa ilmi.

    Ketjusta on poistettu 40 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4350
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      86
      2210
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      556
      1718
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      101
      1441
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1157
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1088
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    8. Tykkään sinusta ikuisesti

      Olet niin mukava ja ihana ihminen rakas. ❤️
      Ikävä
      5
      918
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      888
    Aihe